Konferenssisuunnitelmia Englannissa

Kategoriat: Sexpossa tapahtuu

Sexpo käynnisti vuonna 2011 Raha-automaattiyhdistyksen tuella EHJÄ-hankkeen poikien ei-lääketieteellisten ympärileikkausten vähentämiseksi. Kolmen vuoden ajan hankkeen parissa kerättiin tietoa, solmittiin kotimaisia ja kansainvälisiä kontakteja, tiedotettiin ja koulutettiin ympärileikkausten riskeistä, haitoista ja eettisistä ongelmista sekä tuotettiin materiaalia. Nykyään työ kaikkien lasten sukuelinten koskemattomuuden turvaamiseksi on osa Sexpon yleistoimintaa ja yhteydenpito sekä järjestöjen että viranomaisten kanssa, Suomessa ja ulkomailla, on aktiivista. Vuosien aikana monet pojat ja miehet ovat löytäneet Sexpon maksuttomat neuvontapalvelut ja ottavat yhteyttä sekä netin kautta että puhelimitse esinahkaan ja ympärileikkaukseen liittyvissä kysymyksissä. Osana aiheen parissa tapahtuvaa vaikuttamistoimintaa Sexpon viestintävastaava ja vapaaehtoistoiminnan ohjaaja osallistuvat lokakuussa lasten oikeuksia käsittelevän konferenssin suunnitteluun Englannin maaseudun rauhassa; seuraava kansainvälinen Genital Autonomy -konferenssi toteutuu syyskuussa 2016 Englannissa Keelen yliopistolla.

image