Mitä väliä mitä jalkojen välissä?

Kategoriat: #onnelliseksi

Muutin 33 vuotta sitten Helsinkiin pienestä länsisuomalaisesta kaupungista. Kannoimme kavereiden kanssa kaikki kovalla työllä tienatut rahat Kultaiseen Härkään, Rocktailsiin, Roseroomiin, Tavastialle ja Cafe Metropoliin. Yhtenä iltana yksi tosi makeen näköinen kundi tuli hakemaan minua tanssimaan. Tanssimme koko illan, joten janohan siinä tuli ja sitä myöten myös tarve naistenhuoneeseen. Naisten vessassa kaverini kuiskutti korvaani uudesta tuttavuudestani: ”En tiedä onks tällä mitään merkitystä, mut siis toi kundi, jonka kanssa just tanssit, ei niin ku oo niin kun tiätsä sillee kundi?!?”. Päästin kaverini pälkähästä nyökkäilemällä ja toteamalla: ”Joo joo, tiedän tiedän”, vaikka tosiasiassa en ollut miettinyt sekuntiakaan kundin sukupuolta. Olin sen sijaan keskittynyt hyvään fiilikseen, joka hänestä säteili.

Palatessani ravintolasaliin jäin baaritiskille seuraamaan tanssilattialla hilluvaan kaveriporukkaamme sulautunutta uutta tuttavuutta. 16-vuotiaan selkeydellä en nähnyt hänessä mitään outoa, saati kummallista. Muistan, kuinka pääni läpi kulki ajatus ”Ihminen on ihminen. Miksi siitä, mitä jalkojen välissä on, pitäisi tehdä sen suurempaa numeroa?”. Meistä tuli siltä tanssimiselta erittäin läheisiä ystäviä ja olemme sitä edelleen.

Laskentatavasta riippuen noin 1-2 % meistä ei koe syntymässä määriteltyä sukupuolta omakseen. Suomessa syntyy vuosittain myös parikymmentä intersukupuolista, joilla voi syntyessään olla sekä tytön että pojan kehollisuutta. Näin ollen jopa 60 000 – 120 000 suomalaiselle syntymässä määritelty sukupuoli ei ole oikea, tai sukupuolta ei ole osattu syntymässä määrittää lainkaan. Näin ollen yksinkertaisilta tuntuvat tilanteet, kuten sopivan vessan tai pukuhuoneen löytäminen, aiheuttavat monelle suomalaiselle päivittäin toistuvan haasteen.

Jokunen viikko sitten julkaistiin Perussuomalaisten Nuorten #tyttö_poika- sukupuolikampanja. Kampanjalla nuoret halusivat ottaa kantaa sukupuolineutraaliin ajatteluun, jonka he kokevat yhteiskunnassamme vallitsevaan. Kampanjassa tavoitteena oli korostaa sukupuolen merkitystä ja sukupuolten välillä ilmeneviä eroavaisuuksia. Erityisesti feminismi on heidän mukaansa ollut murentamassa luontaista sukupuolten välistä erottelua, aiheuttaen tilanteen, jossa kaikki pyrkivät samoihin päämääriin sukupuolesta riippumatta. Varapuheenjohtaja Tiina Palovuori myös kyseenalaisti ajatuksen sukupuolten moninaisuudesta. ”Luokittelu kahteen erilaiseen sukupuoleen on hyvin selkeä ja määrittyy suoraan geeneistämme.” Perussuomalaisten nuorisojärjestö pitää sukupuolineutraalin yhteiskunnan perusajatusta valheellisena.

Lukiolaisten liiton puheenjohtaja Elli Luukkainen kommentoi persunuorten kannanottoa muistuttamalla, ettei itsemäärittelyoikeus vie oikeutta olla selkeästi tyttö tai poika, vaan päinvastoin antaa mahdollisuuksia määritellä oman sukupuolensa vapaasti.  Ei vaatisi kovin perusteellista nettiselailua löytääkseen tutkitut faktat sukupuolen moninaisuudesta, mutta persunuorten kampanja onkin puhtaasti poliittinen, ei tieteellinen.

Toivon mukaan tulevaisuuden Suomessa voisi hädän tullessa löytyä myös unisex-vessoja ja täyttää passihakemuksen, jossa tarjotaan naisen ja miehen lisäksi muitakin vaihtoehtoja merkitä oma sukupuoli. Tätä ideaalimaailmaa odotellessa transsukupuoliset voivat joutua pakkokastroimaan itsensä saadakseen sukupuoltaan vastaavan sosiaaliturvatunnuksen loppuosan. Siinä joutuu rajun vallankäytön ja jopa fyysisen väkivallan kohteeksi vastatakseen ulkoapäin tulevaan paineeseen. Puhumattakaan vastasyntyneille tehdyistä sukuelinkirurgisista operaatioista, joita harjoitetaan sukupuolen merkitsemiseksi väestörekisteriin sekä vanhempien ja lääkärikunnan ahdistuksen lieventämiseksi.

Onkin tarpeen pohtia, mistä kaikesta sukupuoli koostuu. Määrittyykö se ulkoisten sukuelinten perusteella? Määrittyykö se ulkoapäin pakotettuna, poliittisten kampanjoiden paineessa? Mikä merkitys on kokijalla itsellään ja hänen oikeudellaan määrittää itse itsensä? Kertooko tarve sukupuolen rajaamisesta kahteen, tarkkarajaiseen kategoriaan enemmän painostajan omasta, sisäisestä ahdistuksesta ja onko ahdistus riittävä peruste rajata muiden ihmisoikeuksia? Ihminen on kuitenkin aina ihminen, elämälle kiitos siitä!

– Nina