Kuukauden arkisto: elokuu 2016

Maailman seksuaaliterveyspäivän juhlahumua

Tämän viikon sunnuntaina 4.9. vietetään Maailman seksuaaliterveyspäivää. Päivän teemana ovat seksuaaliterveyteen liittyvät myytit ja niiden tarkastelu tieteellisen tiedon valossa. Maailman seksuaaliterveyspäivää on vietetty vuodesta 2010 lähtien, ja Sexpo on jälleen tänä vuonna mukana juhlahumussa.

Sexpo osallistuu juhlatunnelmaan tarjoamalla perjantaina 2.9. nimettömiä ja maksuttomia pop up -neuvontavastaanottoaikoja kello 10-14 välisenä aikana toimistollamme. Neuvojatiimimme päivystää Vaasanaukiolla, jonne voi pysähtyä juttelemaan seksuaaliterveydestä tai varata ajan neuvontaan.

Toiminnanjohtajamme viettää Maailman seksuaaliterveyspäivää Tyynenmeren lämmössä Havaijilla, jossa päivää vietetään luentojen, työpajojen ja keskustelun äärellä, virallisessa juhlatapahtumassa. Päivän luennot käsittelevät monipuolisesti seksuaaliterveysmyyttien murtamista sekä tieteellisen tiedon merkitystä seksuaaliterveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.20160831_112759


Toiminnan suunnittelua ensi vuodelle

Sexpon ensi vuoden toiminnan suunnittelua päästiin toteuttamaan varsin vehreässä ympäristössä toimisto-olosuhteisiin nähden, kun perinteeksi muodostunutta henkilöstön ja hallituksen kehittämispäivää vietettiin Hirniemen luonnonrauhassa. Agendalla oli seuraavan toimintavuoden suunnittelua, joka pitää sisällään paljon kiinnostavaa yhteistyötä, innostavia aiheita ja ennen kaikkea – hyvän tiimin, jonka kanssa on hyvä suunnitella tulevaa.

 

hirniemi


Opiskelun jälkeisiä tunnelmia Siuntiossa

Viime keväänä valmistuneet seksuaalikasvatusopiskelijat kokoontuivat tiistaina jutustelemaan opintojen jälkeisestä ajasta ja tulevaisuuden suunnitelmista Siuntiossa sijaitsevalla Apple Tree Ranchilla. Paikka on seksuaalikasvattajaksi valmistuneen Kati Riesenin kotitila. Entiset opiskelijakollegat sekä toinen pääkouluttajista, Patricia Thesleff, pääsivät tutustumaan tilan arkeen ja vaihtamaan kuulumisia.

Seksuaalikasvatuskoulutukseen osallistuu ihmisiä erilaisista työ- ja opiskelutaustoista, mikä tarjoaa koulutukseen osallistujille kokonaan uusia näkökulmia aiheen parissa työskentelyyn. Seuraava seksuaalikasvatuskoulutus alkaa vuoden 2017 tammikuussa. Lisätietoja koulutuksesta voit lukea täältä, koulutuskalenteriin sekä hakulomakkeeseen pääset täältä.

appletree


Kansainvälistä yhteistyötä Libanonissa ja Turkissa

Sexpo tekee paljon kansainvälistä yhteistyötä seksologian kentällä toimivien järjestöjen, organisaatioiden ja ihmisten kanssa. Toiminnanjohtajamme tutustui kuluvana kesänä libanonilaiseen järjestökenttään vierailullaan Beirutissa. Hän piti esityksen Freetought Lebanonin järjestämässä keskustelutilaisuudessa, joka kokosi yhteen seksuaalioikeuksista kiinnostunutta yleisöä. Tapahtuma oli ensimmäinen maassa järjestetty julkinen keskustelutilaisuus seksuaalisuudesta ja päivän aiheina olivat muun muassa uskonnon ja seksuaalisuuden suhde toisiinsa. Tommin tilaisuudessa pitämään esitykseen pääset tutustumaan täältä.

libanon

Viestintävastaavamme puolestaan vieraili loppukesästä Turkin Istanbulissa ja suunnitteli yhteistyötä paikallisten seksologian osaajien kanssa. Kuvassa Tiina sekä istanbulilainen seksuaalikasvattaja ja seksologi Rayka Kumru.

tiinaistanbul


Syksy tuo mukanaan muutoksia henkilöstöön

Elokuu on alkanut, ja henkilöstö alkaa hiljalleen palailla lomilta kohti toimiston hälinää. Toimiston väki palaa täyteen vahvuuteensa ensi viikon aikana loppujen lomalaisten palatessa työn ääreen, ja nettineuvonta palvelee jälleen 15.8. alkaen, koulujen syyslukukauden käynnistyttyä. Sitä ennen puhelinneuvonta sekä neuvontapaamiset tarjoavat tukea maksuttomasti mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Syksy tietää työntäyteisen arjen lisäksi muutoksia henkilöstön kokoonpanoon: sekä viestintävastaavamme Tiina Vilponen ja koulutusvastaavamme Karoliina Vuohtoniemi siirtyvät opintovapaalle. Tiina on opintojen parissa elokuun alusta vuoden loppuun ja viestinnästä vastaa tällä aikaa Anni Ahtola. Karoliinan opintovapaa sijoittuu ajalle 15.8.-1.8.2017 ja koulutusvastaavan sijaisuudesta vastaa Anna Kolster.

Toimistomme henkilöstö on lisäksi täydentynyt eilisestä alkaen toimistoassistentilla. Tehtävän parissa toimii Heidi Halle, joka on monelle toimistossa vierailleelle tuttu kasvo jo keväisen harjoittelujakson ajalta. Tervetuloa tiimiin, Heidi!