Hei. Tämä on varmasti aika sekavaa viesti, mutta sekava on tilannekin. Olen parikymppinen nainen ja en osaa olla kovin aktiivinen seksissä. Voisi varmaan sanoa että olen huono sängyssä. Olemme mieheni kanssa toistemme ainoat seksikumppanit mutta mies osaa olla luova ja fyysisestikin hän on minua huomattavasti vahvempi. Lisäksi meillä on paljon kokoeroa, itse olen lyhyt ja hentorakenteinen ja mies taas roteva ja pitkä. Puhumme seksistä jonkin verran, mutta minulle on aina ollut hieman vaikeaa kertoa toiveistani. Ongelmaksi koemme myös sen ettemme kokemattomuuttamme oikeastaan tiedä mitä voisi tehdä ja kuinka aktiivinen naisena voi edes olla. Yleensä molemmat olemme olleet tyytyväisiä seksielämäämme, mutta viime aikoina molempia on jonkun verran rassannut tämä pieni epätasa-arvo. Yhdynnässä minun on joskus vaikea rentoutua, koska mies voi osua kohtiin, jotka sattuvat minua. Tämä harmittaa miestäkin. En tiedä onko tämä normaalia vai onko minussa ihan fyysisestikin jotain vikaa? Hyvin ollaan siinä mielessä pärjätty, että odotan toista lastamme ja varmaan odotuskin tuo töiden ja esikoisen väsyttämän päivän päälle omat haasteensa. Haluaisin kuitenkin osata olla aktiivisempi seksissä, mutten oikein tiedä, mitä voisin tehdä. Osaan antaa hyvin suuseksiä, mutta mies tykkää niin paljon enemmän yhdynnästä että vähäisen käytettävissä olevan ajan ja energian vuoksi hän haluaisi keskittyä esileikkiin ja yhdyntään. Päällä olen joskus, mutta kokoeron vuoksi se on aika raskasta sillä en saa kovin hyvin tukea maasta. Seksi ei ole koskaan tuntunut fyysisesti minusta mitenkään erikoiselta vaikka kykenen saamaan orgasminkin muuten kuin yhdynnässä, mutta tykkään siinä erityisesti lähelläolemisesta. Mies ymmärtää enemmän fyysisten tuntemustenkin päälle. Mitä tässä tilanteessa voisi tehdä? Kuinka voisin olla enemmän mukana menossa? Kiitos vastauksesta.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Kerroit, että niin sinua kuin miestäsi on rassannut se, että miehesi on seksissä aktiivisempi osapuoli. Useimmissa yhdyntäasennoissa näin onkin. Olet toiminut aktiivisena osapuolena päällä ollessasi, mutta kerroit saavasi asennossa huonosti tukea ja tämän olevan raskasta kokoeronne vuoksi. Ollessasi päällä, saatat saada paremmin tukea, mikäli yhdyntä tapahtuu molempien ollessa istuma-asennossa ja/tai polvien ja säärien sijaan asettamalla jalkapohjat alustalle.

Kerroit, että toisinaan yhdynnässä ollessanne miehesi saattaa osua kohtiin, jotka aiheuttavat sinulle kipua ja tämän vuoksi olevan välillä vaikea rentoutua. Tavallisesti kipua voi aiheuttaa se, että mies työntyy liian (voimakkaasti) syvälle, lähelle kohtua. Kipujen välttämiseksi voitte kokeilla asentoja, joissa mies ei pääse työntymään liian syvälle (esim. lusikka-asento). Esim. päällä ollessasi (kasvokkain tai selkä miestä kohti) pääset myös itse ohjaamaan peniksen syvyyttä ja asentoa. Usein myös raskaus voimistaa seksuaalireaktioita. Myös jännittäminen voi aiheuttaa tai lisätä kipua, joten myös tämän vuoksi kivuttomien asentojen ja rentoutumiskeinojen etsiminen kannattaa.

Kerroit, että puhutte seksistä jonkin verran, mutta sinun on vaikea kertoa omista toiveistasi. Toisaalta kerroit, että olette toistenne ainoat seksikumppanit, ettekä oikein tiedä, mitä voisi tehdä. Oletko pohtinut, miksi omista toiveista kertominen on vaikeaa? Minkälaisia tunteita omat toiveet, fantasiat ja tarpeet sinussa herättävät? Onko sinulla selkeitä toiveita ja fantasioita?

Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa toteuttaa seksuaalisuutta tai harrastaa seksiä. Olemme kaikki omanlaisiamme, ainutlaatuisia yksilöitä ja pareja. Seksiäkin on monenlaista! Kerroit olevasi hyvä nimenomaan suuseksissä ja pitäväsi erityisesti läheisyydestä yhdynnässä. Tärkeintä onkin, että jokainen etsii itselleen ja kumppanilleen oikealta ja hyvältä tuntuvan tavan toteuttaa seksuaalisuuttaan. Inspiraatiota voi halutessaan hakea vaikkapa omasta mielikuvituksesta, keskusteluista (kumppani, ystävät tai puhelinneuvonta), kirjallisuudesta (lehdet, romaanit, tietokirjat) tai pornosta. Voitte myös varata ajan seksuaalineuvontaan.

Nautinnollista löytöretkeä omaan ja yhteiseen seksuaalisuuteen!

Vastaaja: Minna Laine & Oona Turunen
Julkaistu: 26.9.2017