Hei Olen kohta 18-vuotias poika, ja ensimmäisen seurustelusuhteeni kestoksi tyttöystäväni kanssa tulee keväällä 4 vuotta täyteen. Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen yrittänyt ainakin omalta taholtani olemaan mahdollisimman avoin suhteessa, sillä olen huomannut kärsivällisen luonteeni johdosta tukahduttamaan tunteitani ja naamioitumaan "onnellisen" ja kompromissikykyisen kumppanin roolin taakse, vaikka kunnolla vituttaisi. Mieltestäni, jos aikoo jakaa toisen ihmisen kanssa elämänsä, tämän kanssa täytyisi pystyä keskustelemaan avoimesti kaikesta. Olen kuitenkin huomannut tiettyjen parisuhteemme asioiden olevan liian vaikeita tyttöystäväni käsiteltäväksi. Eräässä vaiheessa tyttöystäväni oli hyvin mustasukkainen naispuolisista kavereistani, joista muutama on ollut ihastunut minuun. Tämä johti siihen, että hän kysyi olenko itse kokenut vetoa kehenkään kavereistani, johon päätin vastata rehellisesti myönteisesti. Kerroin avoimesti olleni ihastunut suhteemme aikana useampaan tyttöön, mutta pitänyt itseni pidättyväisenä ja uskollisena. Vaikka pahoittelin, että en ollut ottanut asiaa aikaisemmin puheeksi, tämä on johtanut nyt siihen, että tyttöystäväni ei halua minun olevan minkäänlaisessa tekemisissä kenenkään k.o. ystävän kanssa (kyseessä olevat henkilöt ovat minulle myös pitkäaikaisia, tärkeitä YSTÄVIÄ elämässäni). Tilanne on hämmentävä ja ikävä. Koska ongelmana oli ilmeisesti, että en ollut alunperin kertonut kumppanilleni, että olin rakastunut olen nyt yrittänyt korjata luottamuspulaa ja olla todella avoin ja rehellinen suhtemme lisäksi ennen kaikkea itselleni. Olen hyväksynyt omat emootioni ja seksuaalisen minäkuvani, joiden hallitseminen ja rajoittaminen on vaikeaa, välillä jopa mahdottoman tuntuista. Olen avoimesti vastannut kumppanini kysymyksiin rehellisin vastauksin, vaikka tiedän, että valkoinen valhe säästäisi molemmat uudelta riidalta tai pettymykseltä. Olen kertonut, että välillä olen fantasioinut toisista aktin aikana, haluaisin kokeilla joskus elämäni aikana ryhmäseksiä, sekä ehkä seksi miehen kanssa kiinnostaisi ainakin teorian tasolla. Olen ollut rakastunut toisiin ja todennäköisesti tulen vielä rakastumaan mahdollisten yhteisten vuosikymmentemme aikana. Omista fantasioistani keskustelu on vieläkin itselleni vaikeaa ja epämukavaa, mutta pyrin pääsemään siitä yli. Kuitenkin, kauniista ajatuksesta huolimatta koen, että suhde on nyt huonommassa jamassa, kuin nuorempana, jolloin pidin asiat sisälläni, yhdessäolo oli yksinkertaisempaa ja olimme muutenkin henkisesti epäkypsempiä. Tyttöystäväni kokee myös itsetyydytykseni olevan pois seksielämästämme. Olen itse lähes aina se "aktiivinen" seksiä ehdottava osapuoli, mutta usein tyttöystäväni ei halua, jolloin voi vain kunnioittaa toisen haluja ja olla harrastamatta. Jos kuitenkin käy niin, että hän itse haluaa, mutta vuorostani minä olen stressin tai unettomuuden takia haluton, hän kääntää sen seuraukseksi masturboimisestani. Hän on myös nähnyt vahingossa sivuhistoriastani katsomaani pornoa, ja hän välillä kommentoi yksityiskohtaisesti pornonkatseluani muiden ystäviemme läsnäollessa, minkä koen nöyryyttäväksi. Tyttöystäväni kokee seksin korreloivan suoraan rakkutta. Itse näen seksin olevan rakkauden osoituksen lisäksi myös primitiivine tarve, joka ei välttämättä liity rakkauteen mitenkään. Enhän masturboi tai näe seksiunia haluakseni, jotta voisin osoittaa itselleni rakastavani itseäni. Runkkaan, kun panettaa ja that's it. Kysyisinkin, onko kyseessä hyvä ja pitkäaikainen suhde, jos seksuaaliset tarpeet eivät osu yhteen tai jos rakastuu toiseen? Onko vika minussa? Polyamorinen suhde ei tule kumppanilleni kuuloonkaan (itse en näe esteitä, jos yhteisestä sopimuksesta), ja seksi on hyvin rutinoitunutta ja kaavamaista jo nyt vaikka ikää alle 20. Miten suhdetta voi rakentaa tässä vaiheessa pitkälle pohjalle, jos olen itselleni ja kumppanilleni täysin rehellinen, mutta se näyttää vahingoittavan enemmän kuin pidättäytyminen ja suun pitäminen kiinni. Missä menee suhteen "työstämisen" raja? Voiko suhdetta työstää liikaa sen luonnolisesta tilasta? Kiitos

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Hienosti pohdit omaa seksuaalisuuttasi ja parisuhdettasi. Sinussa ei ole vikaa niin kuin ei myöskään tyttöystävässäsi, olette vaan kirjoittamasi perusteella ainakin tällä hetkellä erilaisessa tilanteessa halujen, tarpeiden ja toiveidenne kanssa.

Parisuhteessa puolisot luovat yhdessä parisuhteensa säännöt. Halut ja toiveet eivät aina kohtaa, joten molempien tulisi pystyä toista kunnioittaen tehdä myös kompromisseja. Tämä kuitenkin vaatii myös juuri sitä avoimuutta ja omien halujen ja toiveiden esille tuomista, kuten olet toiminutkin. Keskustellen ja neuvotellen voi yhdessä miettiä, että jos nyt voimme toimia jossain asiassa minun toiveiden mukaan, niin jossain muussa asiassa toimitaan sitten sinun toiveiden mukaisesti. Joskus tähän keskusteluun saatetaan tarvita ammattiapua ja esimerkiksi seksuaaliterapiasta voi hakea apua halujen eriparisuuteen, jotta parisuhdetta voisi rakentaa uudelle tasolle, johon molemmat ovat tyytyväisiä. Usein ulkopuolisen ihmisen kanssa juttelu voi auttaa hahmottamaan omia tarpeita ja omia rajoja.

Kysyt myös missä menee suhteen ”työstämisen” raja, eikä siihen ole ikävä kyllä oikeaa vastausta, mutta kyllä jokaisen kuuluisi saada olla oma itsensä suhteessa ja kokea siinä hyvää oloa. Joskus tapahtuu niin, että kumppanit kasvavat parisuhteessa eri tahtiin, joka voi vaatia toiselta enemmän aikaa sopeutua asioihin. Jokaisella voi myös olla ihan omia fantasioita, jotka on oikeutettu pitämään henkilökohtaisinaan, niistä ei tarvitse kertoa kenellekään. Fantasiointi ei ole väärin ketään kohtaan. Jokaisella on myös omaan sooloseksiin.

Toivon sinulle rohkeutta ja avoimuutta pohtia jatkossakin omia halujasi ja tarpeitasi ja kannustan miettimään, missä asioissa olet valmis joustamaan ja mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä kokeaksesi itsesi kokonaiseksi ja onnelliseksi parisuhteessa. Voit halutessasi soittaa meidän neuvontapuhelimeen tai tulla neuvontatapaamiseen. Palvelumme ovat maksuttomia ja nimettömiä.

Vastaaja: Riikka Stjerna
Julkaistu: 22.11.2017