Jos vaikka 6v lapset jää kiinni siitä, että kokeilee toistensa sukupuolielimiä suulla, niin miten pitäisi puuttua? Torua ja kieltää vaiko antaa tapahtua? Mitenköhän tuon ikäistä voi edes puhutella ymmärrettävästi.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Kysyit miten puuttua lasten keskinäiseen sukupuolielimien kosketteluun suulla. 6-vuotiaat ovat uteliaita kehonsa suhteen ja tämä on täysin normaalia. Lapsuuteen kuuluvat erilaiset omaan ja toisen kehoon tutustumiset ja ns. lääkärileikit, joissa voidaan kosketella myös sukuelimiä.

Lasten seksuaalikasvatuksessa on tärkeää ohjata, minkälainen koskettelu on sallittua ja mikä ei. Toruminen ei kannata, sillä se voi tuottaa turhaa häpeää. Lapsia voi ohjata, että omassa rauhallisessa tilassa voi kosketella itseään. Toisen sukuelimiin saa koskea vain toisen luvalla. Sukuelimien koskettelu omin käsin on parempi vaihtoehto.

Itsestä kiinnostumisesta kannattaa aina kehua lasta. Kehosta puhuessa on hyvä käyttää selkeitä sanoja, kuten esimerkiksi pimppi tai pippeli, ja muita lapselle ymmärrettäviä sanoja. Lopuksi voi tarkistaa kysymällä miten lapsi on sanoman ymmärtänyt ja pyytää lasta toistamaan sen.

Vastaaja: Paula Mällinen & Oona Turunen
Julkaistu: 16.11.2017