Voiko olla haitallista kehitykselle jos seksuaalisuutta hyssytellään? Esim. leffassa tulee intiimi kohtaus ja vanhemmat tiuskaisee aina "Nyt et kyllä katso!"

Hei.
Kiitos kysymyksestäsi. Lapsen vanhempien suhtautuminen seksuaalisuuteen voi vaikuttaa vahvasti siihen, miten lapsi oppii suhtautumaan omaan kehoonsa, tunteisiin, läheisyyteen ja seksiin. Lapsen kannalta olisi tärkeää, että vanhemmat osaisivat vastata lapsen kysymyksiin ikätasoon sopivalla, mutta rehellisellä tavalla ja suhtautua itse seksuaalisuuteen positiivisesti tai vähintäänkin neutraalisti. Joskus hyvää seksuaalikasvatusta on myös tietyn sisällön rajaaminen pois lapsen silmistä, mutta jos elokuva muuten on lapselle ikäsuositukseltaan sopiva, ei seksuaalisen sillön rajaamiselle yleensä ole tarvetta tai ainakin asiasta pitäisi kieltämisen lisäksi keskustella, jotta lapselle ei jää sellaista kuvaa, että kaikki seksuaalisuuteen liittyvä on likaista ja kiellettyä.
Omilta vanhemmilta saatu malli ja kasvatus ei ole ainoa, joka seksuaalisuutemme kehitykseen vaikuttaa. Seksuaalisuuden kannalta ahdasmielisessäkin kodissa kasvanut ihminen voi löytää muita väyliä, joiden kautta saa asiallista tietoa seksuaalisuudesta ja vahvistusta sille, että seksuaalisuus on luonnollinen osa elämää ja ihmisyyttä. Tällaisia väyliä voivat olla esimerkiksi lehdet ja kirjat, elokuvat, nettisivut, erilaiset vertaisryhmät, kodin ulkopuolinen seksuaalikasvatus sekä seksuaalisuuteen luontevasti suhtautuvat ystävät ja seurustelukumppanit elämän varrella.
Vastaaja: Sofia Lind & Oona Turunen
Julkaistu: 13.11.2017