Minua kummastuttaa kun minulla oli menkat vasta viimekuussa joten miten minulta voi vieläkin tulla verta

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi.

Kuukautisvuoto tulee yleensä noin kerran kuukaudessa ja kestää useimmiten noin 2-8 päivää. Vielä ensimmäisenä ja toisenakin vuonna kuukautisten alkamisen jälkeen voi kuukautisvuoto olla hyvinkin epäsäännöllistä. Onko pitkittynyt vuotosi runsasta vai onko se vähäistä tiputteluvuotoa? Kuukautisten alkamisen jälkeen myös pieni epäsäännöllinen tiputteluvuoto on tavallista, ennen kuin kuukautiskierto tasaantuu.

Joskus kovin runsas ja pitkään kestänyt kuukautisvuoto saattaa aiheuttaa raudan puutetta eli anemiaa, mikä voi näkyä esimerkiksi väsymyksenä. Jos vuoto kestää kerrallaan yli kaksi viikkoa, voi olla hyvä varata aika lääkärille varmuuden vuoksi. Voit myös varata kouluterveydenhoitajalta ajan ja kertoa tilanteestasi.

Vastaaja: Kirsi Horto & Elina Tanskanen
Julkaistu: 9.10.2017