Milloin väkivalta on sallittua itsepuolustuksessa? Olen koululiusattu. Koen fyysistä koulukiusaamista viikoittain. Asiasta ei tiedä, kuin vain ja ainoastaan paras kaverini ja tyttöystäväni. En aio enkä halua puhua tästä vanhemmalle, kuraattorille tai sukulaiselle. En kenellekkään, en tiedä miks. Kiusaaminen on alkanut ahdistaa mua. Oon kokenut kiusaamista ala-asteen ajan silloin tällöin, en ottanut itseeni pahemmin. Nyt 8. luokalla mun kimppuun on alettu käydä, mua on otettu kuristusotteisiin, mua on tönitty JA heitetty puskiin.. Olen vahva henkisesti ja sinnikäs ja iloinen ihminen joten olen aina ajatellut että kiusaajat ovat huonompia ihmisiä vain. En ole välittänyt heistä, mutta nyt alkaa vituttaa.. Usein mietin, että seur. Kerran kun hän käy kimppuuni nii lyön häntä vain niin kovaa kun lähtee.. tuntuu että saisin kerrankin purettua tunteeni sillä yhdellä lyönnillä.. Ennen pidin ulkoilusta ja aina kun vitutti nii lähdin vain ulos, luontoon. Se auttoi, se rauhoitti. Enää ei, olen vain täynnä enkä kestä enää. Äähhhh, kuulostaa siltä että haluisin pahaa muille.. EN, en halua pahaa muille todellakaan, olen kokenut miltä kiusaaminen tuntuu, henkinen ja fyysinen.. Mutta se että haluan lyödä kyseistä henkilöä, se vain tuntuisi niin hyvältä, saisi purettua kaikki tunteet.. tänäänkin olin odottamassa oppitunnin alkua ja eräs "kaverini" tuli viereeni ja kysyi missä meillä on tunti ja en heti vastannut koska katsoin puhelimelta yhtä juttua ja sitten hän tönäisi mua ja mulla meni hermot joten otin häntä rinnuksista kii ja vein seinää vasten ja sanoon että nyt vittu turpakii.. päässäni vai kilahti.. En silti halua pahaa kenellekkään:( tulen hyvästä perheestä joten kaikki perheessäni on hyvin, paitsi.. olen jotenkin yksin.. perheessäni asuu minä, siskoni ja vanhemmat. Mulla on useampia siskoja mutta he ovat muuttaneet pois. Tuntuu että kaikki mitä teeen, menee väärin heidän mielestä ja tuotan heille pettymyksen. Kouluni menee hyvin.. kun taas tuntuu että siskoni on niin täydellinen ja ei tuoda pettymystä ikinä vamhemmille.. HUH, kiitti ku sain avautua, tää helpotti jo vähän.. Hyvää kesän odotusta kaikille lukijoille sekä tähän mietteeseeni vastaajalle, toivottaa lämminsydäminen poika.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. On rohkeaa ja tärkeää, että olet uskaltanut lähteä hakemaan apua pulmaasi. Uskon, että sinulla on ahdistava olo asian kanssa. Se on luonnollista ja sallittua. Sinulla on täysi oikeus tuntea, kuten tunnet.

Mikäli et halua puhua vanhemmillesi, kuraattorille tai muille sukulaisille asioistasi, kannustaisin sinua kuitenkin puhumaan jollekin. Voisit esimerkiksi soittaa Sexpon puhelinneuvontaan, jolloin saisit keskustella jonkun kanssa tilanteestasi. Se olisi mielestäni nyt tärkeää.

Tunnet suuria tunteita, mikä on normaalia, mutta mikäli tunteet alkavat liikaa ohjailla toimintaasi, olisi siitä hyvä keskustella jonkun kanssa. Puhumalla asioista saisit varmasti vahvistusta sille, että kostaminen tai väkivalta ei ole oikea keino toimia. Lisäksi sinun olisi varmasti hyvä saada keskustella suhteestasi vanhempiisi ja siihen liittyvistä kysymyksistä ja tunteista.

Kannustan sinua myös kulkemaan luonnossa ja tekemään niitä asioita, joista itse nautit. Kysymyksessäsi kerroit, että paras kaverisi sekä tyttöystäväsi tietävät tilanteestasi. Hienoa, että olet heidän kanssaan voinut puhua. He ovat sinulle tukiverkostoa.

Kenenkään ei tarvitse sietää kiusaamista. Kiusaaminen – sen kaikissa muodoissa – on väärin. Väkivalta ei kuitenkaan ratkaise ongelmia, vaan lisää niitä. Kiusaamisesta eroon pääseminen vaatii rohkeutta. Se vaatii rohkeutta lähteä puhumaan asioista. Siksi neuvonkin sinua ottamaan yhteyttä puhelinnneuvontaan, josta varmasti saat apua ja lisää ohjeita tilanteeseesi.

Olet ollut rohkea jo nyt, joten uskon sinun löytävän keinot myös tästä tilanteesta selviytymiseen.

Vastaaja: Nina Mölsä
Julkaistu: 18.4.2017