Tein kumihanskasta sellaisen ilmapallomaisen tekovaginan, jota runkkasin noin 3-5 minuuttia. Sen jälkeen tuli elämäni ensimmäinen siemensyöksy, noin puoli teelusikallista. Se tuntui jännältä ja hyvältä, mutta en tiedä mitä tehdä siemennesteelle? Haluaisin kertoa asiasta äidilleni, mutta olen ujo ja on vaikea aloittaa puhumaan. Minua sattui hieman parakalihaksiin ajoittain, mutta sitä tapahtui ehkä kolmesti. Tämä ei varsinaisesti ollut kysymyst mutta haluaisin vain kuulla joltakulta mielipidettä/kommenttia asiasta.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi.

Mukavaa, että olet alkanut tutustua omaan seksuaalisuuteesi ja että ensimmäinen siemensyöksysi oli jännä ja hyväntuntuinen kokemus. Runkkaaminen eli sooloseksi on hyvä tapa tutustua omaan kehoon ja siihen, mikä tuo sinulle mielihyvää. Voit kokeilla erilaisia tapoja ja kohtia koskettaessasi itseäsi. Esimerkiksi kivekset, väliliha, peräaukon seutu ja nännit voivat olla kohtia, joiden koskettelu tuottaa seksuaalista mielihyvää. Sooloseksissä voi halutessaan käyttää liukuvoidetta nautinnon lisäämiseen. Sitä voi ostaa esimerkiksi ruokakaupoista ja apteekeista.

Kysyit, mitä tehdä siemennesteelle. Siemennesteen voi pyyhkiä paperiin ja laittaa paperin roskiin tai vessanpönttöön. Jos itsetyydytät suihkussa, voit pestä siemennesteen käsistä ja vartalolta pois vedellä ja saippualla. Peniksen herkälle limakalvolle ei saippuaa kannata käyttää. On hyvä siistiytyä itsetyydytyksen jälkeen ja huolehtia henkilökohtaisesta hygieniasta muutenkin.

Pakaralihasten kipu saattaa johtua siitä, että kiihottuessa lihasjännitys lisääntyy ja lihakset voivat olla jännittyneessä tilassa. Ei siis syytä huoleen.

Omaan seksuaalisuuteen tutustuminen voi herättää paljon ajatuksia ja kysymyksiä. On tavallista, että omille vanhemmille jännittää ja ujostuttaa puhua näistä asioista.
Jos jokin asia mietityttää sinua ja haluat jutella, voit myös soittaa Sexpon puhelinneuvontaan.

Vastaaja: Hanna Lasonen & Elina Tanskanen
Julkaistu: 13.11.2017