! Kootusti tietoa!

Monisuhteisuus?...

“Vastuullinen/eettinen monisuhteisuus” on kattokäsite, jolla viitataan sellaisiin kaikkien osapuolten yhteisymmärrykseen perustuviin intiimeihin, kumppanuudellisiin, seksuaalisiin ja/tai romanttisiin suhteisiin, joissa on enemmän kuin kaksi osapuolta tai joissa osapuolilla on rinnakkain useampia rakkaus-, seksi-, ja/tai muulla tavoin intiimejä suhteita. Erinäisiä vastuullisen monisuhteisuuden muotoja ovat esim. polyamoria, parinvaihto (swinging), avoimet suhteet sekä ihmissuhdeanarkismi.

Monisuhteisuuden muodot ovat suhteen osapuolten yhdessä sovittuja käsitteitä suhteen muodosta. Osapuolet voivat olla aseksuaaleja, aromanttisia, seksuaaliselta suuntaumukseltaan mitä tahansa jne. Tyypillistä on vain se, että suhde kuvio näyttää siltä miltä siihen osallistuvat ovat. Se mikä monisuhteisissa suhteissa on pettämistä, riippuu siitä mitä sopimuksia on tehty luottamuksellisena osapuolten välille.

Monisuhteisuuden muodot eivät myöskään välttämättä sulje toisiaan pois. Joku voi määritellä itsensä polyamorikseksi, joka myös swingaa, polyamoriseksi ihmissuhdeanarkistiksi tai avoimessa suhteessa eläväksi ja tunnistautua yhteisöorientoituvaksi.

Monisuhteiset usein irtisanoutuvat jollain tapaa monogamisesta ihanteesta, jossa seurustellaan, mennään kihloihin, oletetaan seksuaalista ja tunteellista yksinoikeutta, mennään naimisiin, hankitaan lapsia, omakotitalo ja eletään elämänsä onnellisina loppuun asti. Monisuhteiset kokevat tämän mallin usein epärealistiseksi ja itselleen sopimattomaksi.

Avoimet suhteet ja vapaat suhteet

Tunnettuja malleja, jotka ovat tuttuja viimeistään länsimaiden 1960-lukuun liittyvistä kertomuksista, ovat avoimet suhteet tai vapaat suhteet, joissa ihmiset hakivat ja kokeilevat rajojaan rakkauden ja seksuaalisuuden suhteen. Vapaissa suhteissa osapuolet sopivat, että heillä on lupa pitää parisuhteensa ohella muita seksisuhteita ja joskus – vaan ei aina – myös rakkaussuhteita.

Vapaasta rakkaudesta ja hipeistä puhuttaessa muistetaan yleensä mainita se, että tämä elämäntapa ei toiminut – ihmiset ovat ihmisiä; mustasukkaisia ja kateellisia. Voi olla, että merkittävä osa epätyypillisiä ihmissuhdekuvioita kokeilleista koki uuden vapaan rakkauden ihanteen pidemmän päälle kestämättömäksi ihanteeksi omassa elämässään – ja kenties osa heistä elää edelleen avoimissa liitoissa. Moni tietää kokemuksesta, että intiimien ihmissuhteiden ylläpitäminen voi olla haastavaa. Useamman intiimin suhteen ylläpitäminen on usein edellä mainittua haastavampaa, eikä monisuhteisuus siis välttämättä sovi kaikille ihmisille kaikissa elämäntilanteissa.

Polyamoria

Polyamoria-sanassa yhdistyy kreikan kielen sana poly joka merkitsee ’useaa’ ja latinan kielen sana amor joka merkitsee ’rakkautta’. Sananmukaisesti polyamoria siis kääntyy ’useaksi rakkaudeksi’. Tyypillisimmillään polyamoriassa pyritään syviin, pitkäkestoisiin ihmissuhteisiin, joskin monenlaisia käytännön suhdemalleja esiintyy. Yhdistävänä piirteenä on osapuolten pyrkimys kaikkien osallisten eettiseen kohteluun, toistensa huomioon ottamiseen ja tasa-arvoon osapuolten välillä.

Polyamoriset suhteet voivat olla ”avoimia” eli sallia uusien suhteiden lisäämisen tai ”suljettuja” joissa uusien suhteiden aloittaminen on kielletty, ja niissä voi olla osapuolia niin paljon kuin tuntuu mielekkäältä – teoriassa rajattomasti. Tosin käytännössä aika ja muut vastaavanlaiset resurssit ovat rajallisia ja rajoittavat ihmissuhdeverkoston kokoa, vaikka lämpimät tunteet ja kiinnostus ihmisiä kohtaan olisivatkin yltäkylläisiä. Lue lisää täältä.

Lisätietoa: polyamoria.fi

Parinvaihto (Swinging)

Parinvaihto tai swinging on monisuhteisuuden muoto, jossa sitoutuneen suhteen osapuolet tai sinkut osallistuvat seksuaalisiin aktiviteetteihin virkistysmielessä tai sosiaalisena aktiviteettina. Swing-suhteet voivat olla esimerkiksi kahden pariskunnan välisiä tai bileissä tapahtuvia kolmannen osapuolen mukaan ottavia. Usein, vaan ei aina, rakastuminen primäärisuhteen ulkopuolisiin seksikumppaneihin on kielletty. Swing-suhteet saattavat myös olla syvästi monogamisia tunnetasolla ja avoimia seksuaalisesti.

Ihmissuhdeanarkismi ja yhteisöorientoituvuus

Ihmissuhdeanarkia ja yhteisöorientoituvuus ovat on ääripäät jatkumosta, joiden väliin suurin osa ihmisistä sijoittuu. Molemmat ovat filosofioita monisuhteisuuden toteuttamiseen.
Ihmissuhdeanarkismi on tapa suhtautua ihmissuhteisiin niiden välisiä kytköksiä arvottamatta. Usein käytetyt arvo- ja oletuslatautuneet nimitykset ihmissuhteista kuten aviopuoliso, serkku, ystävä jne. koetaan turhiksi ja niiden tilalla käytetään sisäistä arviota siitä miten arvokas/merkityksellinen suhde on yksilölle itselleen. Osa ihmissuhdeanarkisteista näkee ihmissuhteiden luokittelun millään tavalla vahingolliseksi ja suhdetta rajoittavaksi. Osa käyttää niitä määritelmiä, joita kokee tarvitsevansa.

Ihmissuhdeanarkistit lähtevät siitä olettamuksesta, että missään ihmissuhteessa ei ole eikä voi olettaa olevan sääntöjä, joita ei ole sovittu osapuolten kesken. Kaikki suhteen säännöt ja muutokset neuvotellaan. He eivät myöskään koe tarvetta tehdä selkeää eroa seksuaalisen, romanttisen tai platonisten suhteiden välille tai arvottaa niitä lähtökohtaisesti eri tavalla elämässään. Ihmissuhdeanarkistit painottavat, että vastuu kaikista päätöksistä ja valinnoista on yksilöllä itsellään.

Yhteisöorientoituvassa monisuhteisuudessa yhteisön hyvinvointi asetetaan yksilön tavoitteita ja päämääriä tärkeämmäksi. Yhteisöorientoiva lähestymistapa monisuhteisuuteen on lähes vastakohta ihmissuhdeanarkialle. Yhteisön hyvinvoinnin etusijalle asettaminen voi näkyä esimerkiksi siten, että uuden suhteen aloittaminen on hyväksyttävää vain silloin, kun suhde sopii olemassa oleviin sitoumuksiin ja muut osapuolet hyväksyvät uuden suhteen aloittamisen. Yhteisöorientoituvuudessa olemassa olevien suhteiden toimivuus asetetaan usein etusijalle uusiin suhteisiin nähden.

Julkaistu: 26.9.2017
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Polyamoria?...

”Masa ja Tytti rakastavat toisiaan ja asuvat yhdessä. Masa rakastaa myös poikaystäväänsä ja tyttöystäväänsä. Tytti on seurustellut 8 kk poikaystävänsä kanssa, joka asuu puolisonsa kanssa ja jolla on kaksi muuta tyttöystävää. Masa ja Tytti ovat polyamorisessa suhteessa keskenään rakkaudesta ja kunnoituksesta toisiaan kohtaan.”

Polyamoria-sanassa yhdistyy kreikan kielen sana poly, joka merkitsee ’useaa’, ja latinan kielen sana amor, joka merkitsee ’rakkautta’. Sananmukaisesti polyamoria siis kääntyy ’useaksi rakkaudeksi’. Polyamoria on yksi tapa toteuttaa monisuhteisuutta. Käytännössä polyamoria on raami jonka sisään mahtuu monenlaisia monisuhteisuuden muotoja. Polyamoria eroaa muista monisuhteisuuden muodoista, kuten avoimista suhteista ja swingingistä siten, että se painottaa romanttisten/emotionaalisesti läheisten suhteiden rakentamista, eettisyyttä ja tasa-arvoa osapuolten välillä.

Miten polyamoria eroaa monogamiasta

Monogamisen kulttuurin tuottamat yhteiset käsitykset suhteen etenemisestä (seurustelu, yhteen muuttaminen, naimisiin meno, lapset jne.) eivät ole toimivia työkaluja monisuhteisuudessa suhteen etenemisen, sitoutumisen ja merkityksen määrittelyyn. Polyamoriassa tämä ongelma ratkaistaan neuvottelemalla ja keskustelemalla kaikesta mikä suhdetta voi koskea sen sijaan, että oletettaisi muiden jotenkin ymmärtävän jotain, mitä ei ole sanottu ääneen, tai suostuneen johonkin, josta ei ole erikseen sovittu. Polyamorisissa suhteissa käydäänkin yleisesti ottaen huomattavasti enemmän keskustelua suhteen toimivuudesta, osapuolten tyytyväisyydestä ja toimintatavoista kuin monogamisissa suhteissa yleensä, koska käytännössä kaikki oletukset toisen tarkoituksista ovat todennäköisemmin väärässä kuin oikeassa. Keskustelutaitojen lisäksi keskeinen on taito tunnistaa ja käsitellä omia tunteitaan. Keskeisin taito on olla luottamuksen arvoinen.

Tunnuspiirteitä

Monille yhdenkin romanttisen ja sitoutuneen ihmissuhteen ylläpito voi olla vaikeaa. Kun romanttisten ja sitoutuneiden ihmissuhteiden verkosto kasvaa, siitä tulee nopeasti erittäin vaikeaa, ellei omaa hyviä ihmissuhdetaitoja ja ole perillä omista tunnereaktioistaan ja rajoistaan. Näitä taitoja vain harva oppii missään, ja suurimmaksi osaksi ne pitää yksinkertaisesti opetella. Erinomainen lähtökohta polyamorian opetteluun on nimenomaan ihmissuhdetaitojen ja omien rajojen ja tunnereaktioiden opettelu. Samalla nämä ovat asioita, joiden oppiminen hyödyttää kaikenlaisten ihmissuhteiden ylläpitämistä.

Perinteisesti polyamorisissa suhteissa on nähty ihanteena rakentaa pitkäikäisiä suhteita erotuksena joskus nopeaan vaihtuvuuteen avoimissa suhteissa. Polyamorisissa suhteissa voi olla osapuolia niin paljon kuin tuntuu mielekkäältä – teoriassa rajattomasti. Tosin käytännössä aika ja muut vastaavanlaiset resurssit ovat rajallisia ja rajoittavat ihmissuhdeverkoston kokoa, vaikka lämpimät tunteet ja kiinnostus ihmisiä kohtaan olisivatkin yltäkylläisiä.

Näiden yleisten yhteneväisyyksien jälkeen polyamorian toteuttamistapoja löytyy käytännössä yhtä monta kuin on ihmisiä. Polysuhteet ovatkin tyypillisesti osallistensa näköisiä. Osalliset saattavat olla aseksuaaleja, aromanttisia, heteroita tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia. Polysuhteet voivat olla kevyitä, elinikäisesti sitoutuneita, romanttisia, platonisia, seksuaalisia tai sekoitusta mistä tahansa näistä.

Polyamoriset suhteet saattavat olla avoimia, suljettuja tai jotain näiden väliltä. Ideaalina on, että kaikkiin osapuoliin kohdistuvat samat säännöt samoin perustein, jos säännöt ylipäätään koetaan tarpeellisiksi. Avoimella polysuhteella tarkoitetaan suhdetta, jossa osapuolet ovat vapaita aloittamaan uusia suhteita niin halutessaan. Suljetulla polysuhteella tarkoitetaan tilannetta, jossa uusien suhteiden aloittaminen on kielletty. Esimerkiksi suljettu konstellaatio saattaa koostua vaikkapa neljän aikuisen ihmisen muodostamasta perheestä, joka jakaa yhteisen kodin ja arjen, mutta joka osapuolten epätyypillisestä lukumäärästä huolimatta on ”suljettu”, niin että osapuolet ovat sitoutuneet toisiinsa tavalla, joka sulkee pois mahdollisuuden uusiin, nelikön ulkopuolisiin romanttisiin, kumppanuudellisiin tai seksuaalisiin suhteisiin.

Polyamorinen eli poly

Polyamorisissa suhteissa elävät ihmiset kutsuvat itseään usein polyamorisiksi tai polyiksi, millä he ilmaisevat kokevansa polyamoriset suhteet itselleen mahdolliseksi tai toivottavaksi tavaksi järjestää ihmissuhteensa. Osalle polyamoria on seksuaalisen suuntautumisen kaltainen identiteetin osa eivätkä he halua harkita vaihtoehtoja nykyisen tavan tuntuessa niin toimivalta. Toisille polyamoria on valittu tapa toteuttaa ihmissuhteitaan. Pari esimerkkiä polysuhteista:

–   Soolopolyamorinen on ihminen, jolla on useita romanttisia tai/ja seksuaalisia suhteita ja kokee toimivimmaksi asua ja hallita resurssejaan yksin.

–   Triadi on kolmen ja quad neljän ihmisen muodostama tiivis suhde, joka voi olla avoin tai suljettu, jossa osa tai kaikki osalliset ovat romanttisesti/seksuaalisesti tekemisissä keskenään.

–   MNNMM on tähtikuvio eli suhdeverkosto, joka koostuu kolmesta miehestä ja kahdesta naisesta.

–   N-suhde, jossa on neljä ihmistä, joista kaksi keskushenkilöä ovat suhteessa keskenään.

Lisätietoa:

–   Polyamoria – Monisuhteisuusyhdistys ry
–   morethantwo.com

Suositeltavaa luettavaa:

–   More Than Two: A Practical Guide to Ethical Polyamory, Veaux&Rickert 2014

–   The Ethical Slut: A Practical Guide to Polyamory, Open Relationships & Other Adventures, Eason&Hardy 2009

Julkaistu: 26.9.2017
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

HPV ja kondylooma?...

Mikä on HPV ja miten se tarttuu?

HPV (human papilloma virus) eli ihmisen papilloomavirus on yleisin sukupuoliteitse leviävä virus. Erilaisia papilloomaviruksia tunnetaan yli 100. HPV on hyvin yleinen ja kahdeksan ihmistä kymmenestä saa sen elinaikanaan. HPV-infektio on yleisin 20-25-vuotiailla.

HPV-infektio voi oireilla tai olla täysin oireeton. Papilloomaviruksen aiheuttama infektio voi ilmetä usein käsissä ja jaloissa esiintyvinä syylinä. Nämä ovat yleisiä erityisesti lapsilla. Sukupuolielimissä esiintyviä syylämäisiä muutoksia kutsutaan kondyloomiksi. Syöpää aiheuttavien HPV-tyyppien infektiot ovat oireettomia. Useimmilla papilloomavirus häviää ajan kuluessa ja paranee itsestään, mutta toisilla virus voi jäädä elimistöön ja sen tuomat oireet, kuten syylät, voivat uusiutua vuosienkin päästä.

Papilloomaviruksen pääasialliset tartuntareitit ovat seksin ja ihokontaktin yhteydessä. Papilloomaviruksien leviäminen esimerkiksi käsien välityksellä on mahdollista, mutta harvinaista. Tutkimuksissa on saatu viitteitä myös siitä, että viruksen on mahdollista levitä syljen välityksellä.

Kondyloomat eli visvasyylät

Jotkut HPV-tyypit aiheuttavat sukuelimissä syylämäisiä kondyloomia. Kondyloomat ovat ihossa ja limakalvoilla esiintyviä punaisia, vaaleita tai ihonvärisiä syylämäisiä ihomuutoksia. Naisilla muutokset esiintyvät usein emättimen, virtsaputken suun, kohdunkaulan, häpyhuulten tai peräaukon alueella. Miehillä nämä muutokset ovat usein esinahan alla, virtsaputken suulla, peniksessä tai peräaukon alueella. Kondylooma voi aiheuttaa myös kutinaa, punoitusta ja ihon rikkoutumista.

Kondylooma todetaan pääsääntöisesti kliinisellä tutkimuksella. Naisilta otetaan lisäksi irtosolunäyte eli papakoe. Papilloomaviruksen aiheuttamia kondyloomia on mahdollista hoitaa. Mahdollisina hoitomuotoina voidaan käyttää erilaisia voiteita, jäädytystä ja penslausta. Lääkäri vastaa hoidon aloituksesta ja toteutuksesta.

Miten HPV:n leviämistä voidaan ehkäistä?

Paras ehkäisykeino papilloomavirukseen on rokote. HPV-rokote kuuluu nykyään kansalliseen rokotusohjelmaan, ja sen saavat maksutta kaikki 11-12-vuotiaat tytöt. Paras suojavaikutus saadaan, kun rokote otetaan ennen seksielämän aloittamista. HPV-rokote ehkäisee tiettyjen papilloomavirustyyppien aiheuttamia sairauksia, kuten kohdunkaulan syöpää ja sen esiasteita. Tutkimuksissa on todettu, että ehkäisyvaste on jopa 95 %. HPV-rokotteen ottaminen on näin ollen kannattavaa.

Seitsemän tapausta kymmenestä on ehkäistävissä kondomin käytöllä seksin yhteydessä. Kondomikaan ei kuitenkaan anna papilloomaviruksen leviämiseen 100 % suojaa, sillä virus voi levitä myös ympäröivältä iholta. Kondomin käyttö on kuitenkin suositeltavaa uusien seksikumppanien kanssa, koska näin ehkäistään myös muiden sukupuolitautien leviäminen.

 

Julkaistu: 16.5.2017
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Seksuaalinen kaltoinkohtelu?...

Mitä kaltoinkohtelu on?

Seksuaalinen kaltoinkohtelu tarkoittaa kaikkia tekoja, jotka loukkaavat henkilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Tällaisia tekoja voivat olla esimerkiksi seksuaalinen häirintä, hyväksikäyttö tai väkivalta, toistuvat seksuaaliset ehdottelut, vartalon luvaton koskettelu tai raiskaus. Myös esimerkiksi koulumaailmassa yleiset nimittely tai kommentointi voivat tuntua todella ahdistavilta, vaikka tekijä tarkoittaisi ne vitseiksi. Seksuaalinen kaltoinkohtelu on termi niillekin teoille, jotka eivät ole Suomen laissa rangaistavia, mutta silti vahingollisia. Osa kaltoinkohtelun lajeista on Suomen lain mukaan rangaistavia. Näihin kuuluvat raiskaus, pakottaminen seksuaaliseen tekoon, hyväksikäyttö ja ahdistelu. Laki suojelee erityisesti alaikäisiä, joiden houkutteleminen seksuaalisiin tekoihin on itsessään rikos. Myös yritys ostaa seksipalveluja alaikäiseltä on rikollista riippumatta siitä, tapahtuuko yritys kadulla, netissä vai tosielämässä. Lue lisää suojaikärajasta täältä.

Kaltoinkohtelun kohteet ja tekijät

Seksuaalisen kaltoinkohtelun kohde voi olla kuka tahansa. Kaltoinkohtelu on aina vahingollista. Sitä kohtaavat kaikkien yhteiskuntaluokkien, suuntautumisten, ikäryhmien ja kulttuurien edustajat. Itsepuolustustaidot tai vastuullinen käytös eivät vähennä kaltoinkohtelua. Yleiset turvataidot auttavat kuitenkin ymmärtämään ja käsittelemään kaltoinkohtelua. Kaltoinkohtelu ei ole kohteen syy riippumatta tämän aikaisemmasta seksielämästä, vaatetuksesta, aloitteellisuudesta tai päihtyneestä tilasta.

Myös kaltoinkohtelun tekijä voi olla kuka tahansa. Se voi olla vanha tuttu, uusi kaveri tai tuntematon. Se voi olla myös rakastettu kumppani. Tekijänä tai kohteena oleminen eivät näy ulospäin ihmisestä. Osan kaltoinkohtelijoista saattaa kuitenkin tunnistaa käytöksestä. Joidenkin kaltoinkohtelijoiden seurassa tulee epämukava olo ilman näkyvää syytä. Joidenkin käytös tulee täysin yllätyksenä. Tekijät ovat henkilöinä yhtä vaihtelevia kuin kohteetkin. Osalla ihmisistä on sentyyppinen seksuaalinen tai romanttinen halu, että sen tasa-arvoinen ja kunnioittava toteuttaminen voi olla vaikeaa tai mahdotonta. Heillä on oikeus kaikkeen tarvitsemaansa apuun, sillä tilanne ei ole heille helppo. Kaltoinkohtelu ei ole kuitenkaan hyväksyttävää missään olosuhteissa.

Kaltoinkohtelun vaikutukset

Yleisen mielikuvan mukaan kaltoinkohtelua on lähinnä seksuaalinen väkivalta. Kaltoinkohtelun tekijä saatetaan usein mieltää kohteelle tuntemattomaksi ihmiseksi, joka esimerkiksi ahdistelee yllättäen pimeässä puistossa. Tämä ei kuitenkaan aina pidä paikkaansa, sillä tekijä voi olla myös tuttu henkilö.

Päällimmäinen tunnetila kohteen mielessä voi olla hämmennys. Lamaantuminen on hyvin yleistä, kun ei ymmärrä tapahtumien kulkua. Keho voi tuntua vieraalta ja kömpelöltä, pää saattaa lyödä tyhjää. Jälkeenpäin voi kokea monia eri tuntemuksia. Moni kokee häpeää tai syyllisyyttä. Kohteenkin mielen voivat vallata epäilykset ja itsesyytökset, sillä myös kohde voi kokea olevansa vastuussa kokemuksestaan. Joskus kokemus voi unohtua pitkäksikin aikaa, kunnes jokin uusi tilanne tai vaikkapa uni palauttaa sen mieleen. Esimerkiksi lapsena koetut asiat voivat palata mieleen, kun oma lapsi syntyy.

Tilannetta muistellessa tapahtumien järjestys tai kesto voi unohtua, mutta yksityiskohdat saattavat muistua mieleen kirkkaina. Kun omia rajoja on rikottu, seksuaalisuus voi olla vaikeaa nähdä mukavana asiana. Kaltoinkohtelun kohteella on oikeus tunteisiinsa, olivat ne millaisia tahansa. Ei ole väärää tapaa reagoida. Kenenkään ei tulisi joutua toipumaan muiden aikataululla eikä ollakseen muille mieliksi. Apua voi hakea sitten, kun se tuntuu itselle sopivalta.

Puhuminen helpottaa

Viihdeteollisuudessa romantiikka ja seksi saatetaan kuvata taiteellisen epärealistisesti ja niissä tehokeinona voidaan käyttää sanattomuutta. Todellisuudessa esimerkiksi omien tunteiden ja ajatusten sanallistaminen ja keskusteleminen niistä ovat hyviä tapoja ylläpitää romantiikkaa ja tervettä seksielämää. Puhumalla selviävät omat ja toisten rajat sekä mieltymykset, jolloin voidaan rauhassa keskittyä siihen, mikä tuntuu kaikista osapuolista mukavalta.

On hyvä pitää mielessä, että toisten rajoja ja mieltymyksiä ei voi arvata tai olettaa. Ei voida esimerkiksi olettaa, että kumppanin hiljaisuus olisi myöntymisen merkki. On aina varmistettava, että kaikki osapuolet ovat samalla aaltopituudella. Puhuminen on myös hyvä tapa käsitellä kaltoinkohtelun kokemusta. Sanallistaminen voi helpottaa kokemuksen aiheuttamia oireita ja auttaa jäsentelemään muistoja. Kohteella ei ole velvollisuutta kertoa kenellekään mitään, jos ei halua, mutta kivun kantaminen ei ole myöskään kohteen velvollisuus. Niin kohteille kuin tekijöillekin on saatavilla apua psykoterapiassa sekä seksuaaliterapiassa ja -neuvonnassa.

Kun tarvitset apua

Sexpo – sekä maksutonta että maksullista seksuaalineuvontaa netissä, puhelimessa ja henkilökohtaisesti

Nuorten Exit – neuvontaa kaltoinkohtelua pohtiville nuorille

Tukinainen – neuvontaa, tukea ja lakiapua seksuaalirikosten kohteille

Suomen Delfins – tukea seksuaalista hyväksikäyttöä lapsena kohdanneille

Riku – rikosuhripäivystys netissä rikosten tai rikosyrityksen kohteille

Julkaistu: 18.4.2017
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Raskaudenkeskeytys?...

Raskaudenkeskeytys eli abortti

Osa raskaaksi tulleista tytöistä ja naisista päätyy keskeyttämään raskauden. Raskaaksi tulo on voinut olla yllättävä tapahtuma, jota ei ole osattu odottaa omalle kohdalle. Naisen on mahdollista tulla raskaaksi sen jälkeen, kun hän on ovuloinut, eli kun hänen munasolunsa on irronnut munasarjasta.

Raskaus, jonka keskeyttämistä harkitaan, voi olla alkanut sellaisessa elämäntilanteessa, jossa vauvan hoito ei ole mahdollinen. Suomessa raskauden keskeyttää vuosittain reilut 10 000 naista ja yleinen syy keskeytykselle ovat sosiaaliset perusteet. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lapsen synnyttäminen ja hoito olisi tytölle tai naiselle elämän olosuhteista johtuen liian raskasta. Tähän raskauden keskeytyksen perusteeseen tarvitaan kahden lääkärin puoltava näkemys.

Monenlaisia tunteita

Ajatus raskauden keskeyttämisestä tuntuu monesta ikävältä, vaikka elämän senhetkinen tilanne olisikin hankala. Mielessä saattaa pyöriä erilaisia ajatuksia, syyllisyydentunteita ja kauhukuvia. Mediassa on käyty keskustelua siitä, mistä hetkestä ihmisen elämä alkaa. Nämä asiat eivät ole kenellekään helppoja. Keskeytykseen päätyneet ja sen läpikäyneet tytöt ja naiset saattavat kokea tyhjyyden tunnetta ja masennusta. Keskeytyksen jälkeen voi olla tarpeen käydä eräänlainen surutyö.

On hyvä, jos keskeytyksen läpikäyneellä tytöllä tai naisella on joku läheinen tai muu terapeuttinen taho, jolle purkaa erilaisia tunteita tapahtuneesta. Elämän palautuminen ennalleen vie oman aikansa ja tapahtunut voi mahdollisesti näyttää tulevalle elämälle uutta suuntaa.

Jokaisen keskeytykseen päätyneen on myös hyvä muistaa, että keskeytys voi olla vastuullinen valinta. On hienoa tunnistaa omat voimavaransa ja esimerkiksi se, milloin ei itse kykene vanhemmaksi. Raskausaika ja vauvan hoito ovat vastuullisuutta vaativia ja voimavaroja vieviä. Vauvan vanhemman elämäntilanteen olisi hyvä olla vakaa ja turvallinen ja mahdollisimman stressitön.

Miten se tapahtuu?

Raskaudenkeskeytys voidaan tehdä joko lääkkeillä tai kirurgisesti imukaavinnalla. Lääkkeellisessä raskaudenkeskeytyksessä käytetään kahta lääkettä ja se on yleisimmin käytetty muoto. Raskaudenkeskeytys aloitetaan lääkärin vastaanotolla terveyskeskuksessa tai yksityisellä lääkäriasemalla. Vastaanotolla lääkäri selvittää potilaan tiedot, täyttää tarvittavia lomakkeita ja tekee yleisen tutkimuksen potilaasta ja raskauden kestosta. Lääkärin kanssa mietitään, mikä olisi paras ehkäisykeino jatkossa, sekä onko tarvetta raskautta keskeyttämään tulleen äidin psyykkiselle tai sosiaaliselle tuelle. Vastaanotolla voidaan haluttaessa ottaa myös papa- ja sukupuolitautinäytteet. Lisäksi lääkäri tekee gynekologisen ja ultraäänitutkimuksen. Lääkärin vastaanoton aikana sovitaan keskeytystapa ja jälkitarkastusaika.

Keskeyttämistoimenpiteet tehdään sairaalassa poliklinikalla tai osastolla. Jälkitarkastuksessa varmistetaan, että keskeytys on onnistunut. Se tehdään 2-4 viikkoa keskeytyksestä, ja jos ongelmia ei ollut keskeytyksessä, tarkastuksen voi tehdä terveydenhoitaja. Ensimmäiset kuukautiset tulevat yleensä 4-7 viikkoa keskeytyksestä. Jälkitarkastuksen aikana selvitetään vielä sopivaa jatkoehkäisyä. Monille kierukka on osoittautunut hyväksi vaihtoehdoksi.

On hyvä muistaa, että moni päätyy keskeyttämään raskauden, eikä tämän asian kanssa tarvitse olla yksin. Seksuaalineuvonnasta voi kysyä mitä vain mieltä askarruttavaa, myös tähän aiheeseen liittyen. Seksuaali- tai psykoterapiasta on saatavilla apua ja tukea ja ne voivat olla myös hyviä vaihtoehtoja raskauden keskeyttäneille. Voit halutessasi lukea abortista lisää Käypä hoidosta kertovilla sivuilla täältä sekä täältä.

Julkaistu: 18.4.2017
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Addiktoitunut seksikäyttäytyminen...

Addiktoitunut seksikäyttäytyminen eli seksiriippuvuus tarkoittaa sellaista seksuaalista käyttäytymistä, jota henkilön on itse vaikea hallita tai lopettaa ja joka aiheuttaa hänelle ongelmia elämässä. Addiktoitunut seksikäyttäytyminen voi ilmetä esimerkiksi pakonomaisena sooloseksinä, puhelinseksinä, pornon katseluna, useina seksisuhteina, uskottomuutena tai pakonomaisina ajatuksina tai seksimieltymyksinä. Usein seksiaddiktoituneesti käyttäytyvä henkilö pyrkii itse rajoittamaan addiktoitunutta käytöstään. Tähän voi saada tukea ja apua seksuaalineuvonnasta ja -terapiasta.

Addiktoituneen seksikäyttäytymisen syyt ja vaikutus elämään

Addiktiot toimivat usein selviytymiskeinoina. Niillä saatetaan pyrkiä häivyttämään elämän negatiiviset asiat ja etsimään välitöntä ja toisaalta jatkuvaa nautintoa. Ennen pitkää addiktiot kuitenkin kääntyvät näitä pyrkimyksiä vastaan ja itse asiassa synnyttävät ongelmia, eivätkä nautintoa. Addiktoituneeseen seksikäyttäytymiseen voivat johtaa monet tekijät, kuten ongelmat lapsuuden kiintymyssuhteessa, jossakin elämänvaiheessa koettu trauma, tai esimerkiksi toistuva altistuminen laukaiseville tekijöille. Usein kuitenkin addiktoituneen seksikäyttäytymisen syyt ovat moninaisia ja niiden tunnistamisessa ja käsittelyssä saattaa mennä aikaa.

Addiktoituneen seksikäyttäytymisen aiheuttamat ongelmat ilmenevät esimerkiksi häpeän, syyllisyyden ja epäonnistumisen tunteina. Seksiaddiktoituneesti käyttäytyvä henkilö voi kokea olevansa huono, kun ei pysty lopettamaan itseä ja muita vahingoittavaa käytöstä. Ongelmat voivat ilmetä huonommuuden tunteiden lisäksi suhteessa toisiin ihmisiin. Addiktoituneeseen seksikäyttäytymiseen voi liittyä toisten ihmisten luottamuksen pettämistä tai hyväksikäyttämistä. Esimerkiksi uskollisena oleminen parisuhteessa voi olla seksiaddiktoituneesti käyttäytyvälle henkilölle vaikeaa. Addiktiolla on usein sykli ja se näyttäytyy erilaisena eri elämänvaiheissa. Joskus se on aktiivisempana ja toisinaan ikään kuin ”nukkumassa”.

Mitä tehdä, kun seksikäyttäytyminen on pakonomaista?

Jokaisen ihmisen seksuaalisuus on omanlainen, joten myös seksuaaliset mieltymykset, tavat ja toiveet ovat yksilöllisiä. Kaikenlaiset ajatukset ovat sallittuja, mutta joskus ajatuksista voi tulla pakonomaisia. Kun tuntuu, että seksuaaliset ajatukset tai teot valtaavat elämän niin, että niitä on vaikeaa lopettaa ja ne aiheuttavat ongelmia, on hyvä hakeutua seksuaali- tai psykoterapiaan tai kysyä apua seksuaalineuvonnasta.

Terapiassa voidaan käsitellä addiktiota eri tavoin. Siellä pyritään ymmärtämään addiktoitunutta seksikäyttäytymistä, sen sykliä ja sen taustalla olevia syitä. Tavoitteena on vähentää häpeän tunteita, tehdä suunnitelma retkahdusten varalle, pohtia asiakkaan omia arvoja, käsityksiä ja uskomuksia, sekä opetella uusia käyttäytymismalleja. Terapiassa kannustetaan asiakasta hoitoon sitoutumiseen ja terveeseen elämään. Terapiamuotoja voivat olla yksilö-, ryhmä- tai pariterapia – tai näiden yhdistelmät – riippuen siitä, mikä terapiamuoto tuntuu oman ja terapeutin arvion perusteella parhaimmalta.

Julkaistu: 29.3.2017
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Suhteen säännöt?...

Seurustelu, seukkaaminen, deittailu, säätö, säpinä, tapailu, hengailu, riiaus, heilastelu, suhteilu.

Ihastuminen johtaa joskus läheisen ihmissuhteen syntymiseen. Seurustelusuhteen syntyminen yleensä edellyttää molemmilta osapuolilta kiinnostuksen tunteita toista kohtaan sekä halun olla suhteessa tämän kanssa. Jotkut laskevat, että suhde alkaa silloin, kun on tavannut toisen, kun taas joissain tilanteissa ajatellaan suhteen alkaneen, kun on yhdessä juteltu ja sovittu seurustelusta. Lue lisää ihastumisesta ja siitä puhumisesta täältä!

Ovatko seksisuhteet ok? Entä voiko olla parisuhde ilman seksiä?

Suhteita ja suhdemuotoja on paljon erilaisia. Ei ole olemassa vain yhtä tapaa seurustella tai tapailla. Joidenkin suhteeseen kuuluu seksin harrastaminen, joidenkin ei. Parisuhteessa voi olla myös ilman seksiä. Suhteessa toiseen voi tuntea emotionaalista, eli tunnetason kiintymystä, eroottista vetovoimaa, ystävyyden ja kumppanuuden tunteita. Ihmiset solmivat suhteita hyvin erilaisista tarpeista ja lähtökohdista käsin. Mitä ihmiset haluavat suhteelta, vaihtelee paljon. Joku haluaa fyysistä läheisyyttä, toinen taloudellista turvaa ja kolmas kumppanuutta. Kaikenlaiset suhteet, joissa osapuolet ovat omasta vapaasta tahdostaan sekä kohtelevat toinen toistaan arvostaen ja kunnioittaen ovat sallittuja ja ok. Lue lisää täältä!

Voiko suhteessa olla enemmän kuin kaksi henkilöä?

Suhteessa voi hyvin olla kahden henkilön lisäksi useampiakin. Jos suhteessa on enemmän kuin kaksi henkilöä, voidaan puhua monisuhteesta tai polyamoriasta. Tämä ei ole sama asia kuin moniavioisuus. Monisuhteessa olevilla ihmisillä on ajatus siitä, että rakkautta, ihastumista ja seksuaalista halua ei tarvitse kohdistaa vain yhteen kumppaniin. Joillakin pareilla voi myös olla avoin suhde, jossa esimerkiksi seksisuhteet ja tapailu muiden kanssa on hyväksyttyä, mutta on yksi primääri eli ensisijainen suhde. Monisuhteissa ja avoimissa suhteissa rehellisyys, luottamus ja avoin kommunikaatio sekä omien tunteiden tunnistaminen ovat tärkeitä asioita, kuten myös perinteisissä suljetuissa parisuhteissa.

Mikä on uskottomuutta?

Jokaisessa suhteessa olisi hyvä käydä alussa läpi ns. yhteiset säännöt ja näitä käytäntöjä kannattaa myös päivittää suhteen aikana. On hyvä puhua auki, mitä uskottomuus tarkoittaa kenellekin. Missä menee hyväksytyn ja ei-hyväksytyn raja, minkälainen käytös satuttaa toista? Jollekin uskottomuutta voi olla toisten kanssa suuteleminen, jollekin taas pussaileminen toisten kanssa voi olla okei. Nämä asiat on hyvä käydä läpi rehellisesti ja avoimesti, jotta turhilta väärinkäsityksiltä voitaisiin välttyä. Suhteen aikana on tärkeää myös päivittää suhteen tilaa ja niin kutsuttuja sääntöjä. Aika ajoin on istuttava alas ja keskusteltava siitä, missä nyt mennään, ovatko kaikki osapuolet tyytyväisiä, mikä on muuttunut aiemmasta. Me kaikki kasvamme ja kehitymme, tämä näkyy myös ihmissuhteissa ja vaikuttaa niihin.

Julkaistu: 15.8.2016
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Pedofilia?...

Pedofilia

Pedofilia, eli lapsikohteinen seksuaalisuus tarkoittaa jatkuvaa ja voimakasta seksuaalista kiinnostusta esimurrosikäisiä lapsia kohtaan. Moni huomaa jo nuorena, että kiinnostuu lapsista tai itseään selkeästi nuoremmista. Aihe herättää monissa ihmisissä ahdistusta. Teini-ikäisiin kohdistuva seksuaalinen kiinnostus on nimetty hebefiliaksi.

Mieltymys tai fantasia ei ole rikos

Ihminen ei voi valita omaa seksuaalisuuttaan. Siihen, mistä kiihottuu tai mikä suuntautuminen on ei voi vaikuttaa itse eikä kukaan ulkopuolinen. Lapsikohteinen seksuaalisuus ei tarkoita sitä, että ihminen olisi sairas tai rikollinen. Lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin syyllistyvät eivät ole aina pedofiilisesti suuntautuneita.

Suuri osa lapsikohteisen seksuaalisen suuntautumisen omaavista ei toteuta mieltymystään, vaan sitä pidetään ainoastaan fantasiana. Lapsikohteisen seksuaalisuuden hyväksyminen voi kuitenkin viedä aikaa ja siitä johtuva häpeä voi aiheuttaa mm. masennusta ja syrjäytymistä. Pedofiilisen mieltymyksen omaavan olisi hyvä hakeutua seksuaali- tai psykoterapiaan.

Oman seksuaalisuuden kieltäminen, siitä syyllisyyden ja häpeän tunteminen saa aikaan ahdistusta ja masennusta. Ahdistus, masennus ja syrjäytyminen sosiaalisesta verkostosta ja yhteiskunnasta taas lisää pedofiilin riskiä syyllistyä tekoon, joka voi olla vahingollinen ja rikollinen.

Jos lapsiin kohdistuvaa mieltymystä ja fantasiaa toteuttaa oikeassa elämässä, kyseessä on lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, josta henkilö voidaan tuomita. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä puhutaan, kun kyseessä on alle 16-vuotias lapsi tai nuori. Jos nuoren ja aikuisen välillä on auktoriteettiasemaan liittyvä suhde, esimerkiksi aikuinen on nuoren opettaja, valmentaja, vanhempi, on tuo ikäraja 18 vuotta. Lue lisää suojaikärajasta täältä.

Entä lapsiporno?

Lapsipornon tekeminen, hallussapito ja levittäminen on kielletty Suomen laissa. Lapsipornon luokittelu ja määrittely ei aina ole selkeää. Lapsipornon tekeminen, eli lapsen asettaminen seksuaalisesti virittäytyneeseen tilanteeseen tai toimintaan ja sen kuvaaminen vahingoittaa lapsen turvallista kasvua sekä kehitystä. Niinkuin muukin hyväksikäyttö ja kaltoinkohtelu, se usein aiheuttaa lapselle traumoja. Jos lapsipornoon on törmännyt netissä ja se herättää voimakkaita tunteita tai huolestumista, voit soittaa esimerkiksi Sexpon maksuttomaan ja nimettömään puhelinneuvontaan.

Mitä on insesti?

Insestissä on kyse läheisten perheenjäsenten välisestä seksistä. Insestiin liittyvät seksifantasiat ovat yleisiä. Tosielämässä insesti, sukupuoliyhteys lähisukulaisen kanssa on Suomen lain mukaan kiellettyä. Jos kyseessä on alaikäinen lapsi ja vanhempi, puhutaan taas lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Serkusten välinen seksi ja läheisessä suhteessa oleminen ei ole kiellettyä.

Julkaistu: 15.8.2016
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Fantasiat ja mieltymykset?...

Onko normaalia kiihottua vaipoista, fantasioida eläinseksistä tai runkata naisten alushousujen kanssa?

Ihminen voi kiihottua mitä moninaisimmista asioista. Sitä mistä kukin kiihottuu, ei voi itse valita eikä kukaan ulkopuolinen määritellä. Jokaisen seksuaalisuus on omanlainen.

Mieltymysten ja fetissien maailma on rajaton. Esimerkiksi erilaiset materiaalit, asusteet, eritteet, ruumiinosat tai kehon eri aistimukset voivat olla hyvin kiihottavia. Mistä tahansa on lupa kiihottua. Fetissistä voidaan puhua silloin, kun mieltymys jotakin tiettyä asiaa kohtaan on voimakasta ja jatkuvaa. Elämässä ja yhteiskunnassa on joitakin rajoituksia, jotka vaikuttavat seksikäyttäymiseen. Ketään toista, itseään tai ympäristöään ei voi vahingoittaa. Lue BDSM-seksistä täältä!

Luonnon helmassa

Monilla on fantasioita erilaisissa paikoissa rakastelusta ja panemisesta. Luonnossa, ulkona, kodissa ja kodin ympäristössä voi olla monia mukavia paikkoja seksin harrastamiseen. Ihania paikkoja voivat olla syrjäiset kalliot, metsä, teltta, mökkilaituri. Sukupuolisiveellisyyttä koskevan lain mukaan julkisella ja yleisellä paikalla sekstailusta kiinni jäämisestä voi saada sakot. Jos ulkona muhinoimista haluaa kokeilla, on oltava varma yksityisyydestä, jottei tule yllätetyksi. Toisen ihmisen ottaminen mukaan omiin seksikokeiluihin ja fantasioihin ilman lupaa ei ole ok. Täten esimerkiksi runkkaminen tai itsensä eroottinen hyväily julkisella paikalla tai jonkun nähden ilman toisen suostumusta ei ole sallittua.

Fantasiamaailmassa on lupa nauttia mistä vain

Fantasiat, eli mielikuvat, tarinat, muistot ja haaveet ovat ajatuksia. Niissä ei ole mitään rajoja, jokainen voi täysin vapaasti omassa mielikuvituksessaan harrastaa minkälaista seksiä vain, kenen tahansa kanssa ja missä tahansa. Ajatukset eivät satuta ketään.

Jos omat fantasiat aiheuttavat hämmennyksen, ahdistuksen tai häpeän tunteita, on niistä hyvä jutella luotettavalle ammattilaiselle, kuten seksuaalineuvojalle tai -terapeutille.

Julkaistu: 15.8.2016
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Lantionpohjanlihakset?...

Ilolihakset, rakkauslihakset.

Mitä ne ovat?

Lantionpohjanlihakset muodostavat ikään kuin lattian lantion sisäelimille. Lantionpohjan lihasryhmään kuuluu kahdeksan lihasta, jotka vastaavat mm. virtsan- ja ulosteenpidätyksestä sekä lantion alueen elimien kannattelusta. Niiden tehtävänä on tukea lantionpohjan elimiä. Osa näistä lihaksista on erikoistunut seksuaalitoiminnan ja seksuaalisen nautinnon mahdollistamiseen, ja siksi niitä voidaan kutsua leikkisästi myös ilolihaksiksi tai rakkauslihaksiksi.

Mikä niiden merkitys on?

Lantionpohjanlihakset toimivat yhteistyössä pallean sekä syvien vatsa- ja selkälihasten kanssa lanneselän tukemiseksi. Näillä lihaksilla onkin suuri merkitys rangan ja keskivartalon hyvinvoinnin kannalta. Hyvä lihastasapaino mm. ehkäisee selkävaivoja.

Lantionpohjanlihakset vastaavat virtsan- ja ulosteenpidätyksestä. Nämä lihakset myös avustavat peniksen ja klitoriksen jäykistymisessä kiihottumisen seurauksena. Lantionpohjanlihakset ovat jatkuvasti ”töissä”. Ne rentoutuvat kokonaan ainoastaan silloin, kun virtsaamme, ulostamme tai synnytämme. Toisinaan tämä ei kuitenkaan tapahdu automaattisesti, jos lihakset ovat syystä tai toisesta ylijännittyneet. Virtsankarkailua, yhdyntäkipua tai erektion saavuttamisen hankaluutta saattaa esiintyä ylijännittyneisyyden seurauksena.

Mikä merkitys lp-lihaksilla on seksin harrastamisen kannalta?

Lantionpohjanlihakset säätelevät seksuaalisia tuntemuksia merkittävästi sukupuolesta riippumatta. Näiden lihasten vahvistamisen on todettu erityisesti naisilla lisäävän emättimen tuntoherkkyyttä. Vaikka emättimessä itsessään ei tuntohermoja olekaan, niitä on runsaasti emätintä ympäröivissä lihaksissa.

On myös todettu, että seksiin liittyviä ongelmia on huomattavasti vähemmän henkilöillä, joiden lantionpohjanlihakset ovat hyvässä kunnossa. Hyvässä kunnossa olevat lantionpohjanlihakset mahdollistavat mm. naisilla orgasmin saavuttamisen helpommin ja miehillä siemensyöksyn paremman hallinnan. Yleisesti voidaan todeta myös yhdynnän helpottuneen ja nautinnon lisääntyneen henkilöillä, jotka ovat vahvistaneet lantionpohjanlihaksiaan. Vahva ja terve lihaksisto ehkäisee virtsaamisvaivoilta ja parantaa seksuaalista nautintoa kaikilla sukupuolilla.

Täytyy kuitenkin muistaa, että hyväkuntoinen ei tarkoita samaa kuin ”tiukka” tai ”kireä”. Emätin ei ole avonainen aukko, vaan sen seinämät ovat kiinni toisissaan. Naisen kiihottuessa emättimen seinämät tulevat joustaviksi. Niinkuin ei muidenkaan lihasten, ei myöskään lantionpohjanlihasten ylitreenaaminen kannata. Kuten aiemmin todettiin, lantionpohjanlihakset saattavat toisilla ihmisillä olla jopa ylijännittyneet, mikä on yhtä haitallista kuin heikko lihaksistokin. Joskus ylijännittyneet lihakset saattavat aiheuttaa naiselle kipua yhdynnän aikana sisään työntövaiheessa. Ylijännityksen esiintyessä tärkeintä onkin lihasten rentoutusharjoittelu.

Mitkä tekijät heikentävät niitä?

Lantionpohjanlihasten kuntoa saattavat heikentää monet eri tekijät, kuten raskaus ja synnytys, ylipaino, ikääntyminen, voimakas fyysinen rasitus paljon urheilevilla (etenkin nuorilla) henkilöillä, naisilla vaihdevuodet ja miehillä samoihin aikoihin testosteronin vähentyminen. Myös erilaiset operaatiot lantion ja alavatsan alueelle saattavat vaikuttaa lantionpohjanlihasten toimintaan.

Erityisesti raskaana oleville naisille lantionpohjanlihasten harjoittelua suositellaan ja siihen kannustetaan synnytyksen jälkeen lihasten palautumisen edistämiseksi. Nuorilla ja ei-synnyttäneillä naisilla lantionpohjanlihakset ovat luonnostaan hyvässä kunnossa, eikä niiden kuunnosta tarvitse olla huolissaan, ellei ole merkittävää ylipainoa tai hyvin aktiivista urheilutaustaa. Miesten lantionpohjan lihakset ovat lähtökohtaisesti vahvemmat kuin naisten, mutta silti miehetkin hyötyvät lantionpohjanlihasten harjoittamisesta.

Miten niitä voi treenata/harjoittaa?

Lantionpohjanlihasten harjoittelusta saatetaan toisinaan puhua ”Kegelin harjoituksina” amerikkalaisen gynekologin Arnold Kegelin mukaan, joka alun perin kehitti nämä harjoitteet hoitamaan ja ennaltaehkäisemään virtsankarkailua synnyttäneillä naisilla. Treeniohjeita löydät esimerkiksi täältä (naisille) ja täältä (miehille).

Harjoittelun helpottamiseksi ja piristykseksi on nykyisin saatavilla myös erilaisia välineitä. Apteekeista ja erotiikkaliikkeistä löytyy naisille eri painoisia ja -kokoisia geishakuulia ja -palloja, joista voi valita omaan tarpeeseen sopivimman. Treenivälinettä valitessa on hyvä huomioida oma ikä ja se, onko taustalla synnytyksiä.

Myyjiltä saat myös apua oikeanlaisen välineen valintaan. On hyvä muistaa, että myös yhdyntä itsessään on mainiota treeniä lantionpohjanlihaksille. Liikuntalajeja, joissa lantionpohjanlihakset saavat hyvää treeniä ovat mm. tanssi, pilates, jooga ja ratsastus.

Miten voin itse mitata niiden tehoa? Mistä tiedän niiden kunnon?

Voit selvittää lantionpohjanlihastesi kunnon yksinkertaisella sormitestillä. Naiset: Asetu selinmakuulle rentoon asentoon polvet hieman koukussa ja jalkapohjat alustaa vasten. Vie sormi (tai kaksi) emättimeen ja supista lihaksilla sormea vasten. Sormessa tulisi tuntua selkeä puristus. Huomioi kuitenkin, etteivät pakarasi ja reitesi jännity. Miehet: Aseta sormesi välilihan (kivesten ja peräaukon väliin) alueelle. Supistaessasi lantionpohjaasi sormissasi pitäisi tuntua lihaksen jännittyminen samalla kun kivekset ja penis kohoavat hiukan ylöspäin. Huomioi, ettet jännitä samalla pakaroitasi ja reisiäsi.

Nämä ovat kuitenkin vain suuntaa antavat mittarit, joten jos epäilet lantionpohjanlihastesi toimivan epänormaalisti, eli sinulla on virtsankarkailua, yhdyntäkipuja tai toistuvia erektiovaikeuksia voit hakeutua lantionpohjan toimintaan erikoistuneen fysioterapeutin vastaanotolle, jossa lantionpohjanlihastesi kunto ja toimintakyky voidaan mitata siihen tarkoitetulla biopalautelaitteella.

Hoitoon voi hakeutua esimerkiksi kouluterveydenhuollon, työterveyshuollon tai yksityisten lääkäriasemien kautta.

Julkaistu: 8.7.2016
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

1 2 3 4