Orgasmi ja laukeaminen

Hei olen 17v jätkä ongelmani on se että tulen aina ennen tyttöystävääni kun panemme joten tyttö ei saa orgasmia lähes ik...inä... tulen siis yllättävän nopeasti.... mikä avuksi?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Ei ole mitenkään tavatonta, että mies tulee naista nopeammin yhdynnässä. Naisen kiihottuminen on yleensä hitaampaa kuin miehen ja moni nainen tarvitsee muuta kiihotusta yhdynnän lisäksi. Naiselle kannattaa tuottaa nautintoa myös ennen ja jälkeen yhdynnän, esimerkiksi hieromalla tai nuolemalla klitorista ja hyväilemällä muutakin kehoa sieltä, mistä nainen kiihottuu. Moni nainen kokee orgasmin nimenomaan klitorista hyväilemällä eikä yhdynnässä välttämättä ollenkaan.

Myös erilaisten yhdyntäasentojen kokeileminen ja vaihteleminen voi auttaa. Mies voi harjoitella pidättelemään omaa laukeamistaan esimerkiksi lopettamalla yhdynnän hetkeksi juuri ennen orgasmin tai siemensyöksyn tulemista ja puristamalla terskan alta hetken aikaa. Lantionpohjanlihasten treenaaminen voi myös auttaa kontrolloimaan siemensyöksyä.

Suhteessa on tärkeää puhua ääneen omista toiveista ja haluista kumppanin kanssa. Voitte yhdessä pohtia, kuinka tyttöystäväsi saisi orgasmin ja nautinnon seksistä.

Vastaaja: Oona Turunen
Julkaistu: 24.9.2015
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Hei, seurustelen ihanan 54-vuotiaan energisen ja seksikkään miehen kanssa, joka saa tosi harvoin orgasmin. Hänellä kyllä... seisoo tosi helposti, mutta vaikka minä tulen yhdynnässä, hän ei juuri koskaan - paitsi käsin - joko minun tai hänen. Silloinkaan ei tosiaankaan helposti eikä aina. Olemme olleet yhdessä 5 kk ja olemme kihloissa. Tämä syö todella parisuhdetta, sillä mies on saanut aiemmissa suhteissaan helpommin. Hän sanoo, että pimppini ei tunnu aina tarpeeksi hyvältä. Tuntuu siltä, että vika on minussa, että alapääni on liian väljä, vaikka en ole synnyttänyt. Aiemmissa suhteissani ei ole itselläni ollut ongelmia. Mieheni tupakoi puoli askia päivässä ja juo iltaisin 3-4 saunakaljaa. Hänellä on hyvin fyysinen työ eli kunto on kohdallaan. Olemme kokeilleen vaikka mitä asentoja, pöydän päällä yms. tuntuu hänestä parhaimmalta. Mutta silloinkin käy yleensä niin, että juuri kun hän on tulossa, hän ei sitten tulekaan. Se turhauttaa minua ja häntä, ja pelkään, että kohta seksiä ei ole ollenkaan. Että hän komeana ja seksuaalisena miehenä jättää minut ja hakee nuoremman ja tiukkapimppisemmän (hänellä on ollut minuakin nuorempia tyttöystäviä, joiden kanssa on sujunut sekä vaimo, jonka kanssa sujui 20 vuotta). Apua, en halua menettää miestäni! Tästä on hänen hyvin vaikeaa puhua, eli hän ei osaa sanoa, milloin tuntuu hyvältä eikä hän missään nimessä lähde ventovieraille terapiaan. Hän ei myöskään osaa sanoa kysyttäessä, onko tämä asia, jonka vuoksi suhteemme voi mennä karille. Siltä tuntuu välillä.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Tämänkaltaisiin miesten orgasmivaikeuksiin suositellaan usein hoidoksi seksuaalineuvontaa- tai terapiaa. Jos mies itse ei koe tilannetta ongelmaksi, johon kaipaa apua, terapiasta tuskin on hyötyä. Esimerkiksi ikä, alkoholin käyttö, suorituspaineet ja parisuhdeongelmat voivat vaikuttaa siemensyöksyn ja orgasmin saavuttamiseen.

Voit lukea lisää tietoa miesten orgasmiongelmista esimerkiksi täältä. 

Emättimen lantionpohjalihaksia kannattaa treenata säännöllisesti, vaikkei olisikaan synnyttänyt.

Kuulen viestistäsi, että olet suhteestanne hyvin huolissasi. Vaikka miehesi ei nyt halua terapiaan, sinä voisit silti tavata seksuaalineuvojaa. Tarjoamme ilmaisen kartoituskäynnin Helsingissä tai Skypen välityksellä. Voit myös soittaa meille puhelinneuvontaan. 

Vastaaja: Oona Turunen
Julkaistu: 18.9.2015
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Olen jo yli kolmekymppinen nainen. En ole vielä koskaan saanut yhdynnässä orgasmia, vaikka masturboimalla tulen varsin h...elposti.Suuseksinkin avulla olen tullut vain joitain kertoja. Olen ajatellut tämän johtuvan mahdollisesti lapsuudentraumasta johtuvasta jännityksestä. Läheltä piti tilanteita on myös ollut useitakin, mutta kliimaksia en ole koskaan saavuttanut. Masturboidessani jännitän usein takareisiä ja käytän apuna paljon mielikuvia. Olen huomannut, että iän myötä orgasmieni vahvuus on heikentynyt. Toive saada kokea orgasmi joskus myös kumppanin kanssa on suuri. Onko mitää keinoja joilla voisin voimistaa orgasmiani ja mahdollisesti onnistua saavuttamaan sen myös partnerini kanssa?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Mukava kuulla, että olet löytänyt itselle sopivan tavan harrastaa sooloseksiä ja saat tyydytyksen siitä. Kerrot kuitenkin toiveesta kokea orgasmituntemus myös kumppanin kanssa. Sitä voi hyvin lähteä harjoittelemaan yhdessä kumppanin kanssa.

Asioita, joita on hyvä ottaa huomioon orgasmin kokemisessa ovat mm. omat fantasiasi ja mieltymyksesi, kuinka tyydytät itseäsi sooloillessa ja kuinka siirtää sitä seksiin kumppanin kanssa, mikä asento sinulle on paras, minkälaista kosketusta ja huomiota toivot kumppaniltasi ja mielentila seksin aikana.

Minkälaisia fantasioita sinulla on? Mikä seksissä on sinulle tärkeää? Mikä sinua kiihottaa? Minkälaisia toiveita sinulla olisi kumppanillesi? Näitä kysymyksiä sinun on hyvä miettiä.

Et kerro, oletko kokenut orgasmin klitorista vai emätintä hyväilemällä. Monet naiset kokevat orgasmin ainoastaan klitorista hyväilemällä. Kannattaa siis suosia yhdynnässä sellaisia asentoja, joissa myös klitoriksen hyväily onnistuu helposti. Mainitsit, että tapanasi on jännittää takareisiä, joten myös sellaisia asentoja, joissa se mahdollistuu kannattaa kokeilla. Seksivälineiden käyttö voi lisätä nautintoa.

Orgasmituntemuksen voi saada voimakkaammaksi miellyttävien fantasioiden ja mielikuvien avulla. Joillekin toimii porno tai eroottinen kirjallisuus. Hidas ja pitkä esileikki, eli rauhallinen kiihottumisen hakeminen voimistaa tuntemuksia. Seksin, oman itsen ja kumppanin äärelle pysähtyminen edesauttaa nautintoa.

Myös se, että itsellä on hyvä olo omassa kehossa vaikuttaa positiivisesti seksistä nauttimiseen ja orgasmin kokemiseen. Itsestä on tärkeää pitää huolta syömällä ja nukkumalla hyvin sekä liikkumalla säännöllisesti itselle mieluisalla tavalla. Myös stressittömyys ja päihteettömyys auttaa maksimoimaan hyvän olon.

Toivottavasti tästä oli sinulle jotakin apua. Voit myös soittaa meille Sexpon neuvontapuhelimeen, jos kaipaat lisää neuvoa. Lue orgasmista vielä Kootusti tietoa-osiostamme.

Vastaaja: Oona Turunen
Julkaistu: 2.9.2015
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Moi. Olemme olleet tyttöystäväni kanssa kaksi viikkoa yhdessä. Päätimme eilen illalla antaa toisillemme pelkkää suuseksi...ä ilman yhdyntää. Nuolin hänen pillua niin kauan, että hän sai orgasmin. Nautinnon saatuaan hän alkoi anella minua työntymään sisäänsä. Teki kuulemma aivan tajuttomasti mieli saada penis pilluun. Suostuin mielelläni, enkä jäänyt kaipaamaan suuseksiä. Koin iloisen yllätyksen heti ekalla työnnöllä. Hänen pillu oli orgasmin jäljiltä tosi kostea ja ihanan kimmoisa. Yhdyntä oli paras koskaan. Tyttöystäväni suorastaan liimautui penistäni vasten ja oli hurjan kiimainen. Saimme molemmat huikeat orgasmit, hän siis jo toisen. Mietinkin nyt, pitäisikö minun aina nuolla hänet orgasmiin asti, jos se saa hänet moiseen kiihkoon. Vaikuttaako orgasmi pilluun positiivisesti ja halua lisäävästi?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Hienoa, että olette löytäneet teitä miellyttävän tavan olla yhdynnässä.

Sekä naisen että miehen kehossa on monia eri erogeenisiä kohtia, joita hyväilemällä pystyy tuottamaan seksuaalista nautintoa kumppanilleen. Erogeenisiä kohtia ovat sukupuolielinten lisäksi esimerkiksi huulet, korvalehdet, kaula, rintakehän ja rintojen alue sekä sisäreidet. Pillu ei siis ole ainoa kohta naisen kehossa, jonka koskettaminen kiihottaa naista. Jokainen on oma yksilönsä, joten kannattaa rohkeasti kysyä toiselta, mistä ja millä tavalla hän haluaa itseään kosketettavan.

Orgasmi on positiivinen asia niin miehen kuin naisen seksielämässä. Aina ei tarvita orgasmia nauttiakseen seksistä. Tärkeintä on molemmin puoleinen luottamus ja hyvä olo.

Ainoastaan tyttöystäväsi osaa antaa kysymyksiisi oikean vastauksen, sillä vain hän tietää, miten ja mistä kohtaa häntä tulisi koskettaa, jotta hän saa nautintoa. Mikäli siis tyttöystäväsi haluaa, voit nuolla hänet aina ennen yhdyntää orgasmiin asti. Mutta aivan hyvin voitte kokeilla jotain muitakin tapoja tyydyttää toisenne, jos niin haluatte.

Tutustukaa vielä rauhassa toistenne kehoihin ja opetelkaa tuntemaan, mistä toinen tykkää. Muistattehan lisäksi, että myös suuseksissä on käytettävä kondomia tai liinamaista suuseksisuojaa, jotta vältetään sukupuolitaudit. Kondomista saa itse tehtyä liinamaisen suojan rullaamalla kondomin auki ja leikkaamalla sen pään pois. Tämän jälkeen kondomin toinen pitkittäissivu leikataan vielä auki ja suuseksisuoja on valmis.

Nautinnollisia hetkiä teille!

Vastaaja: Maija Nieminen
Julkaistu: 17.8.2015
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Orgasmi?...

Orgasmi

Orgasmi on kiihottumisen ja nautinnon huippu, jolloin lantiopohjalihakset supistelevat ja koko kehossa voi tuntua kihelmöintiä. Orgasmiin liittyy voimakas mielihyvän tunne, jonka vuoksi sitä niin mielellään tavoitellaan, mutta seksiä voi olla myös ilman orgasmia.

Mitä orgasmissa tapahtuu?

Orgasmissa hengitys ja syke kiihtyvät, verenpaine nousee, iho voi punoittaa, tahdonalainen lihastoiminta häviää ja lihaksissa tapahtuu tahattomia supistuksia. Myös peräsuolen sulkijalihas supistelee. Usein orgasmin jälkeen on rauhoittunut ja raukea olo. Sukupuolielinten palautuminen orgasmista ja laukeamisesta voi kestää minuuteista päiviin, joten kaikki eivät heti lauettuaan kykene uuteen orgasmiin. Orgasmin aikana aivoissa erittyy ns. mielihyvähormoneja nimeltään oksitosiini ja endorfiini.

Kuka sen kokee ja miten?

Orgasmituntemuksen kokeminen on hyvin yksilöllistä ja jokaiselle toimii erilaiset jutut. Joillekin orgasmin saavuttaminen on helpompaa kuin toisille. Jotta orgasmin kokee, täytyy olla kiihottunut. Niin naiset kuin miehetkin kokevat orgasmeja, ja sen voi kokea sekä itsetyydytyksessä että partnerin kanssa. Orgasmin voi kokea myös unissaan.
Orgasmin kokeminen seksissä kumppanin kanssa ei välttämättä toteudu, jos ei ole ensin tottunut hyväilemään ja tyydyttämään itseään omatoimisesti. Sooloseksistä voit lukea lisää täältä.

On myös hyvä muistaa, että naisista suurin osa ei saa orgasmia pelkästään emätinyhdynnän liikkeiden avulla, vaan tarvitsee klitoriksen stimulointia. On tavallista, että naiset kokevat orgasmin ainoastaan klitorista hyväilemällä. Se ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö nainen nauttisi yhdynnästä ja seksistä muuten. Seksissä on hyvä ottaa huomioon kehon kaikki erogeeniset alueet, kuten esimerkiksi rinnat, peppu, niska, kasvot ja kaula. Orgasmin voi saada hyväilemällä muitakin kehonosia kuin sukupuolielimiä.

Kuinka kauan orgasmi kestää?

Orgasmi voi olla hetkellinen huipentuma ja laukeaminen, tai se voi kestää pidempään ja olla tasaisempi. Jotkut voivat kokea myös usean peräkkäisen orgasmin. Orgasmin sanotaan kestävän keskimäärin noin 5-60 sekuntia, mutta tämä toki vaihtelee kovasti. Miehen orgasmiin ei aina liity ejakulointia, eli siemennesteen purkautumista. Jos on todella kiihottunut, myös orgasmi voi olla voimakkaampi. Esimerkiksi jokin fantasia, fetissi tai videoiden/kuvien katselu voi kiihottaa. Monet pitävät kumppanin kanssa saatua orgasmia voimakkaampana kuin sooloseksissä saatua orgasmia. Aina orgasmiin ei kuitenkaan voi vaikuttaa, vaan sen kesto ja voimakkuus vaihtelee paljon.

Mitä jos orgasmia ei tule?

Orgasmin metsästys, eli sen liiallinen tavoittelu sekä suorituskeskeisyys vie orgasmia aina vaan kauemmaksi. Orgasmin saamista voi myös vaikeuttaa humalatila, lääkitys, stressi, masennus, epävarmuus, jännittäminen tai väsymys. Kiihottumisessa ja orgasmin kokemisessa suuressa osassa ovat aivot, eli oikea mielentila. Seksissä olisi hyvä heittäytyä nauttimaan hetkestä. Seksi voi olla hyvin nautinnollista myös ilman orgasmituntemusta.

Julkaistu: 10.7.2015
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Hei..olemme avopari tunnettu kohta 3v..Nainen ei saa orgasmia.on kohta 40v eikä ole ikinä saanut..mitä vois asialle tehd...ä?Esileikit okyhdynnän aikana räplään lisää..ennen asennon vaihtoa..hän pitää kun jännittää jalkoja..onko se oikea konsti??mä kuullut että mahd. rentona älä jännitä..Jotenkin ihmetyttää kun jännittää jalkoja ja tyyliin pää punasena kun ei saa henkeä..ei kai se noin mee??kuinka sen orgasmin sais??

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Orgasmituntemuksen kokeminen on hyvin yksilöllistä ja jokaiselle toimii erilaiset jutut. Joillekin jalkojen jännittäminen tai hengityksen pidättäminen voi olla totuttu tapa tai keino voimistaa kiihottumisen tunnetta ja kokea orgasmi. Teidän kannattaa siis suosia sellaisia asentoja, joissa kumppanisi voi helposti jännittää jalkalihaksensa.

Onko kumppanisi saanut orgasmia itsetyydytyksen, eli sooloseksin avulla? Usein orgasmin kokeminen seksissä kumppanin kanssa ei toteudu, jos ei ole ensin oppinut hyväilemään ja tyydyttämään itseään omatoimisesti. Voisitte kumppanisi kanssa pohtia, mikä häntä kiihottaa. Minkälaiset fantasiat, asennot tai muut asiat tekevät hänen olonsa hyväksi ja kiihottuneeksi? Voitte myös kokeilla apuvälineitä, kuten seksileluja, hierontaöljyjä tai pornon katsomista yhdessä ja/tai erikseen.

On myös hyvä muistaa, että naisista suurin osa ei saa orgasmia pelkästään emätinyhdynnän liikkeiden avulla, vaan tarvitsee klitoriksen stimulointia. Kerroitkin, että ”räpläät” häntä esileikin ja yhdynnän aikana. Voisiko kumppanisi itse kokeilla klitoriksen hieromista seksin aikana? Silloin hän pystyy paremmin ohjailemaan hyväilyn rytmiä ja voimakkuutta. Monet naiset nauttivat suuresti myös suuseksistä ja muusta hyväilystä. Ottakaa huomioon kehon kaikki erogeeniset alueet, kuten rinnat, peppu, niska, kasvot ja kaula.

Ei ole mitenkään tavatonta, ettei 40-vuotias ole kokenut orgasmia. Kumppanisi olisi hyvä löytää hänelle itselleen sopivat tavat kiihottua ja päästä oikeanlaiseen mielentilaan. Kiihottumisessa ja orgasmin kokemisessa suuressa osassa ovat aivot, eli oikea mielentila. Suorituspaineet ja orgasmin metsästys, eli liiallinen tavoittelu vie orgasmia vain kauemmas. Seksissä tärkeää olisi heittäytyä ja nauttia hetkestä. Seksi voi olla hyvin nautinnollista myös ilman orgasmituntemusta.

Voitte ottaa yhteyttä Sexpoon puhelimitse tai sopia esimerkiksi maksuttoman neuvontakäynnin, jotta voimme kartoittaa kumppanisi orgasmivaikeuden syitä, jos kumppanisi kokee sen olevan ongelma. Annamme neuvontaa myös Skypen välityksellä, jos ette pääse paikan päälle Helsinkiin.

Vastaaja: Oona Turunen
Julkaistu: 25.6.2015
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Kuinka mies voi saada pidemmän orgasmin?...

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Miehen orgasmin sanotaan kestävän noin 5-20 sekuntia, mutta tämä toki vaihtelee kovasti. Orgasmiin ei aina liity ejakulointia, eli siemennesteen purkautumista. Usein, jos on todella kiihottunut, myös orgasmi voi olla voimakkaampi. Voisi siis miettiä, mikä itsestä on tosi kiihottavaa? Esimerkiksi jokin fantasia, fetissi tai videoiden/kuvien katselu.

Aina orgasmiin ei kuitenkaan voi vaikuttaa, vaan sen kesto ja voimakkuus vaihtelee paljon. Orgasmin metsästys ja liika tavoittelu sekä suorituskeskeisyys vie orgasmia vaan kauemmaksi. Niin sanotusti tärkein elin seksissä ja orgasmin saamisessa ovat aivot. Monet miehet pitävät kumppanin kanssa saatua orgasmia voimakkaampana kuin sooloseksissä saatua orgasmia. Toisen ihmisen kosketus tuntuu hyvältä.

Nautintoa voi saada myös peräaukon kautta eturauhasta hieromalla. Lantionpohjalihasten treenaminen kannattaa myös, jolloin oman siemensyöksyn kontrolloiminen voi helpottua. Nautintoa voi pitkittää lopettamalla peniksen stimuloimisen hetkeksi juuri ennen kuin tuntee saavansa orgasmin, eli ikään kuin pidättelee orgasmituntemusta.

Vastaaja: Oona Turunen
Julkaistu: 29.5.2015
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

30-vuotias mieheni ei koskaan saa orgasmia läsnäollessani. Aikaisempien suhteiden aikana hänellä on ollut sama ongelma, ...mutta hän vältteli kysymystäni, onko hän koskaan saanut orgasmia naisen kanssa. Yksin hän saa sen, tosin silloinkin se on usein työlästä. Hän kiihottuu nopeasti, erektio on voimakas. Seksiimme kuuluu yhdyntää monessa asennossa, käsiseksiä, suuseksiä ja sessiomme ovat pitkiä. Minä saan useita orgasmeja. Välillä hän itse käsittelee itseään samalla kun minä itseäni, ja kiihottuu äänistäni kovasti, mutta ei laukea. Eli puristusta pitäisi olla yhtä paljon kuin masturboidessa. Hän on perusterve eikä käytä mitään lääkkeitä eikä päihteitä. Mitä asioita tällaisen taustalla voisi olla? Voiko taustalla olla seksuaalista hyväksikäyttöä? Miten asiaa voisi alkaa purkaa? Meillä ei ole varaa yksityiseen seksuaaliterapiaan. Ollaan yritetty välttää suorittamista ja orgasmin metsästystä ja keskittyä vain läheisyydestä nauttimiseen jne. Ollaan kokeiltu kaikennäköisiä konsteja, joita oppaissa yms. neuvotaan.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Jokaisen ihmisen orgasmin saamiseen kuuluu omat piirteet. Pariskunta voi olla avoin kommunikoimaan sekä kokeilemaan kaikkea kivaa ja samalla voi olla joku arka aihe, mistä ei avoimesti puhuta. Seksuaalisuuteen kuuluu omia asioita ja niiden tiimoilta painostaminen ei kannata. Miehelläsi se oma asia on ilmeisesti orgasmin saantiin liittävät taustat. Kysynkin, että jos asia ei vaivaa miestäsi, niin haittaako se sinua? Orgasmi on usein osa yhdyntää ja toki se kliimaksin huippu. Mutta yhdyntä voi olla erittäin nautinnollista ilman orgasmin saantia. Ja teillä kuulostaa olevan se puoli hienosti kunnossa.

Seksuaalinen hyväksikäyttö ei tule ensimmäisenä mieleeni, kun orgasmi uupuu yhdynnässä. Masturbaatiomäärät ja niiden ajoitukset suhteessa yhdyntään voivat vaikuttaa paljon. Kannattaa siis olla masturboimatta muutama päivä, jotta penis olisi herkempi. Myös naisen lantiopohjalihasten kunto ja yhdynnässä lantion asennot voi tehdä tiukemman tunteen penikselle. Voitte miettiä, onko peppuseksi yksi vaihtoehto. Se kiihottaa monia miehiä paljon. Myös fantasioiden rohkea miettiminen ja eroottiset alusasut lisäävät usein kiihottumista. Stressitilojen vähentäminen, riittävä uni, ravinto…. Ne kaikki vaikuttavat seksuaalisuuteen. Myös jatkuva ns. orgasmin metsästäminen voi lisätä paineita ja näin ollen hankaloittaa orgasmituntemuksen tavoittamista.

Aina ei löydy ”syytä” orgasmin puuttumiseen. Naisilla vastaava ongelma on paljon yleisempi. Jos asia vaivaa miestäsi, suosittelisin lääkärillä käyntiä, jotta voidaan poissulkea lääketieteelliset syyt. Terapiaa voi myös miettiä, ehkä ensin miehellesi yksin, koska se on hänen asia. Sexpolla on tarjota muutama ilmainen seksuaalineuvonta tapaaminen. Miettikää, jos se olisi tässä kohtaa toimiva paikka aloittaa keskustelut. Seksuaalineuvontaa on mahdollista saada myös Skypen välityksellä, jos ette asu pääkaupunkiseudun lähellä.

Nauttikaa niistä ihanista asioita, joita teillä on läheisyyteen ja seksiin liittyen. Onneksi moni asia on siinä kunnossa!

Vastaaja: Monica Kihl
Julkaistu: 18.5.2015
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Heippa!mitä haittoja saattaa miehellä olla todella pitkän orgasmin pidättämisestä?puhun viikoista.ainakin kun pidättänyt... tuntuu että pallit alkaa väkisin työntämään tavaraa ulos kun kiimatippojen sijasta tulee paksua mälliä.eihän pallit kärsi?tms

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi.

Orgasmin ja siemensyöksyn pidättämisestä ei ole haittaa. Joillakin miehillä tosin voi kiveksissä tuntua arkuutta,  jos orgasmista pidättäytymistä tapahtuu usein.  Kivekset eivät kuitenkaan sinänsä asiasta kärsi.

Siemensyöksy ja orgasmi ylipäätään on hyväksi terveydelle ja hyvinvoinnille, etenkin eturauhasen terveydelle, joten kannattaa  nauttia myös näistä hyödyistä.

Vastaaja: Pia Tuovinen
Julkaistu: 18.5.2015
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Tyttöystäväni itsetyydyttää itseään suurinpiirtein joka ilta. Seksiä harrastaessamme hän tulee todella harvoin. Voiko pa...ljolla itsetyydytyksellä siis olla vaikutusta orgasmien harvaan saamiseen itse aktissa? (naisella siis)

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Kerrot tyttöystäväsi tyydyttävän itseään usein, mutta yhteisessä seksissänne hän saa orgasmin harvoin. On normaalia, että sooloseksissä, eli itsetyydytyksessä saa orgasmin helposti. Silloin tietää tarkalleen, mikä tuntuu itsestä hyvältä ja on ehkä oppinut toimimaan tietyllä tavoin, esimerkiksi säätelemällä nopeutta, voimakkuutta tai olemaan jossakin tietyssä asennossa. Itsetyydytyksen aikana on usein myös rentoutuneempi kuin seksissä kumppanin kanssa. Joillekin naisille on tärkeää kokea turvallisuuden tunnetta, luottamusta ja kiintymystä kumppanin kanssa, ennen kuin voi täysillä nauttia seksistä.

Orgasmien määrä sooloseksissä ei vähennä orgasmien määrää yhdynnässä. Joskus asian voisi nähdä itseasiassa niin päin, että halukkuus ja kiihottuminen lisääntyy sitä enemmän, kun harrastaa sooloseksiä ja monimuotoista itsensä koskettelua ja kiihottumista. Sanotaan, että halu lisää halua.

Voisitko joskus katsoa, tyttöystäväsi luvalla tietenkin, kun hän tyydyttää itseään, ja vaikka yrittää sitten tehdä saman hänelle? Naiset eivät välttämättä saa koskaan orgasmia yhdynnässä. Jotkut naiset kokevat orgasmin ainoastaan klitorista hyväilemällä. Se ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö nainen nauttisi yhdynnästä ja seksistä muuten.

On hyvä muistaa myös, että seksi on paljon muutakin kuin yhdyntä ja orgasmi. Seksiin voi kuulua koskettelu, hyväily, halailu, sormettaminen, hierominen, suuseksi, suuteleminen, nuoleminen, fantasiat, leikit ja niin edelleen. Seksin ei aina tarvitse päättyä orgasmiin.

Olisi hienoa, jos pystyisitte avoimesti juttelemaan tyttöystäväsi kanssa seksistä, haluista, toiveista ja mieltymyksistä. Kaikkea ei tarvitse toiselle jakaa, mutta parisuhteessa on tärkeää voida puhua seksiinkin liittyvistä aiheista. Kannustan teitä siis aloittamaan avoimen ja toista kunnioittavan keskustelun ja lähtemään nautinnolliselle tutkimusmatkalle toistenne kehoihin ja mieleen!

Vastaaja: Oona Turunen
Julkaistu: 27.3.2015
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 23