Seksi

Mistä löytää seksiseuraa tai yleensä muuta seuraa vastakkaisesta sukupuolesta? Netti, harrastukset tai mikään muukaan pa...ikka tai toiminta ei toimi. Netti on yliamainostettu seuran hakemisessa.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi.

Tavallisesti seuraa löytyy varsin arkisista tilanteista. Seuran löytäminen riippuu itsestäsi ja aktiivisuudestasi lähestyä toista sukupuolta. Olisiko mahdollista aloittaa uusi harrastus, jonka myötä myös sosiaalinen piirisi kasvaisi? Sen myötä voisi päästä tapaamaan uusia ihmisiä. Kun aktiivisesti lähtee uusiin sosiaalisiin tapahtumiin voi seuran hakukin käydä paljon luonnollisemmin. Netissä on runsaasti erilaisia sivustoja joista löytyy seuraa, ja voi olla hyvä kokeilla monipuolisesti eri sivustoja, jos tuntuu siltä ettei niistä ole vielä ollut hyötyä.

Vastaaja: Tuuli Häärä ja Anna Kolster
Julkaistu: 28.4.2017
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Hei! Netistä löytyy tietoa anaaliyhdynnästä, mutta ei yksiselitteistä tietoa anaalin nuolemisesta, eli suuseksistä. Kysy...nkin, voinko vakituisessa parisuhteessa olevana nuolla turvallisesti "suihkupuhdasta" naisystäväni anaalia?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi.

Anaalin nuolemisen aikana on suositeltavaa käyttää kondomia. Kondomin voi halkaista ja siten käyttää suojana. Peräaukon huolellinen peseminen ennen nuolemista pienentää tartuntojen mahdollisuutta, mutta ei kuitenkaan täysin poista sitä. Peräaukon nuolemisesta on mahdollista tarttua erilaisia suolistobakteereja tai -loisija, vaikka muuten ei olisi mitään sukupuolitauteja. Kondomin käyttö poistaa nämä riskit. Lisää anaaliseksistä ja sen eri muodoista voit lukea täältä.

Vastaaja: Tuuli Häärä & Oona Turunen
Julkaistu: 28.4.2017
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Moi! Mistä löydän seksiseuraa ja läheisyyttä? Pitääkö mennä maksullisiin naisiin? Olen mies ja ollut pitkään ilman va...kituista kumppania. Kumppania tai edes seksikumppania on ihan mahdotonta löytää. Nainen päättää aina kaikesta, myös mahdollisen suhteen aloittamisesta. Ei siinä miehellä sananvaltaa ole. Halut kuitenkin ovat erittäin kovat. Ei se itsetyydytys kaikkea korvaa. Mitä teen? Maksullisella seksillä on niin kielteinen leima ja sanotaan että saat kaikki mahdolliset taudit jos maksullista seksiä harrastat. Se vain tuntuu olevan ainut vaihtoehto jos haluat seksiä ihmisen kanssa kun kumppania ei mitenkään löydy.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi.

Ikävä kuulla, millaisena koet tilanteesi. Kertomastasi ymmärtää, että toiveesi ja halusi liittyen läheisyyteen ja seksuaalisuuteen eivät tällä hetkellä kohtaa käytännön elämässä. On tavallista, että ihminen kokee tarvetta läheisyydelle ja toisen ihmisen seuralle. Myös seksuaalisten halujen tunteminen on varsin normaalia.

Sinun on hyvä miettiä, millaisena itse koet maksullisten seksipalveluiden käytön. Voisivatko ne olla sinulle sopiva vaihtoehto muiden mielipiteistä välittämättä? Millaisena itse näet asian? Maksullisia seksipalveluita on sallittua käyttää lain määrittelemissä puitteissa. Maksullista, kuin mitä tahansa muutakin seksiä harrastaessa on syytä muistaa kondomin käyttö, jolloin sukupuolitaudit eivät pääse leviämään.

On hienoa kuulla, että olet löytänyt sooloseksistä tavan tyydyttää seksuaalisia haluja. Ymmärrän toki, että kokisit mukavana, jos mukana olisi kumppani. Tässä tilanteessa voit kokeilla elävöittää erilaisin keinoin sooloseksiä, jolloin siihen tulee monipuolisuutta ja se voi alkaa tuntua uudenlaiselta. Fantasiointi on usein toimiva tapa elävöittää nautintoa. Tähän voit löytää ideoita esimerkiksi elokuvista, pornosta ja eroottisesta kirjallisuudesta. Vain mielikuvitus on rajana!

Vastaaja: Pauliina W. ja Anna Kolster
Julkaistu: 20.4.2017
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Kuinka löytää aikaa seksille kun on teini talossa? Ongelma on siis se että on teini-ikäinen talossa. Me vanhemmat valvom...me noin kymmeneen illalla, samoin tekee teini. Teinin huone lisäksi on meidän vanhempien huoneen vieressä. Tuntuu että emme saa aikaa seksille ollenkaan tämän takia. Oisiko ongelmaan mitään ratkaisua? Kumpikaan meistä ei jaksa valvoa oikeastaan pidempään kun aamulla pitää jaksaa kuitenkin nousta. Tuntuu että seksielämä kuihtuu ihan kokonaan tämän takia. Olohuonetta ollaan mietitty vaihtoehtona mutta se taas on ihan toisen lapsen huoneen vieressä. Ja kun se teini tosiaan valvoo yhtä kauan kuin mekin ja saattaa kanssamme katsoa telkkaria. Joka toinen viikonloppu seksille sentään on aikaa kun lapset ovat poissa mutta tuntuu että kahden viikon välein harrastaminen on liian vähän.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi.

Mukavaa, että teillä on kumppanisi kanssa halua ratkaista ongelma ja pitää yhteistä seksielämäänne yllä. Lasten läsnäolo kodissa voi luoda haasteita yhteisen ajan löytymiselle. Se on ihan tavallista.

Olisiko teidän mahdollista löytää uusia paikkoja seksin harrastamiseen? Näitä voisi esimerkiksi olla sauna tai suihku. Olisiko mitenkään mahdollista muokata aikataulujanne, jotta yhteisiä hetkiä löytyisi enemmän? Lapsille voi myös yrittää järjestää yökyläpaikkaa viikonloppuisin jolloin saisitte olla kotona kahdestaan.

Voitte toki harrastaa seksiä lapsen ollessa toisessa huoneessa kunhan olette mahdollisimman hiljaisia. Tällä tavoin kunnioitatte myös lapsen yksityisyyttä. Lasten kanssa voi yhdessä keskustella yksityisyydestä. Voitte yhdessä sopia käytännön siitä, että kun oma makuuhuoneen ovi on kiinni, niin siihen tulisi koputtaa ensin. Toinen vaihtoehto on esimerkiksi lukon hankkiminen makuuhuoneen oveen. Jokaisella, niin lapsella kuin aikuisella, on oikeus yksityisyyteen ja omaan rauhaan.

Voitte miettiä vaihtoehdoksi myös yhdessä kumppanisi kanssa erilaisia loma- ja retkeilymahdollisuuksia kodin ulkopuolelle, jolloin seksin harrastaminen helpottuu. Näitä ideoita voivat olla esimerkiksi mökille, telttailemaan, hotelliin tai kylpylään.

Vastaaja: Tuuli Häärä, Pauliina W. & Oona Turunen
Julkaistu: 18.4.2017
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Oletteko tutkineet miten naisen itsetuntoon ja seksuaalisuuteen vaikuttaa se että naisen normaaliinkin seksuaalisuuteen ...liittyy vain negatiivisia sanoja ja sensuuria siitä huolimatta että naisen seksuaalisuus on yhteiskunnassa paljon hillitympää ja vähemmän vaarallista? Miten voidaan olettaa naisten seksuaaliterveyden hyvää tilaa, heittäytymistä taii myönteistä seksikuvaa kun siitä on tehty pakkopullaa, orjuutta ja miehen vankina olemista? Itse en koskaan halua seksiä ja ihmettelen miten naiset edes suostuvat siihen uhmaikäisten miesten kanssa.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi.

Historiallisesti naisen seksuaalisuutta on valvottu ja arvotettu tuhansia vuosia. Paljolti kirkko on määritellyt naisen asemaa ihmisenä. Toisaalta oman panoksena tuohon asennoitumiseen ovat antaneet lääketiede ja vallitsevat yhteiskunnalliset olosuhteet. Edelleen on paljon tehtävää naisten aseman parantamiseksi.

Itse työskentelen sen kanssa, että nainen nähdään haluavana ja seksuaalisena ihmisenä siinä missä mieskin. Korostan jokaisen naisen ja miehen itsemääräämisoikeutta ja tasa-arvoa. Lukemattomissa maissa naisen asema on silti huono, naiset kohtaavat väkivaltaa kotimaassaan, naisia hyväksikäytetään ja mainitsemaasi naisen seksuaaliterveyttä ei edes tunneta käsitteenä monissa maailman maissa.

Minä arvostan tiedettä ja tieteellisen tutkimuksen avulla on voitu vaikuttaa stereotypioihin esimerkiksi, että kaikki naiset haluaisivat naimisiin tai lapsia. On myös vaikutettu jäykkiin asenteisiin naisen paikasta kotona sekä arvoihin naisesta miehen jatkeena.

Kaikki naisen seksuaalisuuteen liittyvät sanat eivät ole negatiivisia. Naisilla on muiden sukupuolten tavoin oikeus nautintoon, iloon ja hyvinvoivaan seksuaalisuuteen. Kaikki miehet eivät halua orjuuttaa tyttöä tai naista. Useimmat miehet haluavat tasapainoisen suhteen ja ovat täysin kyvykkäitä siihen. Ja seksikin voi olla mitä parhainta hyvän tyypin kanssa. Kaikesta huolimatta sinulla on täysi oikeus olla haluamatta seksiä miesten kanssa.

Toivotan sinulle oikein mukavaa jatkoa.

Vastaaja: Maria Linkoaho-Nordling
Julkaistu: 12.4.2017
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Onko normaalia jos ei koskaan halua seksiä toisen ihmisen kanssa? Olen päälle parikymppinen nainen enkä tahdo seksiä mie...hen kanssa koskaan. Seksuaalisia haluja kyllä on (masturboin päivittäin ja saan orgasmin erittäin helposti), mutten näe yhtäkään järjellistä syytä toteuttaa niitä miehen kanssa. Ihmettelen miten kellään naisella ylipäätään voi olla. Pitäisikö tästä huolestua? Miten selitän asian esimerkiksi gynekologille? Naisille kannatttaisi alusta asti opettaa miten obsessiivista ja vaarallista miehen seksikäyttäytyminen on. Vastaavasti miehille tulisi opettaa naisten kunnioittamista. Lähes kaikissa kulttuureissa miehellä on oikeus pitää naista pelkkänä esineenä. En ihmettele miksi naiset hakevat lohtua toisistaan, ovat sinkkuina yhä enemmän ja hankkivat jopa koiran parittelukumppanikseen miehen sijaan. Haluaisin kuulla ohjeita, ajatuksia ja vinkkejä seksielämään yksin. Onko se terveellistä? Voiko täydestä seksittömyydestä toisen kanssa olla esimerkiksi psyykkistä tai elimellistä haittaa? Kuinka yleistä on, että melko korkeista haluista huolimatta ei koe mitään halua seksiin? Lisäksi toivoisin apua selviämiseen sosiaalisista tilanteista ja uteluista. En koe velvollisuudekseni selittää ihmisille suhteettomuuttani, seksittömyyttäni tai sitä etten ole missään tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Miten tämän voi hoitaa mahdollisimman selkeästi niin että en joudu tekemään liian intiimejä paljastuksia? Onko mahdollista että olen lesbo jos miehen seksuaalisuus ja lisääntymisvietti ovat aina saaneet minut voimaan pahoin ja ahdistumaan ilman minkäänlaista hyväksikäyttö- tai traumataustaa?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi.

Pohdit monenlaista seksuaaliseen haluun, sooloseksiin ja suhteisiin liittyvää.

On ihan mahdollista ja normaalia, ettei halua seksiä toisen ihmisen kanssa. Itse koet seksuaalista halukkuutta ja tyydytät tätä halua masturboimalla. Se on tällä hetkellä ilmeisesti sinulle paras tapa toteuttaa seksuaalisuutta. Itsetyydytyksellä on monia terveysvaikutuksia. Se rentouttaa ja antaa iloa elämään, pitää lantionpohjan lihaksia kunnossa ja myös emättimen limakalvot paremmassa kunnossa.

Seksittömyydestä toisen kanssa ei ole sinänsä mitään haittaa, jos et itse koe ongelmaksi sitä.

Koet, että et halua seksiä miehen kanssa. Se on ok, eikä siitä tarvitse olla huolissaan. Pidät miehen seksikäyttäytymistä vaarallisena. Et tuo tässä esille miksi? Asiaa ei mielestäni voi yleistää koskemaan kaikkia miehiä.

Minulle herää kysymys, että onko sinulla ikäviä kokemuksia seksistä miehen kanssa? Jos on, kehotan sinua käymään asioita läpi jonkun asiantuntijan kanssa. Yksin ei kannata jäädä pohtimaan loukkaavia tai satuttavia seksikokemuksia. Kerrotkin tosin, että sinulla ei ole mitään traumataustaa.

En osaa sanoa, miten yleistä on, että on seksuaalista halua, mutta ei ole halua seksiin toisen ihmisen kanssa. Kysymys voi olla jostain aseksuaalisuuden muodosta. Aseksuaalisuus on yksi seksuaalisen suuntautumisen muoto ja se voi ilmentyä esimerkiksi täydellisenä seksuaalisen halun tai läheisyyden halun puuttumisena, mutta voi ilmentyä myös seksuaalisena haluna, joka ei kuitenkaan kohdistu kehenkään. Aseksuaaleja sanotaan olevan noin 1% väestöstä. Voit lukea lisää aseksuaalisuudesta HeSetan sivuilta.

Sosiaalisissa tilanteissa et tietenkään ole velvollinen kertomaan toisille suhteistasi tai seksistäsi. Harjoittele vaikka itseksesi peilin edessä vastaamaan uteluihin napakasti, että asia ei kuulu kysyjälle.

Nettivastauksessa on mahdotonta antaa vastauksia kaikkiin kysymyksiisi. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole kaikille mustavalkoisen selkeää tyyliin ”pidän miehistä” tai ” pidän naisista” vaan on usein moninainen ja muuttuva. Sen pohtiminen vaatii vastavuoroista keskustelua. Suosittelen, että soitat vaikka Sexpon puhelinneuvontaan.

Puhelimessa tai seksuaalineuvonnan tai – terapeutin vastaanotolla kysymyksiisi on mahdollista paneutua yksilöllisemmin. Uskon, että se voisi sinua pohdinnoissasi auttaa.

Vastaaja: Pia Tuovinen
Julkaistu: 8.3.2017
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Hei. Kun annan miehelle suuseksiä tapahtuu välillä niin että erektio lopahtaa kesken. Mies sanoo että vika on minussa et...tä en osaa tehdä sitä oikein. Kuitenkin taas toisella kertaa hän laukeaa siitä. hän sanoo ettei hän suostu epätyydyttävään seksiin. Tämä aiheuttaa molemmissa paineita. Olen kyllä sanonut että on aivan luonnollista että aina ei onnistu puolin ja toisin mutta ei se mitään sitten voidaan antaa muuten läheisyyttä ja että voi suhtautua lempeästi itseen ja toiseen. Koska puhumalla asia ei ole ratkea, Olen ehdottanut seksiaaliterapiaa mutta hän ei halua lähteä. Voiko minulla olla tekniikkavirhe joka aiheuttaa tämän. Hän on kyllä selittänyt mitä toivoo, mutta ehkä en vaan osaa sitten sisäistää ohjetta. Ja kun hänellä ei voi harjoitella niin mikä neuvoksi? Onko hyvää opaskirjaa tai videota mistä saisi vinkkiä.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Kerroit hankaluudesta suuseksin suhteen kumppanisi kanssa. Hienoa, että osaat suhtautua lempeästi itseesi ja kumppaniisi. On tosiaan aivan luonnollista, että erektio joskus lopahtaa.

Miten teidän parisuhteenne ja seksielämänne voi muuten? Onko teillä muuten mukavaa ja tyydyttävää seksiä ja yhdessä oloa? Uskon, että olet löytänyt suuseksin idean, koska kerrot miehesi ajoittain nauttivan siitä. Miten miehesi voi? Onko hänellä terveysongelmia, stressiä tai muita energiaa vieviä asioita elämässään?

Seksuaalisen nautinnon saamiseen vaikuttavat monet asiat. Hyvä ja turvallinen parisuhde auttaa rentoutumaan ja nauttimaan yhteisestä seksihetkestä. Harjoittelun sijaan ehdottaisin keskustelua ja rauhallista yhdessäoloa. Seksi ei ole suoritus vaan sen on tarkoitus olla yhteinen nautinto. Kysymyksiä on monia ja luulen, että hyötyisitte seksuaaliterapeutin vastaanotosta. Voit käydä vastaanotolla myös yksin.

Vastaaja: Eriikka Sailo
Julkaistu: 20.2.2017
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Minulla on ensimmäinen tyttöystäväni. Olemme seurustelleet puoli vuotta. Emme ole olleet yhdynnässä, mutta monesti olemm...e suudelleet sekä olen hyväillyt hänen paljaita rintojaan, josta hän on pitänyt. Jopa yhdyntää suurempi toive minulla on nuolla hänen karvaista, mahdollisimman luonnonmukaista pimppiä. Minulla on aivan mahdoton halu saada nuolla, suudella ja hyväillä hänen emättimenaukkoaan ja häpykieltä, klitorista. Miten tämän voisin sanoa hänelle ja sen tekisin. Epäilen, että häntä hävettäisi mahdollisen orgasmin saaminen, mutta toivon että voisin vahvistaa häntä, sillä orgasmin saaminen naiselle todella ihana asia ja toivottava asia. Minusta halu nuolla juuri karvaista pimppiä on aivan luonnollinen ja todella hyvä asia, eikö niin? Sitä minä todella haluaisin.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Halukkuutesi antaa suuseksiä kumppanillesi on luonnollinen asia. Voisitko kysyä kumppaniltasi, mitä mieltä hän siitä on, ja haluaisiko hän kokeilla suuseksiä?

Jos epäilet, että kumppaniasi hävettävää tai jännittävää suuseksi, orgasmin saaminen tai seksi ylipäätään, on erityisen tärkeää keskustella näistä asioista avoimesti ja rauhallisesti, ilman painostusta. Edetkää siihen tahtiin, mikä tuntuu molemmista sopivalta ja anna tyttöystävällesi aikaa, jos hän sitä tarvitsee. Kysymällä suoraan, saat parhaiten tietää mitä mieltä hän suuseksistä on.

Lue lisää suuseksistä ja orgasmista Kootusti tietoa-osiostamme.

Vastaaja: Oona Turunen
Julkaistu: 1.2.2017
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Hei, kärsin pakkoajatuksista ja minulla on todettu pakko-oireinen häiriö (ocd). Luin tänään että ranskalaismies oli tuom...ittu vankeuteen raiskaussyytöksen takia, koska hän oli poistanut kondomin kesken yhdynnän ja hän ei ollut kysynyt lupaa naiselta. Olin itse seuraavanlaisessa tilanteessa: harrastimme pettingiä ex-tyttöystäväni kanssa kun en saanut erektiota aikaiseksi yhdyntään, sitten makasimme lusikka-asennossa (minulla oli löysä penis, mutta kondomi päällä.) aloin hieromaan tyttöystäväni peppuvakoa penikselläni ja hän itse laittoi sen syvemmälle kädellään, jolloin minulla seisoi. Poistin kondomin hetken kuluttua ja hieroin kovaa penistäni hänen pyllyssään ja se oli mielettömän kiihottava. Nyt kuukausia myöhemmin olen ahdistunut, pelkään että täytän raiskaajan kriteerit, sillä en ole täysin varma tiesikö hän että poistin kondomin, luulen kyllä että hän tiesi ja tunsi sen, mutta hän ei kommentoinut asiaa mitenkään tai pyytänyt lopettamaan. Kyseessä ei siis ollut anaaliyhdyntä, hieroin vain penistäni anusta vasten. Täytänkö raiskaajan kriteerit?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi.

Toivottavasti huolesi on jo lievittynyt, koska vastaus aina viipyy kysy-vastaa palstalla hieman.

Toimintasi on ollut normaalia kahdenvälistä ja kummankin suostumukseen perustuvaa seksuaalista toimintaa. Raiskaus on rikostermi ja mikään kuvaamassasi toiminnassa ei herätä ajatusta rikoksesta. Et siis täytä raiskaajan kriteereitä millään tavalla.

Rikoslaissa raiskaus on määritelty sukupuoliyhteydeksi, johon vastapuoli pakotetaan. Sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan sukupuolielimellä tapahtuvaa tai sukupuolielimeen kohdistuvaa tunkeutumista toisen kehoon. Vuodesta 2014 lähtien myös peräaukkoon tunkeutuminen esineellä tai muulla ruumiinosalla kuin peniksellä katsotaan sukupuoliyhteydeksi.

Jos asia vielä kovasti sinua vaivaa, voit keskustella asiasta lisää ja yksilökohtaisemmin esimerkiksi Sexpon puhelinneuvonnassa.

Vastaaja: Pia Tuovinen
Julkaistu: 26.1.2017
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Hei. En ole koskaan nuollut pimppiä,miltä se maistuu ja tuoksuu?...

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Jokaisella ihmisellä on ominaistuoksunsa, joka on yksilöllinen. Ihmiskehon makuun ja tuoksuun toki vaikuttaa hygienia, eli kuinka huolehtii kehon puhtaudesta ja terveydestä muutenkin. Ruokavalio, elämäntavat, esimerkiksi tupakointi, tai tulehdukset sekä sairaudet voivat vaikuttaa vartaloon monin tavoin, myös sen tuoksuun ja makuun.

Vastaaja: Oona Turunen
Julkaistu: 27.12.2016
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 16