Onko seksi saanut yliotteen – addiktiot
Onko seksi saanut yliotteen - addiktiot
Miten voin saada apua seksiaddiktiooni, joka on paljastunut niin karmealla tavalla naiselleni ja tietyllä tavalla itselleni? Tunn...en jatkuvaa syyllisyyttä, ja varmasti aiheestakin, koska olen ollut niin itsekäs että en osaa itsekkään edes käsittää. En halua elää loppueläämäni tälläisen ongelman kanssa vaan haluan tasapainoisen ja onnellisen elämän.
Hyvä että olet tunnustanut itsellesi että sinulla on ongelma. Olet jäänyt kiinni ja päättänyt tehdä asialle jotakin. Tämä voi olla järkyttyvä kokemus partnerillesi, varsinkin jos hän on saanut tietää että sinulla on ollut monta suhdetta, niin kuin asia usein on. Sinun olisi hyvä ottaa yhteyttä terapeuttiin, joko seksuaaliterapeuttiin, psykologiin tai muuhun vastaavaan ihmiseen. Pariterapiakin on varmasti tarpeen, jos aiotte jatkaa suhdettanne. Usein on vaikeata keskustella keskenään tämmöisestä asiasta, koska siihen liittyy niin paljon tunteita. Addiktiot ovat aina hankalia, olkoon sitten kysymys mistä tahansa niistä. Niillä on myös hyvin samanlaisia piirteitä, ja usein ihmisillä voi olla enemmän kun yksi. Addiktiosta pois pääseminen on haastava, joten älä yritä yksin. Sinun pitää nyt pyrkiä siihen, että olet läpinäkyvä, siis kerrot aina totuuden, salailut pois heti. Luottamuksen uudelleen rakentaminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Toinen neuvo on näin alussa se, että otat seksin pois elämästäsi vähäksi aikaa, siis pornon katselu ja muut seksiin liittyvät asiat tauolle. Asiasta pitää tietysti keskustella partnerisi kanssa. Hävität myös kaikki yhteystiedot muihin kumppaneihin, jotta houkutus ei olisi niin suuri palata vanhoihin kaavoihin. Syyllisyys on asia minkä kanssa pitää oppia elämään, mutta muista että on vaan jatkettava eteenpäin koska menneisyyttä ei voida muuttaa. Joku uusi harrastus, vaikka treenaaminen olisi ehkä kanssa tarpeen, haastava treenitunti antaa hyvän olon tunteen, vie ajatukset muualle, ja jaksat muutenkin paremmin. Tsemppiä sinulle.
Vastaaja: Carina Hellgren
Pysyvä linkki tähän kysymykseen
Olen pornoaddikti ja myöntänyt asian vuosien kärvistelyn jälkeen itselleni sekä läheisilleni. Yksilöterapiassa kävin muuta...man kerran ja siitä oli hieman apua, mutta parhaan avun olen huomannut saaneeni ihan teknisistä apuvälineistä eli nettipornon suodattimista (riippuvuuteni ei siis ole niin paha, että lähtisin alan liikkeistä lehtiä ostamaan, mutta kun koneella pitää tehdä jotain niin poikkeuksetta menee runkkaamiseksi, mistä puolestaan ei ole aikoihin ollut mitään iloa) Asia on niin, että kaipailisin hieman vertaistukea ja ihan käytännön ATK tukea, sillä en ole saanut nettifilttereitä toimimaan kaikissa tilanteissa. Onko tällaista ATK-tukea olemassa?
ATK-tukea ja vertaistukea voit tiedustella esimerkiksi SAA-Suomi nimettömät seksiaddiktit vertaistukiryhmästä http://saasuomi.ning.com. Tietoturvapalveluita tarjoavat yritykset voivat myös olla avuksi. Vastaaja: Katja Hakosaari
Pysyvä linkki tähän kysymykseen
Olemme kohta keski-ikäinen aviopari. Meillä on kaksi lasta. vuosien aikana olen huomannut puolisoni (ja omassa)seksuaalisessa kä...yttäytymisessä kummallisuuksia. Lasten syntymän jälkeen oma seksuaalinen haluni on vähentynyt, puolisoni halukkuus tuntuu lisääntyneen. Kaipaan läheisyyttä, hellyyttä, ilman seksiä. Koen puolisoni halukkuuden tungettelevalta, miksi emme voi vain pötkötellä lähekkäin? toki kaipaan yhdyntääkin, mutta puolisoni halukkuus tuntuu minusta ahdistavalta, tungettelevalta. Mielestäni läheisyyden ei aina tarvitse johtaa seksiin. tämän vuoksi olen alkanut torjua myös läheisyyttä, en uskalla pitää kädestä, koskettaa, kun pelkään puolison halun ryöpsähtävän. Olemme siis oravanpyörässä. Keskusteltuamme asiasta ja selvitettyä asiaa on vihdoin ja viimein tuo suunnaton halukkuus saanut nimen, seksuaaliriippuvuus. Puolisoni aloitti juuri terapian, sillä hän ajautui omasta mielestäänkin liian pitkälle: Päivittäin toistuva tyydyttäminen, pornosivut, pettäminen, keskustelu netissä muutetulla nimimerkillä ymv. Nämä luokkaavat parisuhdettamme ja perhettämme. Olen loukattu.Oma torjuntani on ilmeisesti myös provosoinut puolisoani hakemaan tyydytystä muutoin. Olin jo valmis eroamaan, mutta puolisoni myönnettyä tilanteen ja haettuaan apua tilanteeseensa olen jäänyt odottamaan, mitä tapahtuu. Nyt en tiedä, miten reagoisin, mitä tekisin. Mietin, että ehkä minunkin olisi hyvä pohtia suhdettamme ja seksuaalisuuttamme jossain. en ole vastuussa puolisoni toiminnasta, jonka seksuaalinen toiminta on ilmeisesti "vinoutunut" jo lapsuudesta alkaen - mutta olenko edesauttanut tilanteen kärjistymistä tai paisumista? Mistää seksuaaliriippuvan puoliso voi hakea tukea? Millaista tukea riippuvaisen henkilön perhe voi saada? En haluaisi erota, mutta en myöskään voi hyväksyä ko. toimintaa, koska koen sen loukkaavana. Asia ei ole mustavalkoinen. Haluan antaa puolisolleni mahdollisuuden, koska hän on itse hakenut apua. Miten toimia, miten suhtautua, miten paljon pitää ymmärtää? Miten paljon antaa anteeksi? Olen hämmentynyt.
Hienoa, että tunnistat puolisosi vastuun ja et ota sitä omille harteillesi kannettavaksi. Toivottavasti et ota myöskään syyllisyyden tunnetta, kun pohdit oletko edesauttanut tilanteen kärjistymistä. Vain yksin puolisosi on vastuussa omasta käyttäytymisestään ja hän yksin on tehnyt ratkaisut joihin on päätynyt. Kumppanisi riippuvuus ei ole sinusta johtuvaa. Pohdit miten paljon sinun pitäisi ymmärtää ja antaa anteeksi. Näihin kysymyksiin kukaan toinen ei voi vastata puolestasi. Sinä ymmärrät juuri sen verran kuin ymmärrät ja annat anteeksi ne asiat/teot, jotka voit antaa anteeksi. Joskus anteeksi antaminen tapahtuu paloittain, pienissä erissä. Mitä enemmän luottamus puolisoosi palautuu, sitä enemmän pystyt ehkä antamaan anteeksi. Omia rajoja on tärkeä tutkia ja niitä kuunnella ja kunnioittaa. On tärkeää, että myös sinulla on henkilö, kenen kanssa/avulla pääset tuulettamaan ajatuksiasi ja tunteitasi ja löytämään omat ratkaisusi. Lisää tukea voit saada esim. seksuaali/psykoterapeutin vastaanotolta.Vastaaja: Katja Hakosaari
Pysyvä linkki tähän kysymykseen
Olen 30-vuotias mies ja olen riippuvainen pornosta ja erityisesti pakonomaisesta masturbaatiosta. Se haittaa työntekoakin ja halu...aisin riippuvuuden hallintaan. Minulla on myös lievää masennusta ja ahdistusta, johon uskon seksiriippuvuuden osaltaan vaikuttavan. Tarkoitukseni on hakea lääkäriltä lääkitys masennukseen. Voisivatko mielialalääkkeet auttaa myös seksiriippuvuuteen ja mitä lääkkeitä seksiriippuvuuden hoitoon käytetään?
Hyvä, että olet tietoinen riippuvuudestasi, ja lähtenyt hakemaan siihen apua. Olet oikeassa, että riippuvuus saattaa olla osallisena vaikuttamassa masennukseen ja ahdistuneisuuteen. Yksilöterapia ja vertaistukiryhmät ovat yleisimpiä riippuvuuksien hoitomuotoja, mutta myös joidenkin lääkeaineiden on todettu auttavan saamaan seksiriippuvuus hallintaan. Suosittelen sinua kääntymään psykiatrin puoleen sekä riippuvuuden että masennuksen hoidossa, jotta saat tarvitsemaasi apua, ja kattavaa tietoa eri hoitomuodoista, myös lääkehoidosta.
Mia Tohka, Sexpon harjoittelija
Vastaaja: Katja Hakosaari
Pysyvä linkki tähän kysymykseen
Hei! Olen 33-vuotias nainen ja epäilen mieheni olevan porno/nettiseksi addiktio. Olemme olleet yhdessä 10 vuotta ja suhteemme o...n tällähetkellä todella heikolla pohjalla. Sain selville seitsemän vuotta sitten mieheni nettikäyttäytymisen mukana on niin seksitreffipalstoja,chat-camiseksiä sekä pornoa. Käynnit olivat päivittäisiä esim: lähtiessäni töihin ja hänen jäädessä kotiin lapsemme kanssa hän meni koneelle omille sivustoilleen ja vietti niillä 2-3 tuntiin. Valehtelu oli päivittäistä ja minä olin syypää kaikkeen, kun yritin kertoa että epäilen häntä olin vainoharhainen ja hullu joka yrittää eristää mieheni muusta maailmasta. Huomasin muuttuvani hiljaiseksi, ahdistuneeksi. En pystynyt nukkumaan en syömään sain paniikkikohtauksia, minusta tuli vainoharhainen ja uskoin jo itsekin olevani hullu. Mielestäni suhteessammme oli ongelmia mutta mieheni kieltäytyi myöntämästä vaan kertoi minun keksivän ja kehittävän ongelmia päässäni. Hänen sanoin: "En ymmärrä mistä meidän on puhuttava kun kaikki on hyvin." Tämän jälkeen jos vielä jatkoin seurasi viikon mykkäkoulu. Kolmen hirveän vuoden jälkeen tein eropäätökseni. Vihdoin ja viimein aloimme puhumaan ja pitkien keskustelujen jälkeen päätimme yrittää jatkaa. Puoltoista vuotta menikin hyvin, mieheni käytös muuttui hän huomioi, oli hellä ja läsnä. Kunnes erään intiimin illan jälkeen tajusin että jokin on pielessä... Kuten arvasin hän oli aloittanut taas.. Tälläkertaa nostin kissan pöydälle heti ja aikaan tulikin kunnon riita. Kaikki menneet kiellettiin, hän ei netistä seksiä hae, yritti jopa syyttää että minä olen käynyt ja taas olin vainoharhainen ja hullu. Tälläkertaa näytin sivustot ja kerroin mistä olen ne löytänyt. Hän joutui myöntämään ja jälleen kerran lupasi ettei toistu ikinä ja ettei aio satuttaa minua enää koskaan. Vuosi on lupauksesta kulunut ja keväällä heräsin tietoisuuteen että jokin on pielessä... nettiseksi on palannut meidän elämään. Tälläkertaa mies nähnyt todella vaivaa ettei jäisi kiinni.. (valitettavasti olen jo haka etsimisessä.) Mieheni muuttuu itsekkääksi, vetäytyy omiin oloihinsa, ajattelee vain itseään näinä aikoina, eikä oikein pysty kotona toimimaan vaikuttaen jopa masentuneelta, Onko tämä nettiseksi addiktiota? vai kenties mahdollisen masennuksen aiheuttamaa pakokeinon hakemista? Tuleeko tämä koskaan loppumaan vai onko parempi luovuttaa? Voimani ovat täysin lopussa enkä enää osaa pitää itseäni naisena vaan ainoastaan reikänä mieheni fantasioille ja tyydytykselle.
On ikävää kuulla, että olet tuntenut itsesi syylliseksi miehesi käyttäytymisen vuoksi. Addiktiolle, eli riippuvuudelle on tunnuksenomaista toistaa voimakkaiden halujen ohjaamaa käytöstä sen tuodessa hetkellistä helpotusta. Riippuvaiselle tyypillisiä piirteitä ovat huonommuudentunne, salailu, häpeä ja ongelman kieltäminen. Seksiriippuvaisen piirteinä pidetään muun muassa jatkuvaa pornon katselua, puhelin- ja tietokoneseksiä, sekä pakonomaista nettideittailua. Seksiriippuvainen kuitenkin usein haluaa ja yrittääkin kontrolloida käyttäytymistään. Tällaisen käyttäytymisen lopettaminen tai sen yrittäminen saattaa aiheuttaa ahdistuneisuutta. Tämän perusteella miehelläsi kuulostaisi olevan jonkinasteinen riippuvuus. Miehesi sinuun kohdistamat syytökset myös tukevat osin tätä epäilyä.
Sekä riippuvuuksiin, että masennukseen on saatavilla apua. Suosittelen sinua rohkaisemaan miestäsi avun hankinnassa, ja hakemaan sitä myös itse ahdistuneisuuteesi, ja selvittääksesi masennuksesi tilan. Painotan, että apu on tärkeää sekä miehellesi että itsellesi. Olet pysynyt suhteessa pitkään, vaikka se on ollut sinulle vaikeaa. Lohdutuksesi voin kertoa, että riippuvuus on mahdollista hoitaa, mutta ensimmäinen askel paranemiseen on se, että miehesi pitää itse tiedostaa mahdollinen riippuvuutensa. Kumppanin riippuvuutta ei voi parantaa itse, mutta on tärkeää olla paranemisen tukena. Apuna paranemisessa on usein sekä yksilö- että pariterapia, ja mahdollisesti myös lääkehoito.
Suosittelen sinua vierailemaan sivulla www.saasuomi.ning.com. Sexpon koulutustilassa kokoontuu vertaistukiryhmä seksiaddiktiosta kärsiville miehille. Lisää tietoa ryhmistä osoitteesta www.sexpo.fi.
Mia Tohka, Sexpon harjoittelija
Vastaaja: Katja Hakosaari
Pysyvä linkki tähän kysymykseen
Onko miehelläni seksiaddiktio vai onko hän vain sika? Olen 25-vuotias nainen. Olemme seurustelleet kihlattuni (27v) kanssa 3,5 ...vuotta, joista 3 olemme olleet kihloissa. Suuhteessamme on ollut kaukosuhdetta ensimmäisen vuoden jälkeen, koska opiskelu vei miehen eri paikkakunnalla ja itse kävin vaihto-opiskelemassa puoli vuotta. Nyt meillä on muutaman kuukauden ikäinen poika, joka oli hyvin haluttu ja toivottu vauva. Miehelläni oli kovempi vauvakuume kuin minulla ja pohdimme vauva-asioita pitkään ennen ehkäisyn poisjättämistä. Olemme koko ajan olleet onnellisia ja meillä on mennyt hyvin. Sain tietää, että mieheni on pettänyt minua 2 vuoden ajan (jäi kiinni, jonka jälkeen kertoi omin sanoin) Ensimmäisen kerran baari-illan jälkeen 2 vuotta sitten sinä aikana, kun olin vaihto-opiskelemassa. Tänä aikana hän myös laittoi seksiseuranhakuilmoituksia nettiin, mutta kuulemma petti vain kerran. Miehen sanojen mukaan hän petti seuraavan kerran vuosi sitten. Tällöin olimme viikot eri paikkakunnilla. Tällöin myös vauvakuume oli käynyt konkreettisemmaksi. Ehkäisyn poisjättämisen jälkeen hän on pettänyt minua yhteensä 8 kertaa (nettituttujen kanssa), joista 6 raskausaikana. Yksi loukkaavimmista asioista tässä on se, että ennen vaihto-opiskeluani ja kaukosuhdetta sovimme, että kumpikaan ei petä. Myös raskauduttuani sovimme, että raskausaikana ei petetä, vaikka mikä olisi. Nämä sovittiin siksi, että pelkäsin jollain tavalla tuollaista (olin lukenut netistä sitä kuinka miehet pettävät kun vaimo on raskaana), vaikka syytä ei ollut (silloin en tiennyt, että olisi syytä pelkoon). Mieheni selittää tekojaan seksiaddiktiolla (jonka kuulemma juuri vasta tajusi), mutta pelkään, että se on vain hänen tapansa ns. pehmentää totuutta. Mies on tuota ensimmäistä baari-tapausta lukuunottamatta löytänyt kaikki hoitonsa netistä. Sen jälkeen hän on keskustellut heidän kanssaan ja sopinut tapaamisia. Useimmiten tapaamiset ovat olleet alkuviikosta, kun mies on palannut opiskelupaikkakunnalleen viikonlopun jälkeen (eli kovin puutteessa ei ole ollut, koska viikonlopun on ollut luonani). Hän on myöskin kova katselemaan pornoa, sekä masturboimaan, ja hänellä on ollut erinäisillä sivuilla profiili (mm. alastonsuomi). Mies on myös yrittänyt baarissa iskeä naisia (nettituttujen lisäksi), siinä kuitenkaan onnistumatta. Pettäminen selvisi, kun näin keskustelujen tiedot miehen tietokoneella,sekä kuvia muista naisista. Olen lukenut näitä keskusteluja, ja ne ovat aina samalla kaavalla. Ensin puhetta seksistä, vihjailuja, mahdollisesti nettiseksiä (myös livekuvalla) ja sen jälkeen tapaaminen. Kaikista mahdollisista keskusteluista miehen tietokoneella ei kuitenkaan ole tietoja, joten en voi tietää kuinka paljon niitä on oikeasti ollut. En voi myöskään tietää koskaan puhuuko mieheni totta. En myöskään voi tietää baari-tuttujen lukumäärää, koska niistä ei ole todisteita. Tai niitä keskusteluja, joiden viestit mies on mahdollisesti poistanut. Voisiko miehelläni todellakin olla seksiaddiktio? Minkätakia ko. addiktio yltyi vauvakuumeen yltyessä? Ja minkätakia eniten pettämistä tapahtui raskausaikana? Tuntuu kuin mies olisi pettänyt aina juuri silloin, kun se on erikseen kielletty (vaihto-opiskelu sekä raskausaika) Mieheni sanoo, että jälkeenpäin on aina luvannut itselleen, että lopettaa, mutta sitten se on toistunut. Pettämiset ovat tapahtuneet miehen opiskelukaupungissa. Kesät olemme asuneet yhdessä aina kotipaikkakunnallamme, ja raskausaikanani mies oli yhteydessä myös kotoa yhteen hoitoonsa, ja suunnitelli tapaamista, sitten kun pääsee takaisin opiskelupaikkakunnalle. Seksielämämme on ollut aina hyvä, ja raskauskaan ei vähentänyt seksiä. Voiko seksiaddiktioon kuulua se, että pettämistä tapahtuu silloin, ku kaikki on suhteessa hyvin? Tai jopa siitä johtuen? Onko vauvakuume voinut laukausta addiktion, tai raskaus (ns. vauvakuumeessa onnistuminen)? Välillä tuntuu kuin mies olisi juhlistanut (vaiko paennut?) esim. neuvolakäyntiä tai raskaudesta muille kertomista pettämällä heti kun pääsee toiselle paikkakunnalle. Toinen vaihtoehto on se, että mies on pettänyt säännöllisesti koko 2v ajan (ilman että se olisi raskauden aikana lisääntynyt), mutta ei vaan kerro minulle totuutta. Jos näin on, asia on aivan eri, tai voihan siltikin olla kai additio kyseessä...
Kerroit tilanteestanne kirjeessäsi varsin selkeästi. Kuvasit parisuhdettanne toimivaksi ja kerroit tuntevasi itsesi onnelliseksi, miehesi toistuvan uskottomuuden kuitenkin vaivaten. Asia tuntuu vaivaavan myös miestäsi ja voi olla, että uskottomuudesta kiinnijäänti on osittain tahallista, jotta taustalla olevia ongelmia päästään käsittelemään. Se kuinka monta kertaa, miten ja kenen kanssa ei sinänsä ole kovin olennaista. Olennaista on keskittyä siihen, miten hoidatte tilannetta tästä eteenpäin. Uskottomuudelle voi olla useita syitä. Kerroit miehesi olevan hyvin seksuaalinen ja epäileväsi, että pettämisen takana voisi olla mahdollisesti seksiaddiktio.
Seksiaddiktiossa kyse on jonkin, usein tiedostamattoman, tunteen (esim. suru, agressio) kanavoinnista seksuaaliseksi tunteeksi/teoksi. Addiktiolle on tyypillistä kierre, jota se noudattaa: levottomuusvaihe - akti - morkkis - terapia - tasanne - levottomuus...jne. Seksiaddiktio on jossakin määrin verrattavissa alkoholismiin tai muuhun riippuvuuteen, nyt riippuvuuden kohde on vain tavallaan omassa itsessämme ja kokemissamme tunteissa. Tämän riippuvuuden rinnalla voi esiintyä myös muunlaisia riippuvuuksia kuten riippuvuutta kemikaaleihin, syömishäiriöitä, työnarkomaniaa, rahojen pakonomaista tuhlausta tai peliriippuvuutta.
Riippuvuuskierteen katkaisemiseksi tuhoisaan seksuaaliseen käyttäytymiseen johtavan syyn, kivun tai ahdistuksen jäljittämien on tärkeää. Tämä ei usein onnistu yksin, vaan suosittelen kääntymistä osaavan seksuaaliterapeutin puoleen. Syy käyttäytymiseen voi löytyä menneisyydestä. Sexpon tiloissa kokoontuu miehille vertaistukiryhmä, jonka tavoitteena on toipuminen seksiaddiktioista. Tästä lisätietoa nettisivuillamme. Mietit myös miksi pettämiset liittyvät ajallisesti juuri raskausaikaan ja matkaasi. Yleisesti sanotaan, että uskottomuus on aina emotionaalisen ongelman emotionaalinen ratkaisuyritys. Vauvakuume ei varmastikaan ole toiminut seksiaddiktion laukaisevana tekijänä. Sen sijaan molemmat sekä vauvakuume että addiktio voivat olla merkkejä samasta sisäisestä muutostarpeesta, jonkun ehkä tiedostamattoman ongelman ratkaisemiseksi. Tutkimusten mukaan miehet yleisesti uskovat pettämisen vaikuttavan vain vähän omaan parisuhteeseen. Miesten kohdalla uskottomuuteen vaikuttaa parisuhdetyytyväisyyttä enemmän miehen arvomaailma, asenteet ja uskomukset. Uskottomuus siis ei välttämättä liity miehesi tyytymättömyyteen teidän väliseen suhteeseen. Mieleeni tuli pari aiheeseen liittyvää kirjaa, joista voisi olla teille apua. Patrick Carnes, Don't call it love recovery from sexual Addiction ja Maria Buchert, Kari Kiianmaa ja Tellervo Uljas. Revitty sydän – Voiko uskottomuudesta toipua? Suosittelen kuitenkin myös ajan varaamista seksuaaliterapeutille.
Anu Kinnunen, Sexpon seksuaalineuvojaopiskelijaVastaaja: Katja Hakosaari
Pysyvä linkki tähän kysymykseen
Mitä on seksiriippuvuus ja mikä sen aiheuttaa? Puolisoni hakee alisteista sesiä ulkopuolisista suhteista. Mielestään ajoitta...in hän hallistee seksuaalisen käyttäytymisensä, mutta silloin hän ei halua seksiä lainkaan ja uppotuu työhönsä. Seksivälineiden osatamista hän ei myöskään hallitse. Niitä onkin kasaantunut yhden varaston verran. Voiko häntä mitenkään auttaa? Itse hän ei koe käyttäytymisensä olevan mitenkään poikkeavaa ja pitää salassa harrastuksensa, koska se ei kuulu muille ja puoliso joko hyväksyy tai sitten ei!
Rajanveto häiritsevän seksiriippuvuuden ja tavallisen seksiin liittyvän nautinnon tavoittelemisen välillä on usein vaikeaa, sillä ihmisten tarpeet ja mahdollisuudet seksuaalisuutensa toteuttamiseen ovat hyvin erilaisia. Yleisiä tunnusmerkkejä seksiriippuvuudesta ovat pakkomielteiset ajatukset tai ahdistusta ja häpeää aiheuttavat toiminnot, jotka henkilö pyrkii salaamaan lähipiiriltään ja muilta ihmisiltä. Pakonomaisten kokemusten jälkeinen mielihyvä kestää vain lyhyen ajan ja henkilö kokee tarpeen toistaa teon. Ongelma voi ilmetä muutoinkin pornoriippuvuutena tai seksisuhteiden suurena määränä. Oireeseen liittyy usein myös fetisistisyys ja sado-masokistiset piirteet. Kerroit, että puolisosi mielestään hallitsee seksuaalisen käyttäytymisensä, mutta on ajoittain haluton, pakenee työhönsä ja hankkii seksivälineitä varastoon. Oletteko yhdessä keskustelleet asioista tai sopineet parisuhteenne pelisäännöistä, esim. ulkopuolisista suhteista? Nauttiiko hän alisteisesta seksistä vai onko se esim. työpaineiden purkukeino? Kehottaisin aluksi sinua keskustelemaan puolisosi kanssa tunteistasi ja ajatuksistasi, joita toisen käytös sinussa aiheuttaa. Mikäli omat keinot eivät näytä riittävän tilanteen hoitamiseksi, ehdotan, että varaat/varaatte ajan seksuaaliterapeutin vastaanotolle.
Sari Lamio, seksuaalineuvojaopiskelija
Vastaaja: Katja Hakosaari
Pysyvä linkki tähän kysymykseen
Hei! Olen lähes kolmekymppinen, normaali työssä käyvä nuorimies. Eräänä päivänä havahduin todellisuuteen ja huomasin ol...evani seksi/pornoriippuvainen (oma diagnoosi asiasta!). Ajoittain kulutan aikani selaillen pornosivuja netistä, chattaillen seksichateissa ja viime aikoina myös seksilinjoille soittelu on tullut tutuksi. Joskus päivittäin, mutta joskus menee viikko tai kaksi ilman noita. Minulla on tyttöystävä ja hänen kanssaan seksi toimii myös. Se ei vain ole sellaista kokeilunhaluista seksiä mitä olen aiempien tyttöystävien kanssa kokenut/kokeillut. Nyt lähinnä "perusjuttuja". Mutta silti, en halua satuttaa häntä ja menettää suhdettamme tyhmiin "fantasia" maailman juttuihini. MITÄ IHMETTÄ OLEN TEKEMÄSSÄ? Tunnen pahaa oloa kaiken tämän jälkeen! Joka kerran jälkeen päätän etten enää ikinä tee sitä ja silti aina palaan johonkin edellä mainituista. Masturbointi liittyy yleensä aina noihin chat/puhelujuttuihin. Sekin alkaa olemaan jo lähes pakonomaista :( Ehkä nykyisessä parisuhteessani olen havahtunut siihen että seksi ei ole se kaikista tärkein juttu. Henkiset ominaisuudet ovat tulleet paljon tärkeimmiksi, mitä ikinä aiemmista suhteistani muistan. Toki itse haluaisin seksiä päivittäin, mutta tyttöystäväni ehkä 1-2 kertaa viikossa. Silti tunnen että minulla on erittäin ihana ihminen vierelläni ja pelkään menettäväni suhteemme seksiriippuvuuteni takia. Ehkä aiemmissa suhteissani (ja siksi eivät ole kestäneet) tunteeni ovat perustuneet enimmäkseen seksiin, mutta nyt tunnen todella jotain muutakin. Lisäksi aiemmista suhteistani tuttu mustasukkaisuuteni on kadonnut lähes kokonaan ja luotan nykyiseen tyttöystävääni täysin. Olisiko silläkin jotain tekemistä tuon seksuaalisen ajatteluni kanssa? Miten pääsen eroon tuosta pornon katselusta, chattaamisesta ja soitteluista? Se saattaa viedä aikaani jo monesta sellaisesta asiasta jota oikeasti rakastan tehdä, kuten harrastukset yms. Ehkä pitäisi keskustella tyttöystäväni kanssa enemmän seksistä ja fantasioistani, mutta tunnen ettei hän ole niin kokeilunhaluinen kuin minä ja siksi pelkään hänen pitäväni minua outona jos kerron fantasioitani joita haluaisin kokeilla. Monesti on tullut ilmi hänen suhtautumisensa seksiin ja siksi en uskalla ihan kertoa "halujani". Esim seksilelut yms. eivät todellakaan kiinnosta häntä, saatika sitten erikoisemmat fantasiat. Voinko minä muuttua säilyttääkseni suhteemme? Haenko minä noilla chateilla ja soitoilla jotakin mitä en saa tyttöystävältäni? Onko minulla jonkinlaista masennusta tai muuta mistä tämä kaikki voi johtua (asuminen ulkomailla, lähimmät ystävät suomessa yms...)? Voinko kenties soittaa jollekkin asiantuntijalle ja keskustella puhelimitse? Tuli aika pitkä teksti kirjoitettua, mutta en oikein tiennyt mitä tehdä muutakaan kuin kirjoittaa teille... T: "epätoivoinen"
Toki voit soittaa ja jutella puhelimessakin. Sexpon puhelinneuvonta päivystää numerossa 09-6866 45 56 joka maanantai ja torstai klo. 11-14. Kuvasit hienosti kysymyksessäsi kuinka monet eri asiat heijastuvat ihmisen seksuaalisuuteen. Erilaiset tarpeet ja toiveet, mielialan vaihtelut, läheisten ihmisten kaipuu jne. Olet myös upeasti kasvanut parisuhteeseen ja kerrot, kuinka tärkeiksi henkiset ominaisuudet parisuhteessa ovat tulleet. Ehkäpä kaikille tuo haastetta yhdistää oma seksuaalisuus ja parisuhteen yhteinen seksuaalisuus. Joskus varmasti jokainen tuntee syyllisyyttä omista ”puuhasteluista” ja kokee ettei näin saa tehdä parisuhteessa ollessa. Kuitenkin on tärkeää säilyttää yhteys omaan seksuaalisuuteen myös parisuhteessa eläessä. Sooloilusta ei ole parisuhteelle haittaa ja varsin usein siinä käytetään joitakin lisämausteita. Se on sitten toinen juttu mikä on sopiva määrä ja miten löytää hyvän tasapainon. Olet huomannut sen, että asiat joita oikeasti rakastat ja haluat tehdä meinaavat jäädä kakkoseksi. Tunnistat myös riskin, että tämä toiminta voi olla haitaksi parisuhteellesi. Kerroit, että joskus menee viikko tai kaksi ilman chattaamista ja soittelua. Tutki mitkä asiat vaikuttavat siihen, että välillä pystyt olemaan ilman, välillä et koe pakottavaa tarvetta toimia näin. Nettiin meno on aina huomattavasti helpompaa, kuin esimerkiksi keskustelun aloittaminen tyttöystävän kanssa. Jos kuitenkin koet, että on asioita seksuaalisuuden alueella, mistä haluat puhua tyttöystävällesi tai uusia ehdotuksia, mitä haluat kokeilla, niin rohkaise mielesi. Välttämättä niitä mehukkaimpia seksuaalifantasioita ei kannata jakaa, mutta jotain pientä uutta ja mukavaa voit ehdottaa. On liiankin helppoa paeta omaan seksuaalisuuden maailmaan ja nauttia siellä, kuin että ottaisi vastuun yhteisestä seksielämästä ja lähtisi sitä kehittämään ja pitämään siitä huolta. Suuntaa energiasi parisuhteen sisälle, älä sieltä ulospäin. Hyviä ja antoisia keskusteluhetkiä toivottaen. Vastaaja: Katja Hakosaari
Pysyvä linkki tähän kysymykseen
Hei! Minua on vaivannut jo useamman vuoden ajan seksuaalinen aktiivisuuteni joka menee kokoajan yli rajojen. Tällä meinaan sitä... että pääni ajatuksista n. 95% liikkuu päivässä seksin ympäröimänä. Ajattelen sitä jopa nukkuessanikin ja näenkin hyvin paljon eroottisia unia. Seksiä ei hirveästi tästä syystä olekaan suhteessani avovaimoni kanssa koska häntä jatkuvat seksiehdottelut ovat alkaneet vain häiritsemään. En kykene käymään kaupassakaan niin etten yrittäisi flirttailla jokaisen kaupan kassan kanssa eikä ole mitään väliä onko siinä kassalla 18v vai 50v nainen (itse olen 29 vuotias). Joka päivä tuleekin masturboitua useamman kerran, ihan jopa niin pitkään että oikein kipeää tekee, mutta on vain pakko kun ei voi olla hetkeäkään ilman. Tiedän että on mahdollista käydä terapeutin kanssa keskustelemassa näistä asioista, mutta asun pienellä paikkakunnalla jossa ei tällaista apua ole mahdollista saada eikä minulla työni puolesta ole mahdollisuutta matkustaa kauaksi terapiaistunnoille, joten kysymykseni kuuluukin että onko tähän vaivaan mahdollista lääkitystä olemassa? Haluaisin vihdoinkin normaalin elämän, joka täyttyisi kaikilla muillakin ajatuksilla kuin vain seksillä. Olenkin kuullut että olisi jokin lääke joka vie hyvänolon tunnetta pois samalla tapaa kuin alkoholistit käyttävät jotain lääkettä viemään juomisesta nautinnon pois? Kiitoksia jo etukäteen vastauksesta!
Voit varata ajan lääkäriltä ja keskustella hänen kanssaan tilanteestasi. Mahdollisen lääkityksen lisäksi psykoterapiasta olisi hyötyä. Näin tulokset olisivat todennäköisesti pitkäkestoisempia ja itsetuntemuksen lisääntyessä sekä erilaisten uusien toimintamallien kehittyessä voisit jatkossa pärjätä ilman lääkitystäkin. Psykoterapeutteja löytyy varmasti jokaiselta pieneltäkin paikkakunnalta, joten varaa rohkeasti aika.Vastaaja: Katja Hakosaari
Pysyvä linkki tähän kysymykseen
Mieheni on ollut ihastunut toiseen naiseen ja sain myös selville hänen käyvän nettiporno sivuilla paljon. Hän on haaveillut h...arrastavansa seksiä tämän henkilön kanssa ja sanonut sen naisen olevan täydellinen. Olen hukassa ja minulla on päivittäin itsemurha ajatuksia. En tunne olevani mitään ja hän on sanonut minun olevan lihava, ruma ja tyhmä.Pahinta on kuitenkin etten ole ihminen hänen mielestään. Kävimme terapiassa ja siellä hän myönsi ajatelleensa meidän seksiä panona eikä ajattele minua ihmisenä, olen vain reikä. Autolla ajaessaan työaikana hän kännykällä katselee pornoa satoja kertoja kuukaudessa.Kiinni jäätyään lupasi lopettaa mutta taas netissä käydään yli 260 kertaa kuukaudessa ja syy on kuulemma minun. Olen huuhtanut ja ollut vihainen kun tulin petetyksi ensimmäisen kiinnijäämisen jälkeen. Hän ei kestä huutamista eikä asioista puhumista vaan täytyisi jatkaa miinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän itse ei puhu mistään mitään ja vähättelee tekemisiään, tuntuu todella pahalta tuo vähättely kun itse hädintuskin jaksaa elää. Pelkään että hän on tehnyt jotain muutakin ja en kestä kun taas tulee lisää paljastuksia. Olen sen sanonutkin hänelle etten kestä enään mitään lisää kuulemma ei niitä tule mutta mihin tässä luottaa enään. Mieheni ei välitä siitäkään että hän on käyttänyt minua hyväkseen kun olen nukkunut. Olen herännyt siihen ja sanonut ettei niin voi tehdä.Kerran aamulla heräsin kun hän oli täydessä touhussa ja ajattelin että leikin nukkuvaa. Halusin tietää mitä hän tekee, kolme kertaa kän oli yhdynnässä minuun. Kertojen välillä kävi tupakalla ja taas jatkoi! Kolmannen kerran jälkeen sanoin että voitko todellakin olla tuollainen etkö ajattele mitä teet toiselle ihmiselle! Syy oli tietysti minun, kun olimme yöllä jo harraastaneet seksiä ja olin ollut kuulemma villillä tuulella(en todellakaan ollut sen villimpi kuin normaalisti)ja hän vain halusi lisää sekä sanoi olevansa niin kännissä ettei oikein muista edes panneensa minua(ei todellakaan ollut kännissä). Mielestäni tämä ei enään ole normaalia käytöstä ja häneltä löytyy aina syy , minä tai stressi, alkoholi ym.ym. EN todellakaan pysty luottamaan mutta on vaikea lähteä sillä olen rakastanut häntä aina hyvin paljon. On koti ja lapset ja elämää yhdessä jo 15 v ja itselläni opiskelut kesken. Nyt en edes tunne häntä enään ja mietin olenko koskaan tuntenutkaan. En ole kyttääjä ja hän saa mennä vapaasti, itse hoidan kodin ja lapset yksin.Olen aivan loppu, onneksi vanhempani auttavat muuten en olisi täällä enään. Haluaisin auttaa miestäni, en tiedä miten mutta on liian paljon memetettävää vain tuon seksiriippuvuuden vuoksi. Hänen mielestään tätä riippuvuutta ei ole edes olemassa hänellä eikä sellaista riippuvuutta ole olemassakaan. Haluaisin hänen menevän valheenpaljastuskokeeseen että saisin tietää mikä meidän elämässä on ollut totta ja mikä täyttä valhetta. Kuitenkin palkään kokeen tulosta ja kestänkö sen paljastuksia. Auta!
Koska sinulla on itsemurha-ajatuksia päivittäin ja kerrot olevasi aivan loppu, on hyvin tärkeää, että etsit itsellesi hyvän terapeutin kenen kanssa jutella. Terapiassa voit selkeyttää ajatuksiasi ja sitä mitä Sinä haluat elämältäsi ja onko Sinun hyvä olla parisuhteessa, josta puuttuu toisen kunnioittaminen ja jossa on väkivaltaa. Parisuhteessa tapahtuva raiskaus on myös rikos. Vastaaja: Katja Hakosaari
Pysyvä linkki tähän kysymykseen
Mistä levottomuuteni johtuu? Onko minulla seksiriippuvuus tai ainakin taipumusta siihen? Seksikäyttäytymiseni tuntui lääkäri...stä vilkkaalta ja hän epäili seksiriippuvuutta. Kävin muun syyn vuoksi vastaanotolla. En uskonut minulla olevan addiktiota. En tunne raja-arvoja eikä lääkäri kertonut. Oireita ehkä on: pornon lisääntynyt katselu, 5-6 h/vko, lisääntynyt masturbointi, 7-10 krt/vko, yhdyntöjä suuresti vaihdellen 8-16 kertaa viikossa, sekä useita samanaikaisia seksipartnereita. Syytän naisia, jotka rajoittavat yhdyntöjä. Jotkut kokevat yhdyntäkipuja, jotkut pitävät penistäni liian suurena, erityisesti sen pituutta. Emme saa häpykontaktia pitkän penikseni vuoksi. Minulle ei ole koskaan riittänyt pari kertaa viikossa seksiä, sillä seksuaaliset haluni ovat olleet aina vahvat. Esim. toisella paikkakunnalla aion olla hotellissa ja katsoa tv:ta, mutta himo pakottaa lähtemään ravintolaan, on pakko päästä naimaan. On vaikea hillitä itseä. Olen yrittänyt rajoittaa satunnaisia seksisuhteitani. Tilaisuuden tullen ja niitä etsien, huomaan taas olevani eri naisen kanssa. Yhden plussan ansaitsen, käytän kondomia. Nautin valtavasti seksistä, mutta henkinen krapula tulee usein sitten aamulla. Haluaisin selvyyden käytökseeni.
Kertomuksessa oli muutamia kohtia joihin voit itse pysähtyä tarkemmin: ”himo pakottaa lähtemään”, ”on vaikea hillitä itseä”, ”huomaan olevani taas eri naisen kanssa”, ”olen yrittänyt rajoittaa”, ”syytän naisia, jotka rajoittavat”, ”henkinen krapula”. Kuvaavatko nämä ajatukset mielestäsi riippuvuutta? Koetko että tilanne on täysin hallinnassasi? Asiaa voit halutessasi selvitellä tarkemmin ja laajemmin yhdessä seksuaaliterapeutin kanssa. Vastaaja: Katja Hakosaari
Pysyvä linkki tähän kysymykseen
Voiko mieheni erittäin voimakas seksuaalisuus olla oire sairaudesta? Meillä on panoja noin 4-5 kertaa viikossaä. Yhdynnöissä ...hän on hyvin hellä ja loistava rakastaja, mutta minulle nuo riittävät, sillä paikkani kipeytyvät useammista, vaikka käyttäisimme liukasteita. Hän haluaisi paljon useammin, mutta on tyytyväinen kun kiihotan häneltä siemensyöksyn käsin tai suulla aina välillä. Edellä olevastahan saa käsityksen, että kaikki on hyvin. Niin onkin, me molemmat olemme nauttineet jo viitisentoista vuotta toisistamme ja aktiivisesta ja tyydyttävästä seksielämästä. Mutta nyt olen alkanut ajatella, että siinä on jotain outoa, kun mieheni on jatkuvasti seksuaalisesti kiihottunut. Hän esittelee usein minulle kookasta seisovaa siitintään, kuljeskelee kodissammme pullottavissa stringeissä tai alastomana, mistä en aina jaksa kiihottua. Olemme sopineet, silloin kun en halua runkata häntä, että hän voi itse purkautua masturboimalla. Sitä hän tekeekin säännöllisesti. En voi käsittää miten häneltä tulee myös spermaa joka syöksyssä. Miten sitä voi kehittyä niin runsaasti? Jos olemme illalla oleet yhdynnässä, niin hän menee parin tunnin kuluttua siitin hirvittävässä erektiossa kylpyhuoneeseen masturboimaan. Taustatietoja. Olemme nyt kolmikymppisiä ja aviossa. Mieheni on "suuri rakkauteni". Olimme 15-vuotiaita, kun tapasimme aika erikoisessa ja kiihottavassa tilanteessa: yllätin hänet masturboimasta uimarannan pukukopissa. Hän oli jo silloin upea adonis-vartaloinen kaveri, karvainen, isokaluinen ja aikuisen miehen oloinen.Hän on kertonut, että hänen hurja seksuaalisuutensa alkoi jo 10-11-vuotiaana, mistä alkaen hän on saanut siemensyöksyjä joka päivä. Sinä kesänä alkoi myös yhteinen seksielämämme. Olin aivan innoissani kaverin hurjasta potenssista, mikä on vain lisääntynyt tähän päivään mennessä.
Jotkut lääkeaineet tai sairaudet voivat aiheuttaa yliaktiivista seksuaalisuutta. Jos itse epäilee taustalla olevan jokin sairaus tai lääkkeen aiheuttama sivuvaikutus, on asia hyvä ottaa puheeksi lääkärin vastaanotolla. Kuitenkin kuvailet tilannetta missä ei ole tapahtunut muutosta eli miehelläsi on ollut jo lapsesta asti hyvin voimakas ja aktiivinen seksuaalisuus. Ehkäpä enemmän kiinnittäisin huomiota elämäntilanteeseen ja elintapoihin. Kuinka paljon miehelläsi on aikaa ajatella ja toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan? Onko seksuaalisuudesta tullut keino purkaa erilaisia jännitys ja ahdistustiloja, työpaineita tai muita arkihuolia? Onko kodin ulkopuolella tapahtuvia harrastuksia ja muita haasteita elämässä, jotka vievät hetkeksi ajatukset pois seksistä? Onko työ, joka tuottaa tyydytystä ja onko muita intohimoja elämässä, kuin vain seksi? Onko mahdollisesti runsasta nettipornon/pornon käyttöä tai muita addiktiota vahvistavia ja tukevia asioita? Tärkeää on kuitenkin huomioida se, että olette eläneet sopusoinnussa asian kanssa ja ilmeisesti olette molemmat varsin tyytyväisiä parisuhteessanne. Vastaaja: Katja Hakosaari
Pysyvä linkki tähän kysymykseen
Kärsin seksi/nettipornoa addiktiosta. Heikkona hetkenä ja hieman humaltuneena seikkailin kansainvälisessä web videopalvelussa,... jonka ikäraja on 16v. Suostuin web-kameran välityksellä strippaamaan keskustelun vastapuolen pyynnöstä. En tiedä mistä maasta vastapuoleni oli, mutta jos hän oli maasta jossa suojaikäraja on esim 18v ja hänen todellinen ikä oli tämän alle niin saatoinko ymmärtämättäni syylistyä rikokseen? Tarkoitukseni ei todellakaan ollut tämä. Raastava syyllisyyden tunto tästä ja pelko mahdollisista seuramuksista lähipiirilleni vie toimintakyvyn ja saa harkitsemaan elämän lopettamista.
Sinun on tärkeä löytää turvallinen ja luotettava aikuinen, kenen kanssa voit asiasta keskustella. Koska sinulla on ajatuksia itsemurhasta, on asiaan suhtauduttava vakavasti. Keskustelu varmasti auttaa sinua huomaamaan, että tilanne ei ole niin vakava kuin mitä nyt ajattelet. Uskon, että opit paljon tästä kokemuksesta ja nyt tiedät riskit mitä nettimaailmaan voi liittyä. Rikoksen selvittelyn hoitavat poliisit, joten asian voit tarkistaa esim. nettipoliisilta. Seksuaalisuudesta ja nettiporno riippuvuudesta voit jutella lisää esim. seksuaaliterapeutin vastaanotolla.Vastaaja: Katja Hakosaari
Pysyvä linkki tähän kysymykseen
Ongelmana riippuvuus puhelinseksistä. Olen ns. normaali aikuinen mies, olen parisuhteessa (en tosin saa seksiä kuin kerran kuus...sa). HALUAN PÄÄSTÄ EROON PUHELINSEKSISTÄ. Sitä on kestänyt jo yli kymmenen vuotta, talous ei kestä. Vaimo rupesi pihtamaan ekan lapsen jälkeen, lapsi jo kymmenvuotias. En ole puhunut kenellekkään. Harrastan itsetyydytystä lähes joka päivä. Seksipuheluita tulee noin kolmena iltana kuussa. Tuijotan joka ilta netistä pornoa. Olen silloin tällöin käynyt huorissa, mutta se on niin vitun huonoa seksiä kuin ikinä. Vaimo kotona, joten tulot minun varassa. En tiedä enää mitä tehdä.. Soitonestot on täyttä paskaa, kun voi soittaa noille 05-linjoille. Ikää 40-vuotta, akka 34-vuotias ja meillä kolme lasta. Suhde kestänyt yli 15 vuotta. Alkuaikoina sai pilluakin. Olen yrittänyt joskus keskustella, mutta ei tee mieli ja suututaan. Elämä on ihan perseestä. En juo, enkä polta olen muutoinkin siisti: ei ylipainoa, en ole väkivaltainen, viihdyn lasten kanssa ja muuta paskaa. MITÄ PITÄÄ TEHDÄ, JOTTA PÄÄSEEN EROON PUHELINSEKSISTÄ???
Kun puhutaan riippuvuuksista, on silloin tärkeä tunnistaa käyttäytymisen kehän eri vaiheet. Kun tarkastelet lähemmin käyttäytymistäsi ja tunteitasi, tulet huomaamaan kuinka riippuvuuteesi toimii. Mitä tunteita tunnet aluksi, kun kehä lähtee liikkeelle esim. levottomuutta, ahdistusta ja mitkä ovat siitä eteenpäin pienet askeleet kohti toimintaa. Kun tutustut tarkkaan omaan käyttäytymiseesi voit miettiä erilaisia keinoja, kuinka estät retkahtamisen. Minkälaisia pieniä muutoksia teet kehän eri vaiheisiin, että retkahtaminen on estettävissä. Mieti myös kuinka voit minimoida riskitilanteet. Vaikuttaako esim. alkoholin käyttö tai nettiporno käyttäytymiseesi. Jos ja kun retkahduksia tulee, ainakin aluksi, mieti mitä niistä opit. Mieti miten voit ensi kerralla toimia eri tavalla tai voisitko jo aikaisemmassa vaiheessa muuttaa käyttäytymiskehän kulkua. Kyse on pitkälti uusien toimintamallien opettelusta. Muistathan, että mielihalusi eivät velvoita sinua toimimaan. Voit mielessäsi kuvitella tilanteen niin pitkälle, että tilanne rauhoittuu ja laukeaa. Älä jätä kuvitelmaa kesken vaivaamaan mieltäsi. Hyvä ohjenuora on erittäin yksinkertainen, elä päivä kerrallaan, eli aseta tavoitteet aina yhdelle päivälle kerrallaan. Jos tuntuu, että tarvitset tukea, niin apua on tarjolla esim. seksuaaliterapeutin vastaanotolla.Vastaaja: Katja Hakosaari
Pysyvä linkki tähän kysymykseen
Voiko seksiä harrastaa liikaa, esimerkiksi liian usein ja säännöllisesti? Voiko se olla terveydelle vaarallista jos seksuaalis...et halut tuntuvat häviävän, ja seksi kyllästyttää?
Sopiva määrä seksiä on hyvin yksilöllinen asia. Parisuhteessa halut eivät useinkaan ole aivan samanlaiset ja tehdään kompromisseja, enemmän haluava harrastaa sooloseksiä enemmän jne. Halut myös vaihtelevat elämäntilanteen, suhteen keston, stressin ja monien muiden asioiden mukaan. Kaikilla ihmisillä voi olla joskus tilapäistä haluttomuutta ja se on normaalia. Harvoin, jos koskaan, kukaan nauttii aivan samanlaisesta seksistä, samalla tiheydellä läpi elämänsä. Seksielämän nautinnollisuus vaatii leikkisyyttä ja avointa mieltä kokeilla kyllästymisen estämiseksi uusia asioita. Joskus riittää asennon vaihtaminen, joskus ostetaan seksileluja piristykseksi, joskus kahdenkeskinen lemmenloma tekee ihmeitä. Vain mielikuvitus ja kumppanin suostumus (+Suomen laki) ovat rajana.
Seksiä voi harrastaa liikaa. Silloin sen määrä häiritsee muuta elämää. Terveydelle seksi on vaarallista, jos se on väkivaltaista tai harrastat suojaamatonta seksiä kumppanin kanssa, jonka mahdollisia tauteja et tiedä. Mielenterveys voi kärsiä, jos suhde ei ole tasa-arvoinen tai siinä on jostain syystä paha olla, silloinhan seksikään ei ole nautinnollista. On tärkeää pystyä juttelemaan kumppanin kanssa ennen kuin seksielämä muuttuu pakolliseksi suoritukseksi, on helpompi pitää hyvästä seksisuhteesta huolta etukäteen, kuin korjata tulehtunutta tilannetta. Tosin silloinkin on vielä paljon mahdollisuuksia.
Essi Kiuru, terveydenhoitaja/Sexpon harjoittelija
Vastaaja: Katja Hakosaari
Pysyvä linkki tähän kysymykseen
« Edellinen123Seuraava »