Joulukuun Työkaluja terapeuteille -lauantaissa kouluttavat Jutta Gustafsberg ja Juha Rouvinen

Terapiatyö ja muiden ihmisten palveleminen on kiitollisimpia tehtäviä joita ihminen voi tehdä. Samaan aikaan työn vaatimukset ovat poikkeuksellisen korkeita, sillä jokainen tilanne ja asiakas odottavat asiantuntijalta läsnäoloa, kykyä kuunnella ja auttaa.
16.10.2018 Ajankohtaista, Koulutus

Työkaluja terapeutille -koulutussarjassa osallistujille tarjotaan tietoja ja taitoja työn arkeen. Jokainen koulutuspäivä on oma kokonaisuutensa, jossa vuorottelevat koeteltu tieto ja käytännön harjoitteet. 

Joulukuun 1. päivä koulutuksen teemoina ovat itsetuntemus, onnellisuus ja henkinen hyvinvointi.

Koulutuspäivän teemoja käsitellään tieteellisen näytön pohjalta tehtyjen luento-osuuksien ja osallistavien käytännön harjoitusten kautta. Päivän aikana käydään läpi keskeisiä henkisen hyvinvoinnin osa-alueita, joita voimme opetella ja vahvistaa. Lisäksi luvassa on harjoituksia, jotka lisäävät onnellisuuttamme ja parantavat kykyämme olla läsnä. Päivä sisältää myös rentoutusharjoituksia. Tyhjentämällä kovalevyäsi sinulla on mahdollisuus antaa tilaa uusille ideoille ja oivalluksille, jotka saattavat hiljaisuudessa pulpahtaa mieleesi kuin itsestään.

Kaikki harjoitukset opetetaan käytännönläheisellä tavalla. Saat päivän aikana kokonaisvaltaisen ymmärryksen siitä, mitä sinun kannattaa tehdä arjessa, jotta elämäsi olisi mahdollisimman onnellista. Päivä tarjoaa työkaluja, jotta voit käyttää oppimiasi asioita arkisissa elämäntilanteissa, työssä ja vapaa-ajalla.

Kouluttajina toimivat hyvinvointiyrittäjä, seksuaaliterapeutti Jutta Gustafsberg ja FM Juha Rouvinen. Jutta on toiminut valmentajana kymmenisen vuotta ja kirjoittanut useita kirjoja motivointiin ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyen. Jutan mielenkiinto on fyysisen kehon valmentamisen lisäksi ihmisen mielen valmentamisella. Jutan tapa esittää asioita pohjautuu pitkälle oman elämänpolun aikana opittuihin asioihin ja oivalluksiin.

Vastapainoa Jutan innostukselle tuo Juha, joka tuo tutkimuksellisen tiedon aiheisiin. He järjestävät yhdessä myös retriittejä, joissa osallistujat eristäytyvät ulkomaailmasta kolmen päivän ajaksi. Retriiteistä saadut kokemukset ja kerätty palaute on auttanut heitä valitsemaan parhaat ja toimivimmat harjoitusmuodot, jotka nyt jaetaan päivän aikana osallistujille.

Tervetulleita ovat kaikki terapiatyötä tekevät ja muut, jotka haluavat lisätä kokonaisvaltaista hyvinvointiaan. Tervetuloa mukaan!

Kategoria:

Sexpo mukana seksuaalirikosten ennaltaehkäisytyössä Virossa

Ajankohtaista, Seksuaalipolitiikka, Tiedotteet

Seksuaalista häirintää voi ennaltaehkäistä seksuaalikasvatuksella

Ajankohtaista, Kannanotot ja lausunnot, Tiedotteet