"Seksi on kuin puudutusainetta kivulle"

Blogitekstissä tuodaan esille näkökulmia seksiriippuvuuteen

Seksiriippuvuus herättää hämmennystä. Kysytään, eivätkö kaikki ole jollakin tavalla riippuvaisia seksistä. Onko kyse vain moraalinvartijoiden seksikielteisyydestä? Pitäisikö seksiriippuvaisten ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä? Kuitenkin seksiriippuvuus on vakavasti otettava terveysongelma, joka tuhoaa riippuvaisia ja heidän läheisiään.

Yksinkertaisimmassa määritelmässä seksiriippuvuus voidaan nähdä miksi tahansa seksiin liittyväksi käyttäytymismalliksi, jota siitä kärsivä henkilö ei pysty hallitsemaan ja joka aiheuttaa ongelmia henkilölle itselleen. Ulkopuolinen ei voi määritellä seksiriippuvuutta toisen puolesta. Jos kumppani suhtautuu pornon katsomiseen kielteisesti, mutta pornon katsominen ei aiheuta henkilölle itselleen ongelmia, kyse ei ole pornoriippuvuudesta vaan parisuhderistiriidasta.

Seksiriippuvuus määritellään myös toistuvaksi käyttäytymiseksi, jota henkilö ei pysty lopettamaan, tai vaikka lopettaminen onnistuisi, käyttäytyminen alkaa pian uudelleen. Olennaista ei ole käyttäytyminen vaan suhde käyttäytymiseen.

Syyt riippuvuuden taustalla

Moni seksiriippuvainen kuvaa, että seksiriippuvuus on kuin puudutusaine, joka hiljentää ympärillä olevan maailman. Seksiriippuvuus saattaa alkaa nautinnon tavoittelemisena, mutta muuttuu pian tavaksi paeta ongelmia. Taustalla voi olla esimerkiksi lapsuuden trauma, kiintymyssuhdevaurio, menneisyyden ihmissuhteisiin liittyvä haava tai puutteellinen seksuaalikasvatus. Seksiriippuvainen käyttää seksiä tunteiden säätelykeinona.

Nykyään on myös paljon seksiriippuvaisia, joille on muodostunut riippuvuussuhde seksiin ilman tunnistettavaa traumaa. Esimerkkinä voi olla tilanne, jossa ihminen itsetyydyttää ja katsoo pornoa aina, kun hän kokee olonsa yksinäiseksi. Hän jatkaa tapaa, koska hän kokee, että se auttaa.

Riippuvuutta edesauttaa, että netti ja älypuhelimet ovat tuoneet seksin ja pornon helposti saavutettaviksi. Taustavaikuttajana on myös dopamiini: mitä enemmän ja pidempään dopamiinia tuottavaa toimintaa jatkaa, sitä enemmän käyttäytymistä on toistettava.

Seksiriippuvuuden seuraukset

Seksiriippuvuus voi vaikuttaa elämän kaikkiin osa-alueisiin: ihmissuhteisiin, työhön, taloudelliseen tilanteeseen, perheeseen, vapaa-aikaan ja fyysiseen ja mielenterveyteen. Isointa tuhoa seksiriippuvuus tekee itsetunnolle, usein sen aiheuttaman häpeän ja kontrollin menettämisen kautta. Mikäli riippuvainen on parisuhteessa, vaikutukset siihen ovat lähes väistämättömiä. Salassa oleva seksiriippuvuus vaikuttaa yleensä parin väliseen läheisyyteen ja seksielämään. Kun riippuvuus tulee päivänvaloon, se voi olla yksi pahimmista mahdollisista parisuhdekriiseistä.

Toipuminen seksiriippuvuudesta

Ensimmäinen askel on ongelman tunnistaminen ja sen myöntäminen. Häpeän vähentäminen ja uuden elämän opetteleminen on tärkeässä roolissa seksiriippuvuudesta toipumisessa. Vertaistukiryhmä (SAA-ryhmät) ja seksiriippuvuuden hoitoon perehtynyt terapeutti auttavat asiakasta matkalla kohti toimivaa seksuaalisuutta. Seksiriippuvuuden hoito terapiassa on yhdistelmä hyväksymis- ja omistautumisterapiaa, kognitiivista viitekehystä ja psykodynaamisia teorioita. Myös omahoito esimerkiksi aihetta käsittelevän kirjallisuuden avulla voi auttaa.

-----------------------------------------

Neljä kysymystä seksistä

Seksiriippuvuuden arvioinnissa voi käyttää brittiläisen psykoterapeutin Paula Hallin kehittämää arviointimenetelmää. Jos henkilö vastaa kyllä lähes kaikkiin ohessa oleviin kysymyksiin ja valitsee ensimmäisessä kysymyksessä vähintään yhden vaihtoehdon, hänellä todennäköisesti on seksiriippuvuus:

1. Onko seksikäyttäytymiselläsi ollut negatiivisia vaikutuksia johonkin seuraavista elämän osa-alueista:

a) kestävien ihmissuhteiden muodostaminen

b) perheen ja/tai ystävien kanssa vietetty aika

c) keskittyminen työhön tai opiskeluun

d) velkaantuminen

e) fyysinen tai psyykkinen terveys

f) henkilökohtaiset rajat

g) lain noudattaminen

2. Onko sinun vaikea keskittyä elämäsi muihin osa-alueisiin johtuen seksiin tai pornoon liittyvistä tunteista tai ajatuksista?

3. Oletko huomannut tarvitsevasi yhä enemmän ärsykkeitä (esimerkiksi aiempaa enemmän pornoa) tai riskinottoa saavuttaaksesi saman kiihottumisen tason kuin aikaisemmin? Entä joudutko kiihottuaksesi katsomaan aiempaa ”kovempaa” pornoa?

4. Oletko yrittänyt lopettaa seksikäyttäytymisesi tai pornon katsomisen siinä onnistumatta?

 

LÄHDE:

Paula Hall: Understanding and treating sex and porn addiction – A comprehensive guide for people with sex addiction and those who want to help them. Taylor&Francis 2018. Kirja ilmestyy suomeksi helmikuussa 2019 nimellä Koukussa seksiin – Opas seksiriippuvuuden hoitoon. Suomentajana Karoliina Vuohtoniemi.

Blogitekstin kirjoittaja on Karoliina Vuohtoniemi, joka on Sexpon koulutuspäällikkö, työnohjaaja ja seksuaaliterapeutti . Hän on tällä hetkellä kirjoitusvapaalla ja opiskelee addiktioterapeuttikoulutuksessa Englannissa. Teksti on lyhennelmä Tiimi-lehdessä ilmestyneestä artikkelista, jonka voi lukea maksutta täältä.

 

Karoliina Vuohtoniemi

karoliina.vuohtoniemi@sexpo.fi

050 340 9299

Kategoria: