Sexpon viestintätiimi on saanut uuden työntekijän!

Sexpon viestintäassistentiksi on valittu kulttuurialan ammattilainen, transaktivisti Pii Anttonen. Maaliskuussa tehtävässä aloittanut Anttonen toimii viestintäpäällikkö Tiina Vilposen työparina.

Viestintäassistentin paikkaa rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) Paikka auki II -ohjelma, joka mahdollistaa vaikeasti työllistyvälle henkilölle määräaikaisen työsuhteen. Rahoitushakemuksessa Sexpo nosti esille sukupuolivähemmistöt ja turvallisen työpaikan tärkeyden. Viimeisimpiä tietoja aiheesta on työelämätutkimuksissa, joita ovat toteuttaneet EU:n perusoikeusvirasto sekä Dreamwear Club, Trasek, Seta, Setan Transtukipiste ja Tasa-arvovaltuutetun toimisto.

”Erityisesti sukupuolivähemmistöt ovat edelleen Suomessa työpaikkasyrjinnän uhreja ja olen ilahtunut niin henkilökohtaisesti kuin ammatillisestikin, että STEA tukee työmarkkinoiden tasa-arvoisuutta vaikuttamalla näihin asioihin Paikka auki -ohjelmalla”, Anttonen toteaa.

”Olen kovasti innoissani päästessäni tekemään tiiviisti töitä asioiden parissa, joita pidän äärimmäisen tärkeinä yhteiskunnallisesti ja poliittisesti jo omankin identiteettini takia. Toivon pystyväni tarjoamaan omalla panoksellani lisäarvoa säätiölle osana Sexpon monimuotoista väkeä”, Anttonen jatkaa.

Aiemmin Anttonen on toiminut vapaaehtoisena muun muassa Sinuiksi-tukipalvelussa sekä ollut luottamustehtävässä Trasek ry:n hallituksessa.

”Juhlavuottaan viettävä Sexpo on saanut Anttosesta todellisen 50-vuotislahjan. Viestintätiimille vuosi on innostava ja työntäyteinen, ja olen todella iloinen siitä, että meillä on uusi tekijä mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa tapahtumia ja tiedotusta”, toteaa Vilponen.

Viestintäassistentin tehtäviin kuuluu myös Sexpon verkostotoiminnan kehittäminen. Sexpolla on lukuisa joukko vapaaehtoisia ja järjestökumppaneita, joiden kanssa työskentelyä aiotaan vuoden aikana tiivistää entisestään.