Suojaikäraja

Nuorten seksisuhteita säädellään laissa ns. suojaikärajalla. Sen mukaan aikuinen, joka harrastaa seksiä alle 16-vuotiaan kanssa syyllistyy seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Lain tarkoitus on suojata alle 16-vuotiaita nuoria aikuisten seksuaalisilta ehdotteluilta, seksuaalisilta teoilta eli seksuaaliselta kaltoinkohtelulta. Suojaikäraja on korkeampi (18 vuotta), jos vanhempi osapuoli on auktoriteettiasemassa nuoreen nähden, esimerkiksi opettaja, nuoriso-ohjaaja, terveydenhoitaja tai valmentaja.

Vastuu on aina tekijällä tai aikuisella osapuolella. Aikuisen vastuulla on kunnioittaa nuoren seksuaalista kehitystä ja varmistaa, että nuorella on mahdollisuus tutustua seksuaalisuuteensa ja seksiin omaa tahtia sekä tasavertaisessa suhteessa. Nuorella on oikeus olla ihastunut aikuiseen, mutta aikuinen ei lain mukaan saa olla missään seksuaalisessa kontaktissa alle 16-vuotiaan kanssa tai tarjota vastinetta mistään seksuaalisesta teosta alle 18-vuotiaalle.

Milloin on sallittua aloittaa seksisuhde?

Lakiin on kuitenkin kirjattu poikkeus, jonka mukaan rikoksena ei pidetä sellaisia seksisuhteita, joiden ”osapuolten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa”. Tällä pyritään suojaamaan nuoria turhilta viranomaisten puuttumisilta silloin, kun kyse on tasavertaisesta nuorten välisestä seurustelu- tai seksisuhteesta iästä riippumatta.

Vaikka suhteen toinen osapuoli olisi alle 16 ja toinen täysi-ikäinen (yli 18), seksiä ei pidetä rikoksena yllä mainituin perustein. Olennaista on se, että ikäero ei ole kovin suuri, ja että suhteen osapuolet ovat mukana täydessä ymmärryksessä sekä vapaasta tahdosta ilman painostusta tai pakottamista.

Kun suhteen molemmat osapuolet ovat yli 16-vuotta, eikä kyseessä ole yllä mainittu auktoriteettiasema, laki ei enää puutu suhteen osapuolten ikäeroon. Tällaisissa tilanteissa ikäero on enää suhteen osapuolten välinen asia. Jos ikäeroa on paljon, kannattaa kuitenkin varautua siihen, että perheenjäsenet, ystävät ja tuttavat saattavat kummastella tai kysellä asiasta.

Olenko liian nuori?

Seksin aloittamisikää ei ole säädelty millään lailla. Kysymykseen ”Olenko liian nuori?” voi viimekädessä vastata vain kysyjä itse. Jos seksin aloittaminen tai muu seksuaalinen toiminta (esim. koskettelu, suuseksi) ei tunnu itsestä hyvältä ajatukselta, asiaa on hyvä vielä kypsytellä ja odottaa. Lue ensimmäisestä kerrasta lisää täältä.

Jos seksijutut kiinnostavat, ehkäisyasiat ovat kunnossa ja kumppanikin vaikuttaa sopivalta, niin siitä vaan kokeilemaan! Lue lisää täältä.