Seksivälineet

Mitä kaikkee voi käyttää pimpin korvikkeena tai tekopimppinä? Onko esim. tyyny tai patja ihan toimiva?...

Hei!

Kiitos kysymyksestäsi.

Ymmärsin, että haluat tietää, mitä kaikkea voisi käyttää tekopimppinä sooloseksissä.

Sooloseksissä on hyvä kuunnella omaa kehoa. Eri materiaalit ja kovuudet saattavat tuntua hyvin erilaisilta ja paras tapa selvittää mikä itsestä tuntuu hyvältä on kokeilla itse. Tässä kohtaa saa käyttää mielikuvitusta. Patja ja tyyny voivat olla aivan toimivia, mutta on hyvä muistaa käyttää aina omaa tyynyä tai mitä tahansa asiaa tai esinettä, eikä käyttää kenenkään toisen omaisuutta.

Tekopimpin voi ostaa esimerkiksi seksivälinekaupasta tai netistä. Alle 18-vuotias voi hankkia itselleen seksivälineitä riippuen liikkeestä ja kauppiaasta ja netistä tilattaessa tarvitsee usein pankkikortin. Seksivälineistä voit lukea lisää täältä.

Youtubesta löytyy paljon materiaalia, joista löytyy vinkkejä ja ohjeita esimerkiksi miehille suunnattujen seksilelujen tekemiseen. Suosittelen käyttämään englanninkielisiä hakusanoja, sillä niiden avulla löytyy enemmän materiaalia. Voit kokeilla esimerkiksi hakusanoilla ”home-made sex toy” tai ”DIY sex toy”.

Erilaisten ostettujen ja itsetehtyjen seksivälineiden kanssa tulee aina muistaa huolehtia hygieniasta.

Nautinnollisia hetkiä!

 

 

 

Vastaaja: Ronja Ohra-aho ja Anna Kolster-Weckström
Julkaistu: 25.9.2017
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Moi oon 11v tyttö ja laitoin miniporkkanan mun pilluun koska halusin tietää miltä seksi tuntuu. kun multa ei liukuvoidet...ta löydy niin käytin käsirasvaa ja laitoin porkkanan pakastepussiin ja se koko juttu luiskahti sinne sisään, enkä saa sitä ulos. En tiedä mitä tehdä, tän tapahtumisesta on jo kohta kolme päivää ja tuntuu ettei se edes ole siellä.. enkai ole raskaana?!! vastatkaa nopeesti!!

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Jos et ole ollut yhdynnässä niin et voi olla raskaana, joten sinun ei tarvitse pelätä sitä. Emättimen syvyys on noin 10cm, eli mikään esine ei voi kadota emättimen sisälle. Jos olet laittanut esineen emättimeen jota et kuitenkaan itse onnistu sormilla saamaan pois, sinun on kuitenkin käytävä lääkärillä tarkistamassa että esine on tullut ulos. Saattaa olla että pussi ja miniporkkana ovat tulleet ulos kun olet käynyt vessassa.

Jos olet epävarma asiasta kannattaa siis käydä lääkärillä niin vältyt mahdolliselta tulehdukselta.

Vastaaja: Anna Kolster-Weckström
Julkaistu: 22.9.2017
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Mikä muu käy liukkarin sijasta?...

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi.

Haluat tietää, mitä voisi käyttää liukuvoiteen, eli liukkarin sijasta. Liukkarina voi käyttää öljyjä ja rasvoja, jotka eivät kuivata limakalvoja. Esimerkiksi maustamattomia ruokaöljyjä voi käyttää liukkarina. Monet hajustetut voiteet voivat ärsyttää limakalvoja, joten kannattaa suosia hajusteettomia tuotteita.

Muista, ettei kondomin kanssa tule käyttää mitään öljypohjaista, kuten ruokaöljyä. Öljy voi haurastuttaa kondomin  niin, että sen teho heikentyy. Kondomin kanssa olisi siis hyvä käyttää vesipohjaista liukkaria, jota voi ostaa apteekista, ruokakaupoista ja seksivälinekaupoista.

Vastaaja: Ronja Ohra-aho & Oona Turunen
Julkaistu: 12.9.2017
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Hei. Olen 15 vuotias poika ja haluaisin ostaa teko pillun. Mistä sellaisen saisi helposti kun seksi kauppoihin en pääse.... Enkä netistä oikeen pysty tilaamaan. Olisiko mitään vinkkejä?

Hei.

Kiitos kysymyksesäsi. Seksikaupoissa on 18v ikäraja pornon takia eikä nuorille saa markkinoida seksivälineitä. Jotkut seksiliikkeet myyvät tekopilluja jos asiallisesti niitä kyselee.

Kotona voi myös itse valmistaa erilaisia välineitä. Yle areenalta löytyy tällä hetkellä muutama video ruotsiksi jos kaipaa inspiraatiota. Nautinnollisia hetkiä.

Så bygger du dina egna sexleksaker del 3

Så bygger du dina egna sexleksaker del 2

Så bygger du dina egna sexleksaker del 1

Nautinnollisia hetkiä.

Vastaaja: Patricia Thesleff
Julkaistu: 7.6.2017
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Kun halusin ns "ison dildon" ja olen neitsyt.kokeilin laittaa kondomin pyöreän paksun harjan päälle (en tunkenut sitä ha...rja osuutta sisääni) ja laitoin sen normisti sisään ja se sattui niin menetinkö mun neitsyyden siinä?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi.

Mukavaa, että olet lähtenyt kokeilemaan eri sooloseksin muotoja. Emättimen suuaukon osa on nimeltään immenkalvo, jonka venyminen liitetään joskus joissakin kulttuureissa ns. neitsyyden menettämiseen. Immenkalvo on kuitenkin joustavaa ihokudosta, joka rengastaa emättimen suuta eikä puhkea missään vaiheessa. Se voi olla hieman ahdas, jos ei ole koskaan ollut yhdynnässä, mutta venyy aikanaan. Immenkalvo venyy myös silloin, jos työntää emättimeen sormia tai esinettä, kuten teit harjan kanssa. Venyminen on todennäköisesti syynä tuntemaasi kipuun. Immenkalvon venyessä voi esiintyä myös hieman verta, joka on normaalia. Jokaisen immenkalvo on erilainen.

Se, että immenkalvo venyi tai jousti, ei vaikuta neitsyyteen. Neitsyyden voi jokainen määritellä ihan itse. Monet ajattelevat, että vasta sitten, kun on ollut toisen henkilön kanssa seksuaalisessa kanssakäynnissä, on menettänyt neitsyytensä. Lue lisää immenkalvosta tästä.

Käytitkö harjan työntämisvaiheessa jotain liukastetta? Hyvä liukuvoide helpottaa harjan/dildon käyttöä. Muista myös edetä ihan rauhassa rentouttaen lantionpohjanlihaksia. Jos harja ei tahdo mennä sisääsi ilman kipua, kokeile ensin sormilla. Kipua voi esiintyä silloin, kun mikä tahansa elin tai esine työnnetään emättimeen liian nopeasti tai ilman kunnollista kiihottumista tai liukuvoidetta, oli sitten neitsyt tai ei.

Vastaaja: Tuuli Häärä & Oona Turunen
Julkaistu: 24.5.2017
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

Moi! Oon 15v tyttö ja mua askarruttaa pari asiaa. Eli mua kiinnostais ostaa dildo, tiedän mistä niitä voi ostaa mutta si...inä on vähän mutkia. Netistä en voi ostaa, koska vanhempani valvovat mitä ostelen pankkitililläni olevilla rahoilla. Seksikauppoihin en pääse, koska minun on vaikea päästä niiden luo edes. Olisiko mitään muuta mahdollista tapaa saada dildo? Kiitos jos vastaatte! :)

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi.

Mukavaa, että olet löytänyt sinua kiinnostavan tavan harrastaa sooloseksiä. Olisiko sinulla ketään täysi-ikäistä henkilöä, jolle uskaltaisit kertoa asiasta? Asia on tietysti arkaluonteinen, joten sen täytyisi olla joku johon luotat ja jonka uskot ymmärtävän tilanteen. Henkilö voisi esimerkiksi olla täti, kummitäti, perhetuttu tai vaikka jonkin kaverisi isosisko. Jos kertoisit heille asiallisesti toiveestasi voisitko mahdollisesti pyytää, että he tilaisivat tai ostaisivat dildon puolestasi?

Isoimmista ruokakaupoista, apteekeista ja esimerkiksi Stockmannilta on mahdollista ostaa vibraattoreita tai dildoja. Näille tuotteille ei ole asetettu ikärajaa mutta niitä ei saa mainostaa alaikäisille. Monissa liikkeissä on myös itsepalvelukassat jota voit käyttää, jos asiointi tuntuu kiusalliselta. Verkkopankissa ei tule näkymään mitä ostit, vain pelkästään se, missä kaupassa käytit korttiasi ja mikä ostosten summa oli. Vanhempasi eivät siis voi selvittää mitä ostit. Kaupassa voit tietysti myös maksaa käteisellä.

Dildon voi myös tehdä itse. Dildona voi käyttää mitä vain arkisia esineitä, jotka koet sopivaksi ja mielekkääksi. Voit myös käyttää jotain vihannesta tai hedelmää, kuten kurkkua tai banaania, jos haluat. Tärkeää on varmistaa, että kaikki esineet tai ruuat ovat turvallisia, puhtaita ja niiden päälle on hyvä laittaa kondomi. Liukuvoide voisi olla suositeltava lisä ja tehdä sooloseksistä helpompaa sekä entistä nautinnollisempaa. Kondomeja sekä liukuvoidetta voi myös ostaa ruokakaupoista, apteekeista ja tavarataloista.

Tästä löydät vielä lisää tietoa seksivälineistä.

Vastaaja: Tuuli Häärä & Patricia Thesleff
Julkaistu: 8.5.2017
Pysyvä linkki tähän kysymykseen

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 21