Seksikivut

Sukuelinten alueen kipu voi pahimmillaan olla jatkuvaa ja sitä voi esiintyä ilman mitään ärsyttävää tai laukaisevaa tekijää tavallisissa päivittäisissä toiminnoissa. Yleisimmin kipu kuitenkin ilmenee kosketuksesta kuten yhdynnässä tai gynekologisissa tutkimuksissa. Sukuelinten alueella tuntuva kipu voi aiheuttaa ahdistusta ja vaikeuttaa seksielämää. Onneksi apua on kuitenkin saatavilla, eikä kipua tarvitse sietää.

Emättimen ja vulvan kutina, kirvely ja kipu

Emättimen ja vulvan eli hävyn alueen kivut voivat johtua monista eri syistä. Erilaiset tämän alueen tulehdukset, kuten virtsatietulehdus, hiivatulehdus ja emättimen bakteeritulehdus voivat ärsyttää limakalvoja ja hermopäätteitä aiheuttaen joko jatkuvaa kipua, kutinaa ja kirvelyä tai kosketuksessa tuntuvaa kipua. Ärtyneet limakalvot ja yliherkistyneet hermoradat voivat tehdä yhdynnästäkin varsin kivuliaan. Jos epäilet tulehdusta, on sinun hyvä hakeutua terveydenhoitajan tai lääkärin vastaanotolle asian varmistamiseksi ja sopivan hoidon saamiseksi.

Toisinaan emättimen ja vulvan alueen limakalvojen kuivuus voi myös tehdä yhdynnästä kivuliaan. Kutisevia ja kirveleviä limakalvoja voi hoitaa hajusteettomalla ihoöljyllä, joita saa sekä apteekeista että suurista marketeista. Esimerkiksi vauvojen ihonhoitoon tarkoitetut öljyt soveltuvat tähän hyvin. Seksin yhteydessä on tärkeää edetä rauhallisesti ja käyttää riittävästi aikaa vulvan kiihottamiseen esim. suulla, sormin tai seksileluilla ennen mahdollista yhdyntää, että limakalvot ehtisivät kostua kiihotuksesta. Myös liukuvoiteen käyttö on suositeltavaa, mutta kondomin kanssa on muistettava käyttää vesipohjaista liukuvoidetta, sillä öljypohjainen liukuvoide haurastuttaa kondomia.

Emättimen ja vulvan alueen vaivoja voi itse helpottaa huolehtimalla limakalvojen kunnosta. Pesuun kannattaa käyttää pelkkää vettä, sillä saippuat ja hajustetut pesuaineet kuivattavat limakalvoja. Kuukautisten aikaan voi kokeilla kuukautissuojina tamponia tai kuukuppia, koska ne eivät yleensä ärsytä vulvan limakalvoja. Mikäli käytät siteitä, kannattaa niitä käyttää vain niin pitkään, kuin se on vuodon takia välttämätöntä. Pikkuhousunsuojia, etenkään hajustettuja sellaisia ei kannata käyttää, ellei se ole vuodon takia aivan välttämätöntä, sillä niiden sisältämät kemikaalit voivat ärsyttää limakalvoja.

Alushousuiksi kannattaa valita luonnonkuituiset ja värjäämättömät pikkuhousut ja välttää tiukkojen tai hankaavien esim. string-mallisten alushousujen käyttöä. Pyykinpesuaineiksi kannattaa valita hajusteettomia tuotteita ja välttää huuhteluaineiden käyttöä, sillä vaatteisiin kertyvät pesu- ja huuhteluaineen jäämät voivat ärsyttää vulvan herkkiä limakalvoja ja altistaa seksikivuille. Ruokavalion osalta kannattaa tarkkailla nopeiden hiilihydraattien kuten suklaan, makeisten ja vaalean leivän käyttöä, sillä niiden runsas käyttö lisäävät hiivatulehduksen riskiä. Jos kivut ei hellitä kotikonstein, on hyvä hakeutua lääkärille, joka voi auttaa selvittämään kivun syytä ja tarjota keinoja kivun helpottamiseen.

Peniksen ja esinahan kivut

Joskus yhdynnän tai sooloseksin jälkeen penis voi tuntua aralta ja kivuliaalta. Myös virtsaaminen voi tuntua kivuliaalta. Jos vaivat toistuvat tai jatkuvat useita päiviä, on syytä käydä hakeutua lääkärin vastaanotolle. Kipujen taustalla saattaa olla tulehdus, esinahan kireys tai esinahan jänteen repeytymä. Emätinyhdyntä voi tuntua kivuliaalta, mikäli emättimen limakalvot eivät ole riittävästi kostuneet. Tähän auttaa rauhallinen eteneminen, runsas vulvan stimulointi ja liukuvoiteiden käyttö.

Jos anaaliseksi sattuu

Anaaliseksiä harrastettaessa on tärkeää varata runsaasti aikaa kiihottumiselle. Peräaukon alueella ei ole lainkaan luonnollista liukastetta, joten liukuvoiteen käyttö on ehdottoman tärkeää. Oikein ja rauhallisesti tehtynä anaaliseksi ei yleensä satu. Anaaliseksin aikana on erittäin tärkeää, että pystyy rentoutumaan. Hidas eteneminen on valttia, jotta vastaanottava henkilö ehtii rentouttamaan sulkijalihaksensa. Liian nopea ja raju eteneminen aiheuttaa kipua. Lue lisää peppuseksistä täältä.

Seksikivut ja seksuaalisuus

Seksikivut voivat vaikuttaa sekä omaan että kumppanin seksuaalisuuteen, yhdyntöihin ja siten myös parisuhteeseen. Yhdynnät eivät kivun takia välttämättä onnistu lainkaan, joten ajatuksissa voi olla monenlaisia kysymyksiä. Seksikivut voi aiheuttaa itsessä ja parisuhteessa voimakkaita tunteita kuten: häpeää, vihaa, syyllisyyttä, turhautuneisuutta yms. Nämä tunteet ovat normaaleja, mutta kuormittavia, joten niistä on hyvä keskustella seksuaalineuvonnassa tilanteen helpottamiseksi. On hyvä tiedostaa, että oma ja parisuhteen seksuaalisuus ei ole sama kuin yhdyntäkeskeinen seksi.