Lantionpohjanlihakset

Lantionpohjanlihakset muodostavat ikään kuin lattian lantion sisäelimille. Lantionpohjan lihasryhmään kuuluu kahdeksan lihasta, jotka vastaavat mm. virtsan- ja ulosteenpidätyksestä sekä lantion alueen elimien kannattelusta. Niiden tehtävänä on tukea lantionpohjan elimiä. Osa näistä lihaksista on erikoistunut seksuaalitoiminnan ja seksuaalisen nautinnon mahdollistamiseen, ja siksi niitä voidaan kutsua leikkisästi myös ilolihaksiksi tai rakkauslihaksiksi.

Mikä niiden tarkoitus on?

Lantionpohjanlihakset toimivat yhteistyössä pallean sekä syvien vatsa- ja selkälihasten kanssa lanneselän tukemiseksi. Näillä lihaksilla onkin suuri merkitys rangan ja keskivartalon hyvinvoinnin kannalta. Hyvä lihastasapaino mm. ehkäisee selkävaivoja.

Nämä lihakset myös avustavat peniksen ja klitoriksen jäykistymisessä kiihottumisen seurauksena. Lantionpohjanlihakset ovat jatkuvasti ”töissä”. Ne rentoutuvat kokonaan ainoastaan silloin, kun virtsaamme, ulostamme tai synnytämme. Toisinaan tämä ei kuitenkaan tapahdu automaattisesti, jos lihakset ovat syystä tai toisesta ylijännittyneet. Virtsankarkailua, yhdyntäkipua tai erektion saavuttamisen hankaluutta saattaa esiintyä ylijännittyneisyyden seurauksena. Joskus ylijännittyneet lihakset saattavat aiheuttaa varsinkin naiselle kipua yhdynnän aikana sisään työntövaiheessa. Ylijännityksen esiintyessä tärkeintä onkin lihasten rentoutusharjoittelu.

Mikä merkitys lp-lihaksilla on seksin harrastamisen kannalta?

Lantionpohjanlihakset säätelevät seksuaalisia tuntemuksia merkittävästi sukupuolesta riippumatta. Näiden lihasten vahvistamisen on todettu erityisesti lisäävän emättimen tuntoherkkyyttä. Vaikka emättimessä itsessään ei tuntohermoja olekaan, niitä on runsaasti emätintä ympäröivissä lihaksissa.

On myös todettu, että seksiin liittyviä ongelmia on huomattavasti vähemmän henkilöillä, joiden lantionpohjanlihakset ovat hyvässä kunnossa. Ilolihasten hyvä kunto mahdollistaa mm. orgasmin saavuttamisen helpommin ja siemensyöksyn paremman hallinnan. Yleisesti voidaan todeta myös yhdynnän helpottuneen ja nautinnon lisääntyneen henkilöillä, jotka ovat vahvistaneet niitä. Vahva lihaksisto ehkäisee virtsaamisvaivoilta ja parantaa seksuaalista nautintoa kaikilla sukupuolilla.

Täytyy kuitenkin muistaa, että hyväkuntoinen ei tarkoita samaa kuin ”tiukka” tai ”kireä”. Emätin ei ole avonainen aukko, vaan sen seinämät ovat kiinni toisissaan. Kiihottuessa emättimen seinämät tulevat joustaviksi. Niinkuin ei muidenkaan lihasten, myöskään lantionpohjanlihasten ylitreenaaminen ei kannata.

Mitkä tekijät heikentävät lihaksia?

Lantionpohjanlihasten kuntoa saattavat heikentää monet eri tekijät, kuten raskaus ja synnytys, ylipaino, ikääntyminen, voimakas fyysinen rasitus paljon urheilevilla (etenkin nuorilla) henkilöillä, vaihdevuodet ja testosteronin vähentyminen. Myös erilaiset operaatiot lantion ja alavatsan alueelle saattavat vaikuttaa lantionpohjanlihasten toimintaan. Erityisesti raskaana oleville lantionpohjanlihasten harjoittelua suositellaan ja siihen kannustetaan synnytyksen jälkeen lihasten palautumisen edistämiseksi. Nuorilla ja ei-synnyttäneillä lantionpohjanlihakset ovat luonnostaan hyvässä kunnossa, eikä niiden kunnosta tarvitse olla huolissaan, ellei ole merkittävää ylipainoa tai hyvin aktiivista urheilutaustaa.

Lantionpohjanlihasten treenaaminen

Lantionpohjanlihasten harjoittelusta saatetaan toisinaan puhua ”Kegelin harjoituksina” amerikkalaisen gynekologin Arnold Kegelin mukaan, joka alun perin kehitti nämä harjoitteet hoitamaan ja ennaltaehkäisemään synnyttäneiden virtsankarkailua. Treeniohjeita löydät esimerkiksi täältä (naisille) ja täältä (miehille).

Harjoittelun helpottamiseksi ja piristykseksi on nykyisin saatavilla myös erilaisia välineitä. Apteekeista ja erotiikkaliikkeistä löytyy naisille eri painoisia ja -kokoisia geishakuulia ja -palloja, joista voi valita omaan tarpeeseen sopivimman. Treenivälinettä valitessa on hyvä huomioida oma ikä ja se, onko taustalla synnytyksiä. On hyvä muistaa, että myös yhdyntä itsessään on mainiota treeniä lantionpohjanlihaksille. Liikuntalajeja, joissa lantionpohjanlihakset saavat hyvää treeniä ovat mm. tanssi, pilates, jooga ja ratsastus.

Mistä tiedän niiden kunnon?

Ilolihasten kunnon voi selvittää sormitestillä. Vaginasta: Asetu selinmakuulle rentoon asentoon polvet hieman koukussa ja jalkapohjat alustaa vasten. Vie sormi (tai kaksi) emättimeen ja supista lihaksilla sormea vasten. Sormessa tulisi tuntua selkeä puristus. Huomioi kuitenkin, etteivät pakarasi ja reitesi jännity. Peniksellinen: Aseta sormesi välilihan (kivesten ja peräaukon väliin) alueelle. Supistaessasi lantionpohjaasi sormissasi pitäisi tuntua lihaksen jännittyminen samalla kun kivekset ja penis kohoavat hiukan ylöspäin. Huomioi, ettet jännitä samalla pakaroitasi ja reisiäsi.

Nämä ovat kuitenkin vain suuntaa antavat mittarit, joten jos epäilet lantionpohjanlihastesi toimivan epänormaalisti, eli oireina virtsankarkailua, yhdyntäkipuja tai erektiovaikeuksia, voit hakeutua lantionpohjan toimintaan erikoistuneen fysioterapeutin vastaanotolle, jossa lantionpohjanlihastesi kunto ja toimintakyky voidaan mitata siihen tarkoitetulla biopalautelaitteella.

Hoitoon voi hakeutua esimerkiksi kouluterveydenhuollon, työterveyshuollon tai yksityisten lääkäriasemien kautta.