Mieltymykset, fantasiat ja fetissit

Fantasioiden, mieltymysten ja fetissien maailma on rajaton. Ihminen voi kiihottua monenlaisista asioista. Mieltymysten kohteet eivät ole valintakysymyksiä, eivätkä kenenkään ulkopuolisen määriteltävissä. Jokaisen seksuaalisuus on omanlaisensa ja mistä tahansa on lupa kiihottua. Kun mieltymys kiihottavaa asiaa kohtaan on hyvin voimakasta ja jatkuvaa, voidaan puhua fetissistä. Yhteiskunnassa on kuitenkin sääntöjä, jotka vaikuttavat varsinaiseen seksikäyttäymiseen; esimerkiksi toisia, itseään tai ympäristöä ei saa vahingoittaa.

Fantasioissa kaikki on sallittua

Mielikuvat, tarinat ja haaveet ovat sisäistä maailmaamme. Niissä ei tarvitse olla rajoja. Jokainen voi vapaasti mielikuvissaan harrastaa seksiä täysin omien mieltymystensä mukaan. Fantasiat voivat olla jopa väkivaltaisia ja synkkiä. Esimerkiksi hyvin yleinen seksifantasia on raiskatuksi tuleminen, vaikkei sitä haluta kokea oikeassa elämässä. Ajatukset eivät satuta ketään. Sama pätee uniimme, joita emme voi hallita. Unetkaan eivät vahingoita muita. Fantasioiminen on monelle vapauttava tapa tutustua omaan seksuaalisuuteen. Joitakin fantasioita ei silti tule missään tilanteessa toteuttaa.

Fetissit ovat yleisiä

Sanana fetissi on kokenut kulttuurissamme pienimuotoisen inflaation. Hyvin usein voi kuulla keskusteluissa kepeästi laukaistuna, kuinka jollakin on esimerkiksi kenkäfetissi. Monesti sanan viljelyllä ei edes viitata mihinkään seksuaaliseen vaan ilmaisulla korostetaan omaa “intohimoista” kenkäshoppailua. Populaarikulttuuri on myös normalisoinut osan alunperin fetistisiksi mielletyistä ilmiöistä. Tom of Finland’in nahkamiehet kelpaavat jo monen makuuhuoneen petivaatteiden printeiksi ja musiikkivideot ovat fetististen SM-vaatteiden ja asusteiden julkista näyttämöä. Sadomasokismi on myös noussut useampien elokuvien myötä pienestä alakulttuurista suuren yleisön tietoisuuteen. Lue BDSM’stä lisää täältä ja  täältä.

Kiinnostus nahkavaatteisiin, transvestisuuteen, kumisaappaisiin ja pukeutuminen vaikkapa furry-pehmopukuun tai vaippoihin luokitellaan yhtälailla fetisseiksi, joiden tarkoitus on tuottaa mielihyvää. Valitettavasti kulttuurimme vain arvottaa fetissejä hyväksytyiksi ja vähemmän hyväksytyiksi. Medianäkyvyys muokkaa näitä arvoja koko ajan. Makuasiat eivät silti muuta kenenkään fetissiä toista paremmaksi tai huonommaksi.

Fetissit eivät useinkaan määritä ihmisen seksuaalisuutta sen tarkemmin, vaan antavat siihen lisämaustetta. Erilaiset materiaalit, asusteet, eritteet, ruumiinosat tai kehon eri aistimukset ovat yleisimpiä fetissejä. Monia fetissejä ei toteuteta kaikkien kumppaneiden kanssa ja fetissit voivat muuttua elämän varrella.

Voinko kertoa kumppanilleni?

Omista fetisseistä ei ole pakko kertoa omalle puolisolleen. Toisaalta salaisuuden piilotteleminen suhteessa on usein raskasta. Helpommaksi seksifantasioiden tai fetissien esiin ottamisen tekee hyvä keskusteluyhteys. Jos ylipäätään seksiin liittyvistä aiheista on vaikea keskustella, voi spesifin fetissin nostaminen keskusteluihin olla todella nihkeää. Avoin kommunikaatio asiassa kuin asiassa lisää ymmärrystä kumppania kohtaan. Kun suhteen keskustelutaidot ovat toimivat, on ihmissuhteen perusta vakaampi. Näin myös fetisseistä puhumisesta ei kehity isoa mörköä.

Kumppanille kertominen omista fetisseistä on aina tietoinen valinta, johon liittyy erilaisia mahdollisuuksia. On hyvä tiedostaa, että partnerin reaktio voi olla kaikkea lempeästä hyväksynnästä syvään järkytykseen. Jos ei ole varma toisen osapuolen asenteista, aina voi kysyä asioista tai ohimennen tunnustella mielipiteitä yleisissä keskusteluissa vaikka aiheeseen liittyvän elokuvan kautta. Kommunikaatiota voi myös kehittää erilaisilla parisuhdepeleillä ja -leikeillä.

Kun kumppani avautuu omista mieltymyksistään tai fetisseistä, olisi aina todella tärkeää muistaa, että juuri sinä olet ison luottamuksen arvoinen ja kertoja avautuu herkästä sisäisestä maailmastaan. Vaikka jokin fetissi aiheuttaisi puistatuksia ensikuulemalla, on hyvä ymmärtää, että omat mielikuvat tietystä fetisseistä saattavat olla virheellisiä ja mediassa rajustikin värittyneitä. Avoimuus on siis valttia myös luottamuksen ansainneelle. Jotkut hyvin eri asioista nauttivat parit ovat pystyneet yhdistämään mieltymyksiään ja joskus taas vahvan fetissin esilletulo voi olla huonoimmassa tapauksessa suhteen loppu.

Jos seksuaalisen nautinnon saavuttaminen vaatii aina fetissin toteuttamista ja kiihottumisen kohteen ajattelu täyttää arkielämän, voidaan jo puhua pakkomielteestä. Kun fetissin kokee ongelmana tai se vaikeuttaa parisuhdetta, olisi erittäin hyödyllistä saada ammattilaisten tukea. Lue lisää keskustelu- ja terapiamuodoista täältä.