Sooloseksi tekee hyvää

 

Sooloseksi, runkkaaminen, sormettaminen, tumputtaminen, hanskaan veto, eli itsetyydyttäminen on erinomainen tapa tutustua omaan kehoon ja seksuaalisuuteen sekä nauttia siitä. Sooloseksin aikana keho rentoutuu ja vapautuu mielihyvähormoneja. Sooloseksin aloittamiselle tai lopettamiselle ei ole mitään ikärajaa vaan jokaisella on oikeus nauttia omasta kehostaan iästä riippumatta. Pienten lasten itsetyydytystä kutsutaan unnuttamiseksi ja lisää aiheesta voi lukea täältä.

Itsetyydytyksen apuna ja tehosteena voi käyttää liukuvoidetta tai jotakin muuta liukastetta, kuten öljyjä. Myös seksikaupoissa myytävät vibraattorit, tekovaginat, tapit, tekoanukset ja muut lelut voivat olla osa sooloseksiä. Lue seksivälineistä lisää täältä.

Vartalon eri kohtia voi hyväillä suihkulla ja kokeilla, miltä eri lämpötilat ja paineet tuntuvat. Sooloseksiin voi liittyä myös kehon hyväileminen omin käsin esimerkiksi rinnoista, nänneistä tai reisien sisäpinnoilta. Mikä tahansa kehon kohta voi reagoida kosketukseen ja tuottaa nautintoa. On ihan sallittua ja tavallistakin harrastaa sooloseksiä vaikka joka päivä ja useammankin kerran päivässä, kunhan se ei aiheuta kipua, eikä häiritse arkielämän puuhia. Täältä voi lukea sooloileeko sopivasti.

Muista hygienia

Intiimialue ja kädet on hyvä pitää puhtaana ja muistaa pestä huolellisesti aina ennen ja jälkeen sooloseksin. Suoraan emättimen tai terskan limakalvoille ei ole hyvä suihkuttaa liian kuumaa vettä eikä käyttää hajustettuja saippuoita tai geelejä. Huolellinen ja säännöllinen vesipesu riittää hyvin. Lisäksi kaikki seksissä käytettävät esineet voi pestä miedolla saippuavedellä ja tarvittaessa harjaamalla pehmeällä harjalla. Pehmeästä muovista tai silikonista valmistettujen lelujen puhdistuksessa kannattaa olla varovainen, ettei riko tai naarmuta pintaa.

Miten voi vetää käteen?

Käteen vetämisellä tarkoitetaan yleensä peniksen (esinahan?) liikuttamista edestakaisella liikkeellä omassa kädessä. Käteen vetämisen tapoja on erilaisia. Esinahkaa voi liikuttaa terskan ylitse tai pyöritellä sormin peniksen ympärillä. Lue lisää esinahasta täältä! Koko penistä tai vain sen kärkeä eli terskaa voi hieroa, puristaa tai taputtaa. Jotkut nauttivat peniksen hankaamisesta lattiaa tai vaikkapa tyynyä vasten. Samalla voi kosketella nännejä, kiveksiä, peräaukon seutua tai jotakin muuta kehon kosketusherkkää osaa. Usein sooloseksi kulminoituu orgasmiin. Kuitenkaan orgasmi ja siemensyöksy eivät kulje aina käsi kädessä: orgasmin voi saada ilman siemensyöksyäkin tai päinvastoin. Lue orgasmista lisää täältä.

Jos penis on ympärileikattu eli peniksen esinahka on poistettu, voi itsetyydytystä kokeilla edellä mainittuja tekniikoita soveltamalla. Kannattaa tutkia, mikä tuntuu itsestä hyvältä. Ympärileikatun peniksen kohdalla liukasteen käyttö on erityisen suositeltavaa, sillä se parantaa luistoa, lisää peniksen tuntoherkkyyttä, vähentää hankausta ja kosteuttaa peniksen ihoa. Silikonipohjainen liukuvoide voi ärsyttää ympärileikatun peniksen arpea, kannattaa siis valita vesipohjainen liukaste. Eräs hyvä vaihtoehto on myös apteekista saatava hajusteeton Ceridal-voide. Vaginan ympärileikkauksesta voi lukea lisää Ihmisoikeusliiton sivuilta.

Miten emättimen sormettaminen tapahtuu?

Kun sooloseksistä puhutaan sormettamisena, tarkoitetaan sillä yleensä emättimen, klitoriksen, häpyhuulien ja joskus myös peräaukon hyväilemistä käsin. Tapoja sormettaa on hyvin monenlaisia: jotkut vain koskettelevat ulkopuolelta, eivätkä työnnä sormia sisään, toiset nauttivat suuresti myös sormien sisään työntämisestä. Lue g-pisteestä lisää täältä.

Klitorista voi hyväillä sormilla esimerkiksi painamalla, edestakaisella tai pyörivällä liikkeellä joko sen vierestä tai päältä. Kannattaa kokeilla eri liikkeitä ja voimakkuuksia, ja tutkia, mikä tuntuu hyvälle. On myös suositeltavaa tutustua omaan vaginansa peilin kanssa, sillä sen tunteminen parantaa tietoisuutta siitä, mikä tuntuu hyvältä ja missä.

Millä eri tavoilla voi hyväillä emätintä?

Sormettamisen lisäksi pimppiä voi esimerkiksi suihkuttaa vedellä. Voi kokeilla miltä eri lämpötilat ja paine tuntuvat. Myös hankaaminen tyynyä tai peittoa vasten voi tuntua joistakin hyvältä.

Monet harjoittavat sooloseksiä työntämällä erilaisia esineitä emättimeen. On mahdollista kokeilla esimerkiksi dildoa eli hieromasauvaa tai jotakin muunlaista seksilelua, kurkkua, banaania, sähköhammasharjaa, tai kynttilää. Lue seksivälineistä lisää täältä. Kannattaa varmistaa, että esine on puhdas ja pesty, eikä siinä ole teräviä reunoja, saumoja tai rosoisia kohtia. Kannattaa aina kokeilla aluksi jollakin pienemmällä esineellä ja sitten vasta suuremmalla. Tärkeintä on kuunnella kehon tuntemuksia ja nauttia. Kondomia on suositeltavaa käyttää silloin, kun esineiden puhtaudesta ei ole täyttä varmuutta (mm. hedelmät, kasvikset tai arkikäytössä olevat esineet). Kondomia on hyvä käyttää, jos samalla esineellä leikkii useampi henkilö. Jotkut käyttävät esineiden kanssa liukuvoiteita tai öljyjä. Niiden käyttäminen on usein makuasia, mutta liukuvoiteita kannattaa käyttää, jos esine aiheuttaa epämukavaa hankausta tai liukuu huonosti.

Peräaukon hyväily

Sooloseksi voi sisältää myös peräaukon hyväilemistä sormin tai jollakin esineellä. Peräaukko on hyvin erogeeninen alue. Se on hermotukseltaan sukuelinten kaltainen ja peräaukkoa ympäröivät lihakset ovat yhteydessä sukuelimiin. Tapoja sormettaa peräaukkoa on hyvin monenlaisia: jotkut vain hyväilevät peräaukkoa päältä, eivätkä työnnä sormia sisään, toiset nauttivat suuresti myös sormien sisään työntämisestä. Sormettamista voi kokeilla erilaisin liikkein (esim. pyörittelemällä tai hankaamalla edestakaisin) eri voimakkuuksilla. Peräaukon alueella ei ole lainkaan luonnollista liukastetta, joten liukuvoiteen käyttö on ehdottoman tärkeää.

Peräaukkoon voi työntää sormen lisäksi esimerkiksi anustapin, joka on erityisesti peppuleikkeihin tarkoitettu seksilelu. Anaaliin työnnettävien esineiden kanssa täytyy olla tarkkana, että niistä löytyy ”stopperi” eli että esine on alaosastaan levenevän kartiomainen. Mikäli esineestä menettää otteen, pystyy sen vetämään pois stopperin avulla. Esimerkiksi anustappeja, joissa on stopperi, saa nettikaupoista tai erotiikkaliikkeistä. Anaalitappeja ja – helmiä löytyy useita eri kokoja ja materiaaleja. Alussa kannattaa edetä pienemmästä isompaan. Pumpattavissa malleissa kokoa voi säätää mielensä mukaisesti. Pehmeä ja joustava materiaali voi ainakin aluksi tuntua miellyttävämmältä kuin kovamuovista valmistettu. Kannattaa kokeilla, mikä tuntuu itsestä mukavimmalta. Mikäli käytät samaa esinettä sekä emättimen että peräaukon hyväilyyn, on se syytä pestä välissä tai vaihtaa uusi kondomi sen päälle. Lue lisää peppuseksistä täältä.