terskassa aknea

Onko normaalia että terskaan tulee aknea?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Terskaan ja etenkin terskan juureen voi ilmaantua ihonvärisiä pieniä näppyjä, joita kutsutaan helmiäisnystyiksi. Ne ovat etenkin nuorilla varsin tavallisia, eivätkä edellytä mitään hoitoa. Helmiäisnystyt pienenevät ja häviävät yleensä iän myötä.

Murrosiässä myös hormonit käyvät vähän kuin turbovaihteella ja tuolloin esimerkiksi peniksen varteen, esinahkaan ja kivespusseihin voi tulla myös talinäppyjä eli ikään kuin finnejä. Mahdollisia finnejä ei kannata puristella, etteivät ne ärsyynny, kipeydy ja pahimmassa tapauksessa tulehdu. Yleensä ihan normaali intiimihygienia eli päivittäiset vesipesut ja alushousujen vaihto riittää poistamaan vaivan ajan kanssa.

Mikäli sinulla on ollut suojaamattomia seksikontakteja, eli suuseksiä, anaaliseksiä tai emätinyhdyntää ilman kondomia, olisi hyvä kuitenkin käydä ilmaisissa seksitautitesteissä. Alapäähän ilmestyneet näpyt voivat olla myös merkki seksitautitartunnasta, esimerkiksi kondyloomasta. Lähetteen seksitautitesteihin saat omalta terveysasemaltasi, kouluterveydenhoitajaltasi tai opiskelijaterveydenhuollosta.

Jarna Rintaniemi & Maria Vihlman